Otava julkaisee Timo Soinin muistelmat syksyllä 2021
Erityisen merkittävillä sijalla muistelmissa on Timo Soinin toiminta ulkoministerinä Juha Sipilän hallituksessa vuosina 2015–2019. Soini valottaa avoimesti myrskyisiä vuosia, jolloin lännen ja Venäjän suhteet jäätyivät, neuvottomuus valtasi alaa Euroopassa, EU kamppaili pakolaiskriisiä ja brexitiä vastaan, Donald Trump nousi valtaan Yhdysvalloissa ja Suomi yritti puolustaa asemaansa muutosten ja haasteiden keskellä.
”Tosiasioiden kuvaamisen ohella haluan kertoa, miltä tuntui vääntää Sergei Lavrovin kanssa signaalihäirinnästä, minkälainen oli elämäni kabaree Buenos Airesissa, mitä päässäni liikkui, kun potkut uhkasivat luottamuslauseäänestyksessä. Tunteet ovat tärkeä osa politiikkaa, ne vaikuttavat enemmän kuin uskotaan ja myönnetään, joten niistä pitää puhua”, Timo Soini kertoo.
Kirjassa Soini kertoo oman versionsa niin Sipilän hallituksen jännitteisestä taipaleesta kuin perussuomalaisten hajoamisesta. ”Halusin astua pois Perussuomalaisten johdosta jo 2015. Kerron miksi ja mitä siitä seurasi, kun vastustin sisäistä ääntäni. Vaikka en olekaan nykyisen Perussuomalaisen ykkösfani, pidän perustamaani puoluetta välttämättömänä ja Suomelle tuiki tarpeellisena poliittisen voimana. ”
Päivänpolitiikan jättäminen on antanut Timo Soinille mahdollisuuden tarkastella pitkän uransa vaiheita ja käänteitä tuorein silmin. Tätä tarkastelua Soini harrastaa muistelmissaan kuvaten perussuomalaisten syntyä SMP:n raunioille ja yllättävää nousua suomalaisen politiikan raskaaseen sarjaan. Mitkä tekijät johtivat perussuomalaisten kasvuun ja jytkyyn? Mikä oli soinilaisen populismin salaisuus? Näihin kysymyksiin vastatessaan Soini pakottaa vanhat puolueet vääntelehtimään tuskaisasti. Luvassa on rujoja tarinoita ja opettavaista kerrontaa.
Soini tuntee läpikotaisin suomalaisen politiikan tekijät, toimijat ja toimittajat. ”Jokainen saa kirjassa ansionsa mukaan ja jotkut vähän enemmän”, Soini lupaa. ”En ole ilkeä, enkä törkeä, sillä pidän ihmisistä. Sain suurimmat voittoni huumorin ja hyväntuulisuuden avulla. Voitat naurun, voitat asian.”
Timo (s. 1962) on toiminut kansanedustajana, kaupunginvaltuutettuna, europarlamentaarikkona, perussuomalaisten puheenjohtajana ja ulkoministerinä. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt teokset Maisterisjätkä (2008) ja Peruspomo (2014) ja Populismi (2020).
Kustannusosakeyhtiö Otava on johtava yleisen kirjallisuuden ja oppimisen palveluiden kustantaja Suomessa. Olemme osa Otava-konsernia, jonka liiketoiminta-alueita ovat kirjat, kauppa, lehdet ja uudet liiketoiminnot.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsi TähjänjokiMarkkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh:040-7255374kirsi.tahjanjoki@otava.fiTietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
MUISTUTUS: Kirjasyksy on täällä! Tervetuloa Otavan etäpressiin 20.8. tutustumaan loppuvuoden kiinnostavimpiin uutuuksiin18.8.2025 08:55:00 EEST | Tiedote
Mitkä teokset nousevat puheenaiheiksi tänä syksynä? Otavan etäpressissä saat ensivilkaisun kirjasyksyn 2025 kiinnostavimpiin uutuuksiin ja niiden tekijöihin. Tule inspiroitumaan tulevasta kaudesta ke 20.8. klo 13-14.30 Zoomissa pidettävään syyspressiin. Pressiin pääset osallistumaan kätevästi omalta koneelta käsin.
Alexander Stubbin Vallan kolmio-kirja ilmestyy Otavalta 21.8.11.8.2025 13:00:22 EEST | Tiedote
Maailma on muuttunut kolmessa vuodessa enemmän kuin kolmen edellisen vuosikymmenen aikana yhteensä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa lopetti kylmän sodan jälkeisen aikakauden. Suurvaltapolitiikka teki paluun. Liberaali maailmanjärjestys on murroksessa. Elämme Alexander Stubbin mukaan kansainvälisen politiikan 1918-, 1945- tai 1989-hetkeä, jolloin myös Suomen kaltainen pieni maa voi vaikuttaa muutoksen suuntaan. Alexander Stubb kuvaa kansainvälisen politiikan tilaa ja tulevaisuutta kirjassaan Vallan kolmio - Murroksen aikakausi ja maailmanjärjestyksen tulevaisuus, jonka Otava julkaisee 21.8.
Lasse Lehtisen uutuuskirja Läheltä piti kertoo Suomesta, toteutumattomien katastrofien maasta11.8.2025 10:12:36 EEST | Tiedote
Suositun tarinankertojan ja historioitsijan Lasse Lehtisen näkemyksellinen teos kertoo Suomesta, jossa sattumilla ja yhteensattumilla on ollut suuri merkitys. Syyskuussa julkaistava Läheltä piti on Lasse Lehtisen 50. kirja.
Jari Salosen suositun Zetterman-sarjan uutuudessa pellon keskellä ruostuvasta pakettiautosta löytyy ruumis8.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Jari Salosen Zetterman-sarja on kasvattanut suosiotaan kirja kirjalta. Salosen kerrontatyyli on humoristisen leppoisaa ja kulkee osuvin sanavalinnoin. Uutuusromaanissa Rikkihappo tilanne äityy vakavaksi: Zetterman itse on murhaepäilty.
Briitta Hepo-ojan nuortenromaani Viikatetytär leikkii hengellä ja huumorilla6.8.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Palkitun kirjailijan uutuusteos tasapainoilee piinaavan tunnelman ja helpottavan huumorin välillä. Voiko omaa kohtaloaan vastaan taistella?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme