Ostaja vastaa lemmikin maahantuonnin laillisuudesta – kissan- tai koiranpennun liian nuori ikä yksi merkki laittomasta tuonnista
Ulkomailta Suomeen lemmikin tuovan ostajan on tärkeää varmistaa, että lain vaatimukset maahantulosta täyttyvät.
Kaupallisessa tarkoituksessa Euroopan Unionin alueelta Suomeen tuotavalla koiralla tai kissalla pitää olla tunnistusmerkintä (mikrosiru), tätä vastaava lemmikkipassi ja kansainvälisessä TRACES-järjestelmässä tehty terveystodistus. Todistus auttaa varmistamaan, että eläin on terve, asianmukaisesti rokotettu ja tuotu siirtoehtojen mukaisesti maahan. Tuonti on kaupallinen, jos sen tarkoituksena on eläimen myynti tai omistajuuden siirto.
”Tällä hetkellä TRACES-terveystodistukset puuttuvat esimerkiksi suurimmalta osalta Virosta kaupallisessa tarkoituksessa tuoduilta koirilta ja kissoilta”, kertoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Sari Haikka, joka näkee laittomien lemmikkituontien vakavat seuraukset työssään.
”Eläinten taustoista tai kasvatusoloista ei ole takeita. Pennut voivat olla arkoja, alle luovutusikäisiä ja jopa nälkiintyneitä. Ne on saatettu kasvattaa pentutehtaissa. Kun pennut kasvavat, ne eivät välttämättä edes vastaa ulkonäöltään passissa ilmoitettua rotua”, Haikka varoittaa. ”Tällaisen pennun ostaja tukee vastuutonta ja eläimille kärsimystä aiheuttavaa toimintaa.”
Koirien lisäksi myös kissoja salakuljetetaan Suomeen. Salakuljetetuilla kissoilla on viime aikoina havaittu sieni-infektioita, jotka voivat tarttua myös ihmisiin.
Alle 15-viikkoista rokottamatonta koiraa tai kissaa ei saa tuoda Suomeen
Pennun nuori luovutusikä on yksi merkki siitä, että tuonnin laillisuutta on syytä epäillä. Huhtikuussa 2021 voimaan tulleen eläintautilain mukaan koiran- tai kissanpennun tulee olla rokotettu lähtömaassa rabiesta vastaan vähintään 12 viikon ikäisenä ja rokotuksesta pitää olla kulunut vähintään kolme viikkoa ennen tuontia. Kaupallisessa tarkoituksessa tuodun pennun pitää siis olla vähintään 15 viikon ikäinen Suomeen tullessaan.
”Jos tuontipentu on dokumenttien perusteella tätä nuorempi tai silmämääräisesti vaikuttaa liian nuorelta, pitäisi ostajan hälytyskellojen soida”, muistuttaa Sari Haikka.
Jos ostat tuontipentua, pyydä TRACES-terveystodistus nähtäväksesi
Eläimen kaupallisen tuojan täytyy kirjata TRACES-järjestelmään ennakkoon tiedot tuotavista eläimistä. Lähtömaan eläinlääkäri kirjoittaa järjestelmään terveystodistuksen enintään kaksi vuorokautta ennen siirtoa.
Ulkomailta koiran tai kissan hankkiva ostaja on muiden tuontivaatimusten noudattamisen ohessa vastuussa siitä, että pyytää myyjältä terveystodistusta nähtäväkseen.
Lemmikkien tuonti- ja vientivaatimukset voi selvittää Ruokaviraston sivuilta. Jos eläimen taustaa ei voida luotettavasti varmentaa ja tautiriskiä on mahdotonta arvioida, viranomaiset voivat joutua määräämään eläimen lopetettavaksi tai palauttaa sen lähtömaahan.
Jos epäilykset laittomasta tuonnista heräävät, eläintä ei pidä ostaa, vaan ilmoittaa epäilyttävästä toiminnasta viranomaisille. Yhteyttä voi ottaa esimerkiksi kunnan tai alueen valvontaeläinlääkäriin.
Ukrainan sodan vuoksi EU:n ohjeistuksen mukaisesti Ruokaviraston linjaamat eläinten tuontivaatimusten lievennykset koskevat vain omistajansa mukana Ukrainasta tai Venäjältä maahan tulevia lemmikkejä. Eläinten kaupallista tuontia koskevat samat tuontivaatimukset kuin normaalistikin (lisätietoa Ruokaviraston sivuilta).
Eläinten maahantuontia valvotaan viranomaisten yhteistyössä. Aluehallintovirasto valvoo tuontia eläintautilain mukaisesti erityisesti eläintautien torjunnan näkökulmasta. Valvontaa tehdään ennakkoon ilmoittamattomina pistotarkastuksina rajanylityspaikoilla.
Lisätietoa:
Lue lisää pentutehtailijoiden välttämisestä aluehallintoviraston blogista
Ruokaviraston verkkosivuilla:
- Koirien, kissojen ja frettien Suomeen saapumisen ehtojen hakukone
- Koirien, kissojen ja frettien siirrot kaupallisessa tarkoituksessa
- Muistilista lemmikin ostamiseen verkosta
Medialle:
Läänineläinlääkäri Sari Haikka, p. 0295 016 104
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
etunimi.sukunimi@avi.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeiseen kokoukseensa – varautumisen yhteistyö jatkuu Lupa- ja valvontavirastossa2.12.2025 13:48:21 EET | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen valmiustoimikunta kokoontui vuoden neljänteen ja viimeiseen kokoukseensa tiistaina 2.12.2025. Vuoden 2026 alusta alkaen alueellisen valmiustoimikunnan tehtävät siirtyvät Lupa- ja valvontavirastoon.
Regionförvaltningsverket i Södra Finland framförde i sin styrning till välfärdsområdena i sitt område att missbrukar- och mentalvården för barn och unga behöver effektiveras2.12.2025 09:16:28 EET | Pressmeddelande
Vid de styrningsmöten som Regionförvaltningsverket i Södra Finland ordnade hösten 2025 presenterades välfärdsområdenas, inklusive Helsingfors stads och HUS-sammanslutningens, lägesbild för hur samarbetet genomförs gällande vården av barn och unga under 25 år med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom samt hur detta samarbete bör ordnas i framtiden. Målet är att säkerställa att barn och unga med lindriga och medelsvåra beroendepsykiatriska symptom får stöd i rätt tid och att de inte faller igenom hål i stödsystemet.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto ohjasi toiminta-alueensa hyvinvointialueita vahvistamaan lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalveluita2.12.2025 09:16:28 EET | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintoviraston syksyllä 2025 järjestämissä ohjaustapaamisissa kuultiin hyvinvointialueiden, mukaan lukien Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän tuottamaa tilannekuvaa siitä, miten yhteistyötä toteutetaan alle 25-vuotiaiden päihdepsykiatrisesti lievästi ja keskivaikeasti oireilevien lasten ja nuorten palveluissa ja minkälaisena ne tulisi järjestää tulevaisuudessa. Tavoitteena on varmistaa, että lievästi ja keskivaikeasti päihdepsykiatrisesti oireilevat lapset ja nuoret saavat oikea-aikaista tukea ja että he eivät jää palvelujärjestelmän aukkoihin.
Omakotitalon rakennuttajaa koskenut syyte työturvallisuusrikoksesta hylättiin25.11.2025 15:01:10 EET | Tiedote
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän syytteen työturvallisuusrikoksesta. Asiassa oli kysymys siitä, oliko omakotitalotyömaalla käytetty HAKI-teline ollut sitä koskevien työturvallisuusmääräysten perusteella puutteellinen ja oliko omakotitalon rakennuttaja vastuussa näistä puutteista. Asian taustalla oli työmaalla sattunut tapaturma, jossa itsenäisenä työnsuorittajana toiminut muurari putosi telineiltä 28.5.2025 niiden purkua suorittaessaan. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 24.11.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
