Ostokset suoraan kassiin jo kauppaa kiertäessä – Prisma Keljossa otettiin käyttöön uusi kerää ja skannaa -palvelu
8.11.2019 08:40:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Ostosten skannaaminen käsiskannerilla helpottaa erityisesti paljon kerralla ostavia asiakkaita. Näin kassalla asiointi on sujuvampaa, kun ostoksia ei kassalla erikseen skannata ja pakata ostoskorista kassiin. Vastaavanlaiset palvelut ovat todella suosittuja esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Näissä maissa paikoin jopa puolet asiakkaista skannaa ostokset jo niitä kerätessään.
− Asiakkaat ovat olleet erittäin kiinnostuneista uudesta skannauspalvelusta ja ovat lähteneet innostuneesti kokeilemaan sitä. Osa asiakkaistamme on jo odottanut palvelua Suomeen, kun he ovat käyttäneet naapurimaissa vastaavanlaisia, kertoo Prisma Keljon palvelupäällikkö Maria Niemi.
− Palvelua on tultu testaamaan jopa pidemmästä matkasta, Niemi jatkaa.
Keljon Prismaan käsiskannerit ja ohjeet palvelun käyttämiseen ovat sijoitettu näyttävästi sisäänkäynnin läheisyyteen. Palvelun käyttöönoton kaksi ensimmäistä viikkoa Keljon Prismassa on lähes koko aukioloajan henkilökuntaa opastamassa rekisteröitymisessä ja laitteen käytössä, jotta asiakkaat pääsevät helposti alkuun palvelun käytössä. Lisäksi Keljon Prisman Facebook- ja Instagram-sivuilta löytyy opastusvideoita laitteen käyttöön.
− Asiakas nappaa sisäänkäynniltä mukaansa käsiskannerin ja skannaa ostoksensa sitä mukaa kun kerää niitä ostoskassiin. Pikakassojen luota löytyy käsiskannerin palautuspiste. Laitteen palautuksen yhteydessä tulostetaan koontikuitti, joka maksetaan normaalisti kassalla. Kassalla siis skannataan vain yksi viivakoodi, vaikka ostoksia olisi kertynyt monta kassillista, Maria Niemi kuvailee palvelun käyttöä.
Palveluun rekisteröidytään S-Etukortilla ensimmäisellä käyttökerralla eli palvelu on tarkoitettu S-ryhmän asiakasomistajille. Käyttäjän tulee olla täysi-ikäinen. Rekisteröityminen tapahtuu erillisellä rekisteröitymispäätteellä myymälässä. Seuraavilla käyttökerroilla tunnistautuminen onnistuu S-Etukorttia laitteelle näyttämällä.
− Olemme saaneet ensimmäisten käyttöpäivien aikana paljon positiivista palautetta uudesta skannauspalvelusta niin asiakkailtamme kuin henkilökunnaltammekin. Olemme todella iloisia, että saimme palvelun pilotointiin Keljon Prismaan ensimmäisten joukossa, kertoo Keljon Prismajohtaja Tommi Viitanen.
− Jyväskylässä palvelua testataan aluksi Keljon Prismassa. Keräämme talven aikana asiakkaidemme mielipiteitä palvelusta ja selvitämme, miten tällainen palvelu otetaan vastaan. Teemme kokeilujakson perusteella päätökset siitä, tuleeko palvelu jatkossa myös muihin myymälöihin, kertoo toimialajohtaja Reima Loukkola, Osuuskauppa Keskimaalta.
Palvelu on jo käytössä pääkaupunkiseudulla kahdessa myymälässä HOK-Elannon alueella. Lisäksi Prisma Riihimäki on Prisma Keljon ohella pilotoimassa palvelua ensimmäisten joukossa S-ryhmässä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Osuuskauppa Keskimaa, Reima Loukkola, toimialajohtaja, 010 767 3042
Osuuskauppa Keskimaa, Tommi Viitanen, Prismajohtaja, Prisma Keljo, 010 767 3509
Osuuskauppa Keskimaa, Maria Niemi, palvelupäällikkö, Prisma Keljo, 010 767 3400
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 625 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 130 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Ruokarobottien palvelualue laajenee Keski-Suomessa17.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ruokarobottien palvelualuetta elo–syyskuussa Jyväskylästä myös Laukaaseen, Äänekoskelle ja Muurameen. Laukaassa, Äänekoskella ja Muuramessa robotoimitukset käynnistyvät elokuun lopulla, ja Jyväskylässä palvelu laajenee S-market Palokkaan syyskuun lopulla. Tällä hetkellä ruokarobotit toimivat Jyväskylässä S-market Savelassa ja S-market Kuokkalassa.
ABC Keuruu uudistetaan nykyaikaiseksi polttonesteen automaattiasemaksi17.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
ABC Keuruu uudistetaan syksyn aikana nykyaikaiseksi automaattiasemaksi. Vanha jakeluasema ja liikennemyymäläkiinteistö puretaan, ja tontille rakennetaan uusi ABC-automaattiasema. Polttonesteen jakelu keskeytyy maanantaista 17.8. alkaen purku- ja rakennustöiden ajaksi.
Keskimaan liikevaihto kasvoi alkuvuonna – marketkaupan kilpailutilanne kiristynyt6.8.2026 08:28:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-kesäkuun liikevaihto oli 395,0 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 5,3 prosenttia. Marketkaupassa kilpailu on kiristynyt ja viileä kesä on vaikuttanut erityisesti mökkipaikkakuntien marketkauppojen myynnin kehitykseen, kun mökkeilijöitä on ollut tavanomaista vähemmän liikenteessä.
ABC Keljonkankaan uusi mittarikenttä avataan 1.7. – sähkölatausasema valmistuu heinäkuun aikana30.6.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan ABC Keljonkankaan uudistus etenee suunnitelmien mukaisesti, kun uusi polttonestemittarikenttä avataan asiakkaille 1.7. ja ABC-suurteholatausasema avataan heinäkuun aikana. ABC Keljonkankaan liikennemyymälä palvelee asiakkaita normaalisti koko kesän ajan.
Prisma Seppälän verkkokaupan uusi noutopiste avautuu 25.6.202624.6.2026 08:25:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan Prisma Seppälän verkkokaupan uusi S-kaupat-noutopiste avautuu torstaina 25.6.2026. Uusi noutopiste sijaitsee Prisman parkkihallin Vasarakadun puoleisessa päädyssä, ja se tekee verkko-ostosten noutamisesta entistä sujuvampaa kaikissa sääolosuhteissa. Samalla noutokapasiteetti kasvaa ja myös Prisma.fi:n käyttötavaranoutolokerikko siirtyy uuteen sijaintiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


