Oulun kaupunki painostaa työntekijöitä laittomasti – JHL ja Jyty harkitsevat rikosilmoituksen tekemistä
30.9.2020 09:51:35 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Uhkailua, painostusta ja lainvastaisia kysymyksiä. Työnantaja käyttää nyt laittomia keinoja pakottaakseen työntekijät töihin lakon aikana, Oulun kaupungin työntekijät ovat kertoneet julkisten alojen ammattiliitoille JHL:lle ja Jytylle. Liittojen saamien tietojen mukaan kaupungin edustajat ovat uhkailleet lakkoon osallistuvia jopa työsuhteen irtisanomisilla.
Lisäksi työnantaja on kysellyt liittoon kuulumisesta, liittoaktiivisuudesta ja lakkoon osallistumisesta. Työnantajalla ei ole oikeutta kysyä tällaisia tietoja, sillä ammattiliittoon kuuluminen on vahvasti tietosuojalain mukainen asia. Työnantajalla ei ole mitään oikeuksia selvittää tietoja, jotka liittyvät yksilön järjestäytymisvapauteen. Kaupungin työntekijät ovat kokeneet työnantajan käyttäytymisen uhkaavana ja pelottavana.
- Oulun kaupungin painostuskeinot ovat yksiselitteisen laittomia. Jokaisella työntekijällä on perustuslain takaama laillinen oikeus osallistua työpaikalla ammattiliittonsa toimeenpanemaan työtaisteluun. Työtaisteluun osallistumisesta ei saa aiheutua yksittäiselle työntekijöille eikä heidän työsuhteisiinsa mitään negatiivisia seurauksia, painottavat JHL:n johdon neuvonantaja, VT Keijo Karhumaa ja Jytyn edunvalvontajohtaja, VT Marja Lounasmaa.
Rikoslain 47 luvun 3 §:n mukaan työsyrjintää on muun muassa se, jos työntekijä asetetaan epäedulliseen asemaan ilman painavia ja hyväksyttäviä syitä esimerkiksi ammattiliitossa tapahtuvan toiminnan vuoksi.
Rikoslain 47 luvun 5 §:n mukaan työntekijöiden järjestäytymisvapauden loukkaamiseen syyllistyy työnantaja tai tämän edustaja taikka työntekijä, joka estää sen, että työntekijä perustaa luvallisen ammatillisen tai poliittisen yhdistyksen tai käyttää oikeuttaan liittyä tai kuulua sellaiseen tai toimia siinä. Näihin rikoksiin syyllistynyt voidaan rikoslain mukaan tuomita 6 kuukauden vankeustuomioon tai sakkoon.
JHL ja Jyty eivät hyväksy Oulun kaupungin laitonta ja epäasiallista käyttäytymistä jäseniään kohtaan. Kaupungin edustajille on illalla 29.9. lähetetty vaatimus lopettaa painostaminen välittömästi ja täydellisesti.
- Jos painostaminen ei lopu, teemme tutkintapyynnön Oulun poliisilaitokselle asianomaisista työnantajan edustajista ja saattamaan heidät rikosoikeudellisen tutkinnan kohteeksi, Karhumaa ja Lounasmaa sanovat.
Lisätietoja:
- johdon neuvonantaja, VT Keijo Karhumaa, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, p. 040 525 7852
- edunvalvontajohtaja Marja Lounasmaa, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty, p. 040 594 5872
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL muodostavat yhdessä julkisen alan neuvottelujärjestö JAUn. JAU edustaa noin kolmasosaa kunta-alan henkilöstöstä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Trade Union JHL and ParkkiPate have approved the conciliator’s proposal – the planned strike is cancelled5.11.2026 08:33:13 EET | Press release
Representatives of the employees and the employer have approved the National Conciliator’s proposal that starts collective agreement negotiations between ParkkiPate and JHL. Trade Union JHL thanks all active union members for their hard work that made starting negotiations possible.
Fackförbundet JHL och Parkkipate godkände medlingsbudet, planerad strejk vid bolaget avblåst3.11.2026 14:51:23 EET | Pressmeddelande
Arbetstagarnas och arbetsgivarens representanter har godkänt riksmedlarens förslag, enligt vilket bolaget börjar förhandla om anställningsvillkoren med JHL. JHL vill tacka alla aktiva för det tuffa arbetet som behövts för att få till stånd förhandlingarna.
Ammattiliitto JHL ja Parkkipate hyväksyivät sovintoehdotuksen, yhtiöön suunniteltu lakko peruuntuu3.11.2026 14:28:18 EET | Tiedote
Työntekijöiden ja työnantajan edustajat ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan ehdotuksen, jonka perusteella yhtiö alkaa neuvotella työehdoista JHL:n kanssa. Ammattiliitto JHL kiittää kaikkia aktiiveja kovasta työstä, jonka ansiota neuvottelujen alkaminen on.
Ammattiliitto JHL: HaminaKotkan sataman turvallisuus ja huoltovarmuus eivät saa olla säästökohteita22.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii, ettei HaminaKotka Satama Oy:n muutosneuvotteluissa saa vaarantaa sataman turvallisuutta ja Suomen huoltovarmuutta lyhytnäköisillä säästöillä. Työntekijät ovat valmiita etsimään vaihtoehtoja irtisanomisille muun muassa laajentamalla tehtävänkuviaan ja palauttamalla alihankintatöitä omalle henkilöstölle.
Parkkipate employees are going on strike to get a collective agreement22.10.2026 09:18:51 EEST | Press release
Trade Union JHL is going to start a strike at parking control company Parkkipate. The strike is due to start on 5 November and end on 9 November. The company does not currently have a collective agreement and has refused to negotiate about making one.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme