Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uutisia on ilmestynyt – esittelyssä kesän ja syksyn kiinnostavimmat teokset

Jaa
Otavan kirjakesä ja -syksy ovat täynnä kaunokirjallisuuden huippunimiä ja kiehtovia elämäkertoja. Kannessa esiintyvä Miika Nousiainen julkaisee Pintaremontti-romaanin lisäksi ensimmäisen lastenkirjansa.

Kaunokirjat

Otavan kaunokirjojen syksy on jälleen täynnä huippunimiä. Kirjasyksyn aloittaa elokuun puolivälissä Kjell Westön odotettu, tummasävyinen Tritonus. Raija Oranen jatkaa presidenttisarjaansa antamalla kaunokirjalliset kasvot Risto Rytille romaanissa Toinen mies, ja Antti Tuomainen vie lukijansa sysimustan huumorin keskelle rakkaudesta, kuolemasta ja vakuutusmatematiikasta kertovassa teoksessa Jäniskerroin. Esikoisromaanillaan lukijat lumonneen Paula Nivukosken koskettava historiallinen romaani Mainingin varjo sekä Antti Holman hulvattoman hauska Kaikki elämästä(ni) ilmestyvät elokuun lopussa.

Syyskuussa Miika Nousiainen ilahduttaa lukijoita riemastuttavalla komedialla Pintaremontti, joka on kertomus hyvinvointi-ihmisten pahoinvoinnista. Ultra Bra- ja Scandinavian Music Group -yhtyeistä tuttu Terhi Kokkonen debytoi kirjailijana trillerillä Rajamaa. Johanna Laitilan Synty kietoo vallanhalun, pakkomielteisen kiinnostuksen ja historian käännekohdat yllättävällä tavalla toisiinsa.

Tietokirjat

Syksyllä Otavalta ilmestyy liuta kiinnostavia elämäkertoja. Urheilufaneja hemmotellaan rallikuski Jari-Matti Latvalan ja urheiluvaikuttaja Kalervo Kummolan elämäkerroilla. Kulttuurin puolelta tanssitaiteilija Jorma Uotisen sekä Sunrise Avenue -yhtyeen keulakuvan Samu Haberin elämäkerrat herättävät huomiota.

Tapio Bergholmin syyskuussa ilmestyvä Kiihkeä Koivisto – Nuoruus, sota, onni sukeltaa presidentin nuoruuteen ja siihen, miten Mauno Koivistosta tuli Mauno Koivisto. Bergholmin teos kumoaa monia myyttejä ja harhakäsityksiä Koivistosta ja tuo miehen uuteen, inhimilliseen valoon.

Idealisti, visiönääri, aikamme Edison ja sulavasti liike-elämän ja Hollywoodin välillä sukkuloiva ihmemies. Sitä kaikkea on Elon Musk, jonka odotettu tarina ilmestyy vihdoin syyskuussa. Tom Randallin Elon Musk -teos pureutuu kysymykseen, kuka on oikeasti mies Teslan ja SpaceX:n takana ja miten Muskista tuli kaikkien tuntema ilmiö ja sensaatio.

Lapset ja nuoret

Rakastettu humoristi Miika Nousiainen debytoi myös lastenkirjailijana, kun Sanna-Mari Pirkolan kuvittama Fretti Mercury etsii onnea ilmestyy lokakuussa. Teoksessa ilon lähdettä etsitään muun muassa hiihtäjä Hiiri Äitee Rantaselta ja terrieri Tessu Redfordilta. 

Lokakuussa Prinsessa Pikkiriikki -kirjoista tunnettu Hannele Lampela tekee uuden aluevaltauksen, kun hänen alakoululaisille suunnattu fantasiasarja Talventaian tarinoita alkaa. Teossarjan ensimmäinen osa Lumikuningattaren lumous on hauska ja taianomainen ylistys tarinoiden kertomiselle.  

Emma Sofianna Söderholmin riipaiseva esikoisromaani Edes hetken elossa kertoo abitytöstä, joka yrittää pelastaa isoveljensä huumeilta. Teos ilmestyy kesäkuussa.

Finlandia junior -voittaja Mari Kujanpää jatkaa vaikeiden aiheiden käsittelyä Akselin suru -teoksella. Elokuussa ilmestyvä teos on todentuntuinen ja lohduttava tarina lapsen surusta ja siitä toipumisesta. Muita odotettuja uutuuksia ovat esimerkiksi Mauri Kunnaksen Joulupukin joululoma ja Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu, kovaa menoa kiskoilla. 

Kurkkaa kaikki kirjauutuudet katalogista >>

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi 

Vedos- ja haastattelupyynnöt sekä lisätiedot:

Kaunokirjat: Jenni Heiti, jenni.heiti@otava.fi, p. 044-358 5060

Tietokirjat: Eeva Louko, eeva.louko@otava.fi, p. 040 658-8862 

Lasten- ja nuortenkirjat: Hannele Tavi, hannele.tavi@otava.fi, p. 044-5312225

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uudet lukulähettiläät vievät lukuiloa eteenpäin10.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Otava aloittaa huhtikuussa uuden, lukemista ja kirjallisuutta edistävän hankkeen kun kaksi lukulähettilästä ryhtyy viemään lukemisen iloa eteenpäin. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana aloittaa kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja kauno- ja tietokirjallisuuden lukulähettiläänä kirja-alan vaikuttaja sekä Kirsin Book Club -kirjablogin, lukupiirien ja -podcastin perustaja Kirsi Ranin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye