Otavan Kirjasäätiö

Otavan Kirjasäätiö käynnistää ylimääräisen apurahahaun

Jaa
Otavan Kirjasäätiö myöntää nopeaa lisärahoitusta suomalaisen kirja-alan tukemiseksi.

Koronaepidemian vaikutukset koskettavat kaikkia kirja-alan toimijoita. Kriisin keskellä kirjallisuuden ja lukemisen merkitys ja arvo kuitenkin korostuvat. Poikkeusoloissa työskentelevien kirjailijoiden ja kirjallisen työn tekijöiden, oppimateriaalien tekijöiden, kuvittajien ja graafikoiden lisäksi tukea voidaan myöntää kirjallisuutta ja lukemista edistäviin hankkeisiin ja tapahtumiin, sekä kirjallisuutta, kirjallista tai kuvallista sisällöntuotantoa tekeville tai jakeleville henkilöille tai tahoille.

Erityisesti säätiö kannustaa hakemaan tukea kirja-alan uusien toimintamallien kehitystyöhön ja hankkeille, joissa hyödynnetään teknologiaa ja palveluita lukemisen ja kirjallisuuden edistämisessä.

Tukea voidaan myöntää myös kirjakauppojen ja muiden kirjojen jakeluteiden kehitystoimiin, joiden tarkoituksena on ylläpitää liiketoiminnan jatkuvuutta.

Haku käynnistyy maanantaina 6. huhtikuuta ja päättyy sunnuntaina 3. toukokuuta 2020. Apurahaa haetaan sähköisen apurahahaun kautta.

Lisätiedot ja hakeminen: https://otavankirjasaatio.fi/

Kysymykset mieluiten sähköpostitse: kirjasaatio@otava.fi

Lisätietoja:
Otavan Kirjasäätiön pääsihteeri Minna Castrén, 050 528 6718
Kirjasäätiön assistentti Marju Rouvinen, 040 505 5722

Tietoja julkaisijasta

Otavan Kirjasäätiö
Otavan Kirjasäätiö
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

http://otavankirjasaatio.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Otavan Kirjasäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye