Osuuskauppa Arina

Osuuskauppa Arina mukana Energiansäästöviikolla – Pienilläkin teoilla voi vaikuttaa

7.10.2019 15:55:06 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote

Jaa
Osuuskauppa Arina on mukana Motivan järjestämällä Energiansäästöviikolla 7.-13.10.2019. Huomioita kiinnitetään suurempien kiinteistöratkaisujen lisäksi pienempiin valintoihin, kuten tulostuksen tarpeellisuuteen ja näyttöpäätteiden sulkemiseen yöksi. Pienilläkin energiateoilla voi vaikuttaa kokonaiskulutukseen.
Tuiran S-marketissa energiaa säästää myös ovelliset kylmäkalusteet. Kuva: Mikko Törmänen.
Tuiran S-marketissa energiaa säästää myös ovelliset kylmäkalusteet. Kuva: Mikko Törmänen.

Motivan järjestämän Energiansäästöviikon tarkoituksena on muistuttaa ja aktivoida suomalaisia miettimään, kuinka energiaa ja materiaaleja järkevästi käyttämällä vähennetään hiilidioksidipäästöjä ja muita ympäristövaikutuksia. Energiansäästöviikko nostaa puheenaiheeksi suomalaisten energiankäytön ja lukuisat keinot tehostaa energiankulutusta sekä saavuttaa säästöjä niin työpaikoilla, kouluissa, liikenteessä kuin kotonakin.

Arinan toimipaikat ja henkilökunta ideoimassa uusia keinoja energiansäästöön

Tänä vuonna Arinan energiansäästöteemoiksi toimipaikkoihin on valittu mm. tarpeenmukainen laitteiden ja koneiden virrankulutus, valaistus ja kylmälaitteiden puhtaus sekä kylmäkoneiden tarveharkinta ja jätteiden hyötykäyttö. Henkilökuntaa kannustetaan mukaan tehostamaan energiankäyttöä jokapäiväisissä toimissa, kuten työmatkoilla, jätteiden kierrätyksessä ja energian käytössä.

Lisäksi Arina järjestää energiaviikolla henkilökunnalle ja yhteistyökumppaneille energiateko- ja ideakampanjan, jossa etsitään uusia ideoita energian säästämiseen.

Arina säästää puolet kiinteistöjen kokonaisenergiankulutuksesta uudella tekniikalla

Arina on edelläkävijä energiatehokkaissa ratkaisuissa. Arina on rakentanut lähes 40 CO2-kylmälaitosta myymälöihin, joissa käytetään hiilidioksidia ympäristöystävällisenä kylmäaineena ja hyödynnetään maalämpökaivoja sekä jäähdytyksessä että lämmityksessä.  Tehokkailla ratkaisuilla myymälöiden energiankulutus on saatu puolitettua.

Kuuteen myymälään vuoden 2019 loppuun mennessä laitettu aurinkosähkökeräimet. Tuiran S-marketissa hyödynnetään aurinkosähkö- ja lämpökeräimiä, joista on saatu hyviä kokemuksia.

Lisäksi Arinassa on aloitettu valaistusmuutos, jossa myymälöiden valaisimet vaihdetaan uusiin energiaa ja ympäristöä säästäviin säädettäviin led-valaisimiin. Säädettävyys mahdollistaa entistä suuremmat säästöt, kun valaistuksen voimakkuutta voidaan muuttaa tarpeiden mukaisesti esimerkiksi käyttötilanteiden, vuodenaikojen tai sesongin mukaan. Valaistusmuutoksella saadaan loistavat energiansäästöt. Esimerkkinä mainittakoon Limingantullin Prisma, jossa valaistusmuutoksen ansiosta säästyy vuosittain energiaa 50 suomalaisen omakotitalon vuosikulutuksen verran. Led-valaistus on vuoden 2019 loppuun mennessä käytössä noin 80 Arinan toimipaikassa.

Voidakseen tarjota monipuolisia omistajahyötyjä ja sitoutuakseen energiatehokkuussopimukseen Arinalaiset säästävät energiaa arjen energiansäästöratkaisuilla ja uudella energiaa säästävällä tekniikalla. Arina kannustaa myös kaikkia omistajiaan energiatehokkaaseen arkeen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Osuuskauppa Arina, kiinteistöpäällikkö Asko Lehto, p. 044 788 5949, asko.lehto@sok.fi
Osuuskauppa Arina, kiinteistöjohtaja Seppo Jakola, p. 050 3375 890, seppo.jakola@sok.fi

Kuvat

Tuiran S-marketissa energiaa säästää myös ovelliset kylmäkalusteet. Kuva: Mikko Törmänen.
Tuiran S-marketissa energiaa säästää myös ovelliset kylmäkalusteet. Kuva: Mikko Törmänen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina
Osuuskauppa Arina
Nuottasaarentie 1
90400 Oulu

044 788 5899https://arina.fi

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Hiukkavaaran ja Zeniitin S-marketit vahvistavat kasvavien alueiden päivittäispalveluja– modernit myymälät palvelevat asiakkaita laajoilla valikoimilla ja edullisella hintatasolla10.3.2026 07:56:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa Arina avaa torstaina 12.3. klo 10 kaksi uutta S-market-yksikköä: S-market Hiukkavaaran Ouluun ja S-market Zeniitin Kempeleeseen. Uudet, moderneilla palveluilla varustetut myymälät tarjoavat laajat valikoimat, sujuvan asioinnin ja energiatehokkaat ratkaisut kasvavien alueiden asukkaiden arkea helpottamaan.

Arinan vuoden 2025 parhaat työryhmät ja päälliköt palkittiin – Vuoden päällikkö -tunnustus S-market Herkun Niko Pothille19.2.2026 13:42:12 EET | Tiedote

Osuuskauppa Arina palkitsi vuoden 2025 parhaat työryhmät ja esihenkilöt Oulussa järjestetyillä päällikköpäivillä. Osuuskauppa Arinassa palkitaan vuosittain esihenkilöt ja työryhmät, jotka ovat onnistuneet esimerkillisesti asiakaskokemuksen, henkilöstökokemuksen ja sujuvan arjen vahvistamisessa, sekä kaupallisuuden johtamisessa. Arinan vuoden 2025 päälliköksi valittu Niko Poth tunnetaan välittävänä ja läsnä olevana esihenkilönä, joka on johdonmukaisella ja tavoitteellisella otteellaan saavuttanut yhdessä S-market Herkun tiimin kanssa asiakkaiden luottamuksen.

Arinan vuosi 2025: Palveluiden kehittäminen siivitti asiakasomistajien määrän ja hyödyt ennätyslukemiin12.2.2026 09:00:05 EET | Tiedote

Vuosi 2025 oli Arinalle vahvan kasvun aikaa. Asiakasomistajien määrä kasvoi yli 7 500 jäsenellä, asiakastyytyväisyys nousi kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle ja luottamus Arinan palveluihin vahvistui entisestään. Palveluja käytettiin aktiivisesti, mikä näkyi myös maksettujen etujen määrässä: bonuksia ja maksutapaetua palautettiin asiakasomistajille ennätykselliset 39,5 miljoonaa euroa. Arinan strategian ytimessä oleva ihmisen keskiössä -ajattelu näkyi arjessa sujuvampana asiakaskokemuksena ja kehittyvänä palveluverkostona. Henkilöstölle se tarkoitti vakaata työhyvinvoinnin ja työtyytyväisyyden kehitystä. Vuoden merkittävä onnistuminen oli kuitenkin asiakkaiden ja asiakasomistajien kasvanut aktiivisuus: he käyttivät palveluja aiempaa enemmän, kokivat ne entistä toimivammiksi ja olivat mukana rakentamassa Arinasta parempaa arjen kumppania. Samalla he mahdollistivat pohjoisen elinvoimaa ja uusia investointeja.

Robotit käynnistyvät pian maailman pohjoisimmassa ruoan verkkokaupan keräilykeskuksessa11.2.2026 11:38:39 EET | Tiedote

Oulun Limingantulliin avautuvan ruoan verkkokaupan keräilykeskuksen käynnistyminen tuo arkeen aivan uudenlaista sujuvuutta. Automatiikka ja robotit nopeuttavat arinalaisten tekemää ostosten keräilyä kulissien takana, minkä ansiosta ruoan verkkokaupan kasvavaa kysyntää voidaan palvella entistä paremmin. Kun luotettavat toimitukset ja kevään aikana lisääntyvät nouto- ja kotiinkuljetuspalvelut helpottavat arkea, jää asiakkaille enemmän aikaa tärkeisiin hetkiin – perheelle, harrastuksille ja omalle ajalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye