Ostovoiman säilyminen vaatii kunnon palkankorotuksia
25.11.2022 11:40:12 EET | Insinööriliitto IL ry | Tiedote

– Se ei ole mikään mahdoton pyyntö, pikemminkin alakantissa ottaen huomioon, mitä taloudessa tapahtuu ja millaisia sopimuksia kilpailijamaissa on tehty. Kuten tutkimuslaitos Labore on todennut, teollisuudessa on varaa palkankorotuksiin enemmän kuin kertakaan aiemmin euroaikana, Samu Salo sanoi avatessaan Insinööriliiton edustajakokouksen tänään Helsingissä.
Hän nosti puheessaan esiin esimerkkejä kilpailijamaissa tehdyistä palkkaratkaisuista. Saksan metalliteollisuudessa tehtiin vastikään kahden vuoden ratkaisu, joka nosti palkkoja kahdessa vuodessa 8,5 prosenttia. Sen päälle tulee 3 000 euron veroton kertakorvaus.
Belgiassa on tehty teollisuuteen ensi vuodelle 8 prosentin palkkaratkaisu. Itävallassa metalliteollisuus sai ensi vuodelle 7,5 prosentin palkankorotukset. Salon mielestä esimerkit osoittavat, että kilpailijamaissa ymmärretään suomalaista elinkeinoelämää paremmin, mikä merkitys kansantaloudessa on palkansaajien ostovoimalla.
– Vuodenvaihteessa teknologiateollisuuden työnantajaliitto kertoi, että neuvotteluissa vain kustannuskilpailukyvyllä on merkitystä. Tällaiset puheet ovat siellä vaimentuneet sitä mukaa, kun on käynyt ilmi, että kilpailukyky ei kaadu ainakaan palkankorotuksiin, hän totesi.
Salo painotti, että energian ja muiden hintojen nousu sekä kohonneet korot kurittavat suurta joukkoa suomalaisia. Hän mainitsi lukeneensa, että yli 90 prosentilla kansalaisista tili on tyhjä siinä vaiheessa, kun seuraava palkka tai eläke tulee.
– Voisi ajatella, että luku ei ole ainakaan pienemään päin. On surullista huomata, kuinka suomalaisten ostovoima valuu viemäristä. Monet pienipalkkaiset, yksinhuoltajat ja jopa osa työssä käyvistä jäsenistämme alkavat olla suurissa vaikeuksissa koko ajan kohoavia kustannusten kanssa.Sähkölaskut, lainakorot ja lyhennykset eivät odota ja tunne armoa.
Salon mukaan neuvottelutulosten saaminen yksityisellä sektorilla on vaikeutunut kierros kierrokselta. Hänen mielestään syntipukki löytyy Etelärannasta.
– Viime kevään julkisen sektorin vaikeiden neuvottelujen ja raskaiden työtaistelutoimien seurauksena yksityisen sektorin työnantajat ovat entisestään kiristäneet omaa koordinaatiotaan. Neuvottelukumppaneistamme palvelutyönantajien Palta on esimerkiksi systemaattisesti kieltäytynyt jo usean kierroksen ajan kaikista neuvotteluista, kunnes teollisuudessa on saatu aikaan sopimuksia, Salo sanoi.
– Kuluneen vuoden tapahtumien jälkeen on pakko kysyä, kuinka kauan nykyinen, työnantajien vahvaan koordinaatioon nojaava työmarkkinamalli voi kestää. Minä uskon sen romuttuvan vuoden, kahden sisällä ja siihen meidän on oltava valmiita, Salo sanoi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
puheenjohtaja Samu Salo 040 184 2290
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Insinööriliitto nousi maineikkaimmaksi työntekijäjärjestöksi5.11.2026 08:39:44 EET | Tiedote
Insinööriliitolla oli paras maine tuoreen Työmarkkinajärjestöjen luottamus & maine 2026 -tutkimuksen perusteella. Tutkimus mittaa keskusjärjestöjen, suurimpien työntekijäjärjestöjen ja työttömyyskassojen mainetta kansalaisten silmissä.
Korkeakoulupolitiikka ansaitsee oikeaa johtamista27.10.2026 09:06:30 EET | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen (AMK) alasajoa ei pidä toteuttaa, sanoo Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo.
Insinööriliitto ja RIA: Työharjoittelun on oltava palkallinen – rakennusalalla myös työkulttuurissa on parannettavaa21.10.2026 14:00:12 EEST | Tiedote
Insinööriliiton ja RIAn työharjoittelututkimuksesta selviää, että harjoittelupaikan löytäminen rakennusalalla on vaikeaa ja joka kymmenes opiskelija tekee harjoittelun ilman palkkaa.
Uusi podcast haastaa työn, teknologian ja vallan kytkökset9.10.2026 12:36:53 EEST | Tiedote
Insinööriliiton ”Murtuuko työ?” -podcast tarttuu työn ja teknologian murrokseen. Maria Mäkysen luotsaamasta sarjasta julkaistaan syksyn aikana kahdeksan osaa, joissa ääneen pääsevät tunnetut vieraat päättäjistä vaikuttajiin.
Insinööriliitto tuottaa tietoa korkeakoulupolitiikan uudistamiseksi – Ida Mielityinen selvityshenkilöksi17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Jo seitsemän ammattikorkeakoulua on päätynyt yliopistojen enemmistöomistukseen ilman kunnollista vaikutusarviointia ja yhteiskunnallista keskustelua. Kolmen ammattikorkeakoulun osalta käydään omistajuudesta tällä hetkellä neuvotteluja. Insinööriliitto haluaa pysäyttää tämän kehityksen sekä tarjota vaihtoehtoja varmistaakseen ammattikorkeakoulutuksen omaehtoisen kehittymisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
