Oulun sairaanhoitajakoulutus lähihoitajataustaisille Diakin suosituimpia hakukohteita kevään yhteishaussa
31.3.2023 14:05:09 EEST | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote

Yhteishaussa Diakiin haki yhteensä 4 577 hakijaa, joista 1 425 haki ensisijaisesti Diakiin. Oulun-kampuksen koulutuksiin oli 436 hakijaa, joista 165 oli ensisijaisia. Oulussa ensimmäistä kertaa toteutettava sairaanhoitaja (AMK) lähihoitajatutkinnon suorittaneille -koulutus oli yksi Diakin suosituimmista hakukohteista: siihen haki 248 hakijaa, joista 132 oli ensisijaisia.
Diakin vetovoimaisimmaksi koulutukseksi kaikkien hakijoiden osalta nousi verkossa toteutettava sosionomi (AMK) -koulutus.
Kevään yhteishaun hakijamäärä kasvoi viime vuoden hakijamäärästä noin 18 prosenttia. Ensisijaisten hakijoiden osalta hakijamäärä nousi 48 prosenttia verrattuna vuoteen 2022.
– Olemme valtavan ilahtuneita hakijamäärän kasvusta. Diakista valmistuvat hyvinvointiyhteiskunnan ammattilaiset ja uudistajat ovat korvaamattoman tärkeitä tässä ajassa. Hieno hakijatulos kertoo alojemme merkityksellisyydestä ja kiinnostavuudesta, sanoo Diakin toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.
Opiskelijavalinnat
Kevään toinen yhteishaku jatkuu opiskelijavalinnoilla.
Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin opiskelijat valitaan pääsääntöisesti AMK-valintakokeen ja todistusvalinnan perusteella.
Diakin sosiaali- ja terveysalan sekä kirkon alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset käyttävät ammattikorkeakoulujen yhteistä AMK-valintakoetta, josta voi lukea lisää Ammattikorkeakouluun.fi-sivustolta. Diak tarjoaa AMK-valintakokeen suorituspaikkoja Helsingin-, Oulun- ja Porin-kampuksilla. Hakijat ovat valinneet kokeen suorituspaikan ja -ajan yhteishaun hakulomakkeella tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tutustu AMK-valintakoe-sivuun, mikäli olet valinnut tekeväsi kokeen Diakissa.
Lähihoitajataustaisille suunnattu sairaanhoitaja (AMK) -koulutus sekä tulkkauksen alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset eivät ole mukana AMK-valintakokeissa, vaan niillä on omat valintakokeet tai valintakurssit. Lähihoitajataustaisille suunnatun sairaanhoitajakoulutuksen valintakurssista voi lukea lisää täältä ja tulkkauksen alan valintakokeista täältä.
Suomenkielisissä sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa 40 % opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla. Todistusvalinta ei ole käytössä Diakin tulkki (AMK) ja sairaanhoitaja (AMK), lähihoitajataustaisille -tutkintoihin johtavissa koulutuksissa eikä YAMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa.
YAMK-koulutusten opiskelijavalinnat tehdään valintatehtävän perusteella.
Lue lisää valintakokeista Diakin sivuilla.
Valinnan tulokset
Todistusvalinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 29.5.2023. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 7.7.2023. Kerromme verkkosivuillamme, kun valinnan tulokset ovat valmiit. Valittujen opiskelijoiden nimiä emme julkaise verkossa.
Hakija näkee lopullisen tilanteensa Opintopolku-palvelusta. Kaikki hakijat saavat tiedon opiskelijavalintojen tuloksesta myös sähköpostitse.
Hakijalle tarjotaan yhteishaussa vain yhtä opiskelupaikkaa eli ylimmäksi sijoitettua hakukohdetta, johon valinnan tulos riittää.
Hyväksytyksi tulleiden opiskelijoiden tulee ottaa opiskelupaikka vastaan 14.7.2023 klo 15 mennessä.
Lisätiedot
Diakin hakijapalvelut tavoittaa joko puhelimitse: 0400 725 384 (ma-to 10–11 ja 12–14) tai sähköpostitse: hakijapalvelut@diak.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Juntunentoimitusjohtaja, rehtoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 766 1312elina.juntunen@diak.fiAnna PihlajamäkimarkkinointikoordinaattoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 346 5169anna.pihlajamaki@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Saavutettava koulutus edellyttää yhteistyötä – uusi julkaisu tarjoaa keinoja purkaa koulutuksen esteitä25.9.2026 08:40:06 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen opiskelijajoukot moninaistuvat, mutta koulutuspolut eivät vielä ole kaikille yhtä saavutettavia. Uusi julkaisu tarjoaa konkreettisia toimintamalleja ja kehittämisideoita, joiden avulla korkeakoulut voivat vahvistaa yhdenvertaisuutta.
Vaikuttavuudesta uutta suuntaa korkeakoulujen johtamiselle17.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
4Q-hankkeessa selvitetään korkeakoulujen vaikuttavuutta ja sen kehittämistä eri näkökulmista. 4Q-hanketta toteuttavat Arcada, Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak), Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) ja Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK).
Syksyn yhteishaku on päättynyt – Diakin Oulun-kampuksen koulutuksille riitti kysyntää11.9.2026 14:23:33 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn 2026 yhteishaku on päättynyt. Diakiin haki yhteensä 3 527 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 1 406. Diakin Oulun-kampuksen koulutusvaihtoehtoihin haki yhteensä 410 hakijaa, joista ensisijaisia oli 150. Hakijamäärältään suosituin koulutus Oulun-kampuksella oli sosionomi (AMK) -monimuotokoulutus.
Syksyn yhteishaku on päättynyt – Diak Itä-Suomen uusi sairaanhoitajakoulutus veti hakijoita11.9.2026 14:22:37 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn 2026 yhteishaku on päättynyt. Diakiin haki yhteensä 3 527 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 1 406. Diak Itä-Suomen uuteen sairaanhoitaja (AMK) -koulutukseen haki kaikkiaan 157 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 84.
Syksyn yhteishaku on päättynyt – Diakin Porin-kampuksen koulutukset kiinnostivat hakijoita11.9.2026 14:21:12 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen syksyn 2026 yhteishaku on päättynyt. Diakiin haki yhteensä 3 527 hakijaa, joista ensisijaisia hakijoita oli 1 406. Porin-kampuksen koulutuksiin haki kaikkiaan 257 hakijaa, joista ensisijaisia oli 102. Suosituin hakukohde Porin-kampuksella oli sosionomi (AMK) -monimuotokoulutus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

