Oulun korkeakoulut ja Caverion yhteistyöhön koulutuksessa ja älykaupungin kehittämisessä
3.5.2021 14:00:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Koulutuksen ja opetuksen yhteistyömuotoja ovat opiskelijoiden lopputyöt ja niiden ohjaus, projektiopinnot, yhteiset kurssitoteutukset, vierailuluennot, yritysvierailut, kesätyöt ja harjoittelujaksot. Caverionin henkilöstölle tullaan tarjoamaan täydennyskoulutusta, erilaisia räätälöityjä koulutusratkaisuja sekä mahdollisuus suorittaa jopa ylempi korkeakoulututkinto.
Hanke- ja tutkimusyhteistyössä keskitytään tulevaisuuden kaupunkikehitykseen, jonka teemoja ovat älykaupungit, rakennusautomaatio, energia ja sisäilmaterveys.
”Kolmikantainen kumppanuussopimus ilmaisee osapuolten tahtotilan laajamittaiselle yhteistyölle, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on perustaa uudenlainen opiskelijayhteistyön toimintamalli. Monipuolinen toimintamalli tukee sekä opiskelijoiden työelämävalmiuksia että yrityksen henkilöstön osaamista. Näin voimme yhdessä vastata entistä paremmin alan osaamis- ja osaajatarpeeseen paitsi Pohjois-Suomessa myös valtakunnallisesti”, sanoo yhteistyösuhteiden vararehtori Arto Maaninen Oulun yliopistosta.
”Uusi kumppanuussopimuksemme Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa on erinomainen yhteistyön avaus ja tukee mainiolla tavalla tavoitteitamme. Käytännönläheisenä teknologiatalona haluamme toimia alamme opiskelijoiden kasvattajaseurana yhteistyössä oppilaitosten kanssa ja olla osa sitä polkua, jolta nuoret ponnistavat maailmalle. Täydennyskoulutus, osaamisen jatkuva kehittäminen ja ammatillinen kasvu ovat tärkeitä myös omalle henkilöstöllemme. Teknologinen kehitys on tällä hetkellä nopeaa ja rakennetun ympäristön ratkaisuissa korostuu erityisesti digitaalisuuden, energiatehokkuuden ja energianhallinnan asiantuntijuus”, sanoo Caverion Suomen divisioonajohtaja Ville Tamminen.
”Uudenlainen yhteistyö on upea mahdollisuus meille kaikille, etenkin opiskelijoille. Voimme tarjota heille entistä työelämälähtöisempää koulutusta sekä avata polkuja työelämään valmistumisen jälkeen. Kuulemme myös mielellämme, millaisia tieto- ja taitotarpeita yrityksillä on ja vastaamme tähän koulutustarpeeseen”, kertoo Oulun ammattikorkeakoulun rehtori Heidi Fagerholm.
Webinaari älykaupungeista
Kaupunkikehitys-teema on esillä yhteistyöosapuolten järjestämässä Älykkäät kaupungit-erikoisseminaarissa 6.5.2021 klo 8.30-12.00. Verkossa järjestettävän seminaarin sessioiden aiheita ovat kaupunkikehitys, rakennusautomaatio, kunnossapito, sisäilmaterveys, hyvinvointi ja vastuullisuus, rakennustekniikka ja projektinhallinta sekä energia. Seminaari on osa Oulun yliopiston Tekniikan torstai-seminaarisarjaa, ja se on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille.
Caverion Oyj on suomalainen pörssiyhtiö, joka suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille, teollisuudelle ja infrastruktuurille Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 2,2 mrd euroa.
Oulun yliopisto on kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, joka tuottaa uutta tieteellistä tietoa ja siihen perustuvia ratkaisuja sekä kouluttaa tulevaisuuden suunnannäyttäjiä. Vuonna 1958 perustettu Oulun yliopisto on yksi Suomen monitieteisimpiä ja suurimpia yliopistoja.
Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) on 9 000 opiskelijan ja noin 500 työntekijän muodostama monialainen ja kansainvälinen korkeakouluyhteisö. Tiivis yhteistyömme yritysten ja yhteisöjen kanssa luo pohjan opiskelijoidemme korkeatasoiseen ja ajantasaiseen osaamiseen. Toimintamme kulmakiviä ovat avoimuus, vastuullisuus ja vaikuttavuus. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintamme (TKI) painoalat ovat ympäristöviisaus, kestävä hyvinvointi ja digitaalinen murros.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henkilöstöjohtaja Anne Paasikari, Caverion Suomi Oy, 040 709 7243, anne.paasikari@caverion.com
Tutkimuskoordinaattori Anu Sirviö, Oulun yliopisto, 050 3270920 anu.sirvio@oulu.fi
Yksikönjohtaja Ville Isoherranen, Tekniikka ja luonnonvara-ala, Oulun ammattikorkeakoulu, 050 430 7761 ville.isoherranen@oamk.fi
Viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen, Oulun yliopisto, puh. 040 546 3413
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Yli 1000 lasta seulottu FINT1DAS-tutkimuksessa – tavoitteena tyypin 1 diabeteksen varhainen tunnistaminen12.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
FINT1DAS-tutkimuksessa on seulottu jo yli 1000 oululaista ja turkulaista lasta tyypin 1 diabeteksen varhaisten merkkien tunnistamiseksi. Noin kolmella prosentilla lapsista on havaittu diabetekseen liittyviä autovasta-aineita, ja he ovat siirtyneet tutkimuksen seurantavaiheeseen.
Tutkimus paljastaa uuden mekanismin, joka selittää kemikaalien vaikutuksia sukupuolihormoneihin11.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet ihmisestä uuden mekanismin, joka voi selittää, miksi tietyt lääkkeet ja ympäristön kemikaalit vaikuttavat sukupuolihormonien tasapainoon. Löydös lisää ymmärrystä niin sanotuista hormonihäiriköistä – kemikaaleista, joiden tiedetään vaikuttavan kehon hormonitoimintaan.
Liikkumista voidaan lisätä yllättävän halvalla – vaikutuksia mitataan liian harvoin10.3.2026 06:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan yhteinen tutkimus osoittaa, että väestön liikkumista voidaan lisätä tehokkaasti ja yllättävän edullisesti. Yksinkertaiset keinot, kuten henkilökohtaisesti laaditut verkko- tai kirjalliset ohjeet, voivat lisätä reipasta liikkumista keskimäärin tunnilla viikossa alle euron kustannuksella osallistujaa kohden. Samalla tutkimus paljastaa merkittävän puutteen: liikkumista edistävien toimien kustannuksia ja todellisia vaikutuksia mitataan harvoin riittävän tarkasti.
Oulun yliopistoon lähes 2500 opiskelupaikkaa kevään toisessa yhteishaussa9.3.2026 05:55:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston syksyllä alkaviin suomenkielisiin koulutuksiin haetaan kevään toisessa yhteishaussa 10.−24.3.2026. Aloituspaikkoja on yhteensä 2451 ja hakukohteita 80.
Laajennettu todellisuus mullistaa opiskelua terveysalalla – virtuaalitilanteet vähentävät stressiä ja parantavat oppimista2.3.2026 05:55:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistossa ja Lapin ammattikorkeakoulussa kehitetty ihmislähtöinen XR-teknologia tarjoaa uuden ratkaisun terveysalan koulutuksen haasteisiin. Virtuaaliset kliiniset tilanteet voivat vähentää opiskelijoiden kuormitusta ja vahvistaa valmiuksia toimia tehokkaasti moniammatillisissa tiimeissä, kertoo tuore tutkimus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
