Osuuskauppa Arina varautuu jatkamaan töiden tarjoamista arinalaisille yli toimialarajojen
11.6.2020 16:07:50 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote

Kevään koronapandemian ja viranomaismääräysten seurauksena hotellit ja ravintolat suljettiin noutomyyntiä lukuun ottamatta. Liikkumissuositukset ja -rajoitteet vaikuttivat lisäksi voimakkaasti polttoainemyyntiin sekä tavaratalo- ja erikoiskauppaan. Päivittäistavaramyynti sen sijaan kasvoi kotona syömisen lisääntyessä. Kysyntävaihtelujen seurauksena käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen myötä noin 400 arinalaista siirtyi määräaikaisesti avustamaan marketkaupan ruokahuoltoa.
Koronapandemia on pitkittynyt. Pandemian ja viranomaismääräysten jatkuessa palvelujen kysyntä on kyseisillä toimialoilla toistaiseksi vähentynyt. Tavoitteena on jatkossakin tarjota arinalaisille töitä tes-sopimuksiltaan eri toimialoilta.
Neuvottelujen kohteena olivat Osuuskaupan Arinan matkailu- ja ravitsemiskaupan, liikennemyymäläkaupan, tavaratalokaupan ja asiakasomistajapalvelupisteiden työntekijät, päälliköt ja ylemmät toimihenkilöt. Pandemian vaikutusten jatkuessa työt yli toimialarajojen koskevat arviolta 100 arinalaista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna Salonenhenkilöstojohtaja
Puh:040 569 0980minna.l.salonen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 190 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 511 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Asiakasomistajat valitsivat tuen saajat – Arinan 211 228 euron tuki koskettaa lähes 250 000 lapsen ja nuoren arkea2.11.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Arinan asiakasomistajat ovat valinneet vuoden 2026 Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuen saajat. Joulukuussa 150 yhteisöä eri puolilla Arinan toimialuetta saa yhteensä 211 228 euroa tukea. Näiden yhteisöjen kautta tuen välillinen vaikutus ulottuu lähes 250 000 lapseen ja nuoreen eri puolilla pohjoista. Äänestyksessä annettiin yhteensä 15 985 ääntä.
Valkeaan avautuu viisi uutta ravintolaa – uuden ravintolamaailma Hehkun rakentaminen käynnistyy6.10.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Valkean uuteen ravintolamaailma Hehkuun avautuu viisi ravintolaa, joista neljän kanssa on jo solmittu vuokrasopimukset. Ravintolamaailman rakennustyöt ovat käynnistymässä, ja Kesäkadun varrelle rakentuvan ravintolakokonaisuuden arvioidaan valmistuvan syksyllä 2027.
Arinan Katja Haapaniemelle valtakunnallinen Ässäpäällikkö-tunnustus8.9.2026 16:00:30 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan Linnanmaan Prisman myyntipäällikkö Katja Haapaniemi on palkittu valtakunnallisella Ässäpäällikkö-tunnustuksella. Tunnustus myönnettiin Haapaniemelle johtamistavasta, jossa vahvat liiketoiminnan tulokset, henkilöstön hyvinvointi ja erinomainen asiakaskokemus yhdistyvät.
Kaijonharjun palvelut uudistuvat – nykyisen Salen viereen rakennetaan uusi S-market31.8.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina uudistaa Oulun Kaijonharjun päivittäistavarakaupan palveluja. Nykyinen Sale Kaijonharju suljetaan lauantaina 5.9.2026, ja viereen rakennetaan uutta S-market Kaijonharjua.
Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

