Otavan nuortenromaanikilpailu käynnistyy!
27.4.2022 12:17:34 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Kustannusosakeyhtiö Otava ja Otavan Kirjasäätiö järjestävät nuortenromaanin kirjoituskilpailun.
Tarkoituksena on löytää ansiokas realistinen nuortenromaani, joka on vahvasti kytköksissä meidän aikaamme ja on sovellettavissa myös audiovisuaaliseen muotoon. Kilpailuun osallistuvan tekstin tulee olla kokonainen romaanikäsikirjoitus.
Kilpailuun voi osallistua suomenkielisellä ja ennen julkaisemattomalla käsikirjoituksella. Kilpailuun osallistuvaa käsikirjoitusta tai sen osia ei saa itse julkaista, tarjota julkaistavaksi tai muussa tarkoituksessa tarjota toisille tahoille kilpailun ollessa käynnissä. Kilpailu on avoin kaikille 18 vuotta täyttäneille kirjoittajille, jotka eivät ole ennen julkaisseet kaunokirjallista teosta nuorille.
Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisee voittajakäsikirjoituksen syksyllä 2023. Otava varaa oikeuden myös muiden kilpailun kärkeen sijoittuneiden käsikirjoitusten julkaisemiseen. Julkaistavista käsikirjoituksista tehdään erikseen normaali kustannussopimus.
Kilpailun voittaja saa palkintona 7 000 euroa, toiseksi sijoittunut 4 000 euroa ja kolmanneksi sijoittunut 2 000 euroa. Rahapalkintojen lisäksi kilpailussa palkituille saattaa tarjoutua tilaisuus yhteistyöhön tuotanto- ja levitysyhtiö Aurora Studiosin kanssa, mikäli käsikirjoitus on toteutettavissa erityisen hyvin audiovisuaalisessa muodossa.
Kilpailun tuomaristoon kuuluvat kirjailija Veera Salmi, Otavan lasten- ja nuortenkirjallisuudenkustannusjohtaja Kaisu-Maria Toiskallio ja kustannuspäällikkö Marjo Lemponen, tuottaja Tia Ståhlberg tuotanto- ja levitysyhtiö Aurora Studiosista sekä kaksi lukiolaista Helsingin normaalilyseosta.
Osallistumisaika on 1.8. ̶ 1.11.2022, ja käsikirjoituksen on oltava perillä viimeistään 1.11.2022 mennessä. Kilpailun voittaja julkistetaan maaliskuussa 2023.
Lähetysohjeet
Lähetä tekstisi sähköpostiviestin liitetiedostona pdf-muodossa osoitteeseen kirjasaatio@otava.fi. Kirjoita viestin otsikoksi teksti ”Nuortenromaanikilpailu”. Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä, joten merkitse liitetiedostoon pelkästään nimimerkkisi ja kirjoita nimesi ja yhteystietosi varsinaiseen sähköpostisaatteeseen. Raati saa nähdäkseen vain nimimerkillä varustetun käsikirjoituksen.
Liitä käsikirjoitustiedostosi alkuun lyhyt, korkeintaan yhden liuskan pituinen sisältösuunnitelma, josta käyvät ilmi juoni, henkilöhahmot ja teema.
Emme kommentoi käsikirjoituksia. Lisätietoa kilpailusta löydät täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Helmin ja Santun ohjattu päiväkirja Onnea on… auttaa löytämään arjesta hyviä asioita19.5.2026 08:51:37 EEST | Tiedote
Supersuosittu pariskunta haluaa innostaa kirjoittamaan päiväkirjaa ohjaavien kysymysten avulla. Molemmat kirjoittavat aktiivisesti päiväkirjaa ja ovat huomanneet, miten kirjoittaminen auttaa omien ajatusten jäsentämisessä ja tukee mielen hyvinvointia.
Mitä tapahtuu selviytymisen jälkeen? Janelle Brownin Minne paratiisi päättyy on vangitseva kertomus rohkeudesta astua tuntemattomaan18.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Yhteiskunnan laitamilla kasvaneen Janen maailma sortuu, kun hänen isänsä tekee järkyttävän teon. 1990-luvulle, internetin alkuaikoihin sijoittuva Minne paratiisi päättyy kertoo mukaansatempaavaan ja koskettavan tarinan paitsi henkilökohtaisesta kasvusta myös kokonaisen maailman murroksesta.
Kaarina Griffithsin Nummen peto -romaanissa myrsky sulkee poliisit Cornwallin nummen pikkupubiin – aamulla riehakas ilta on muuttunut karuksi todellisuudeksi15.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kaarina Griffithsin Cornwall-sarjan neljäs romaani Nummen peto sijoittuu jylhiin maisemiin ja paikkoihin, jotka vangitsivat kirjailijan mielikuvituksen heti.
Kesä hehkuu ja hellii hyvänmielen kirjauutuuksissa15.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Etsit sitten kutkuttavaa romantiikkaa, kesäistä seikkailua tai hyvän mielen tarinoita ystävyydestä, löytyy kesän uutuusviihdekirjoistamme täydellinen matkakumppani. Nämä tarinat vievät mökkilaiturille, Välimerelle ja viidakon syvyyksiin.
Emilia Ekholmin esikoisteos on kiihkeä kurkistus suomalaiseen parinvaihtomaailmaan13.5.2026 08:54:19 EEST | Tiedote
Kalju, tatuoitu, lihaksikas ja iso penis. Jos kolme neljästä kriteeristä täyttyy, olen erittäin kiinnostunut. Näin vastasin puolisolleni Jukalle, kun suhteemme alussa keskustelimme siitä, millaisten ihmisten kanssa haluaisimme toistemme lisäksi harrastaa seksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

