Oulun seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Toimitilojen ja vuokra-asuntojen kysyntä vahvistui Oulussa vuonna 2021

Jaa
Kiinteistösijoittamisen suosio on jatkunut vahvana ja ammattimaiset kiinteistösijoittajat tekivät Oulussa kauppoja noin 200 miljoonan euron arvosta vuonna 2021. Tilakysynnän näkymät ovat toimistoissa ja tuotannollisissa tiloissa maltillisen positiivisia, mutta liiketiloissa tilakysynnän arvioidaan edelleen vähenevän. Asuntovuokrien nousu on jatkunut, mutta hidastuen. Asuntorakentamisen aloitukset hipoivat 2000-luvun ennätyksiä vuonna 2021. Ukrainan sota hämärtää talousnäkymiä ja kasvattaa myös kiinteistömarkkinoiden epävarmuutta.

Asuntorakentaminen on jatkunut hyvin aktiivisena Oulussa. Tilastokeskuksen mukaan Oulussa aloitettiin vuonna 2021 yli 3 100 asunnon rakentaminen, mikä oli 2000-luvun toiseksi korkein luku vuoden 2017 jälkeen. Vuoteen 2020 verrattuna aloitusmäärä kasvoi lähes tuhannella asunnolla. Myönnettyjen asuntorakennuslupien määrä nousi kymmenellä prosentilla edellisvuodesta yli 2 500 asuntoon.

Asuntorakentamista on tukenut väkiluvun kasvu, joka on jatkunut Oulussa voimakkaana myös pandemian aikana. Monessa muussa Suomen suuressa kaupungissa etenkin kuntien välinen nettomuutto on koronapandemian aikana hidastunut selvästi tai kääntynyt jopa negatiiviseksi, mutta Oulussa maan sisäinen nettomuutto on ollut jopa edellisiä vuosia positiivisempaa.

Parhaiden kiinteistösijoituskohteiden tuottovaatimukset ovat ennätyksellisen matalia

Voimakas sijoittajakysyntä painoi viime vuonna jo ennestään matalia prime-tuottovaatimuksia alaspäin suurimmissa kaupungeissa. Oulussakin prime-toimistojen tuottovaatimukset ovat laskeneet historiallisen matalalle tasolle. Oulun paikalliset asiantuntijat arvioivat tammikuussa 2022 toteutetussa Alueellisessa toimitilabarometrissa Oulun keskustan hyvälaatuisen toimiston tuottovaatimukseksi 6,4 prosenttia. Myös keskustan liiketiloissa vastausten keskiarvo oli 6,4 prosenttia, ja Limingantullin liikekiinteistöalueella 7,2 prosenttia.

Oulun seudun kiinteistökauppojen vuosivolyymi nousi 200 miljoonaan euroon

KTI tilastoi Oulun seudulla merkittävien kiinteistökauppojen vuosivolyymiksi 200 miljoonaa euroa vuonna 2021. Vuonna 2020 vastaava luku oli 180 miljoonaa euroa ja vuonna 2019 puolestaan 150 miljoonaa euroa, eli kauppaa on käyty melko tasaisesti viime vuosina. Oulun seudun viime vuoden kauppojen kiinteistösektorijakauma oli moneen muuhun kaupunkiin verrattuna poikkeava, sillä Oulun seudun selkeä ykkössektori oli viime vuonna liikekiinteistöt. Viime vuoden suurin kauppa Oulun seudulla tehtiin joulukuussa, kun Erikoissijoitusrahasto UB Pohjoismaiset Liikekiinteistöt osti Ideaparkin kauppakeskuksen ruotsalaiselta Alma Property Partnersilta 60 miljoonalla eurolla.

Ukrainan sota ei näyttäisi vaikuttaneen Suomen kiinteistömarkkinoiden houkuttelevuuteen ainakaan välittömästi. Uusia ulkomaisia toimijoita on tullut Suomeen sodan jo alettuakin, ja sijoittajien ja konsulttien näkemykset ovat säilyneet ainakin toistaiseksi melko luottavaisina. Sodan vaikutusten syvyyttä kiinteistömarkkinoihin on kuitenkin toistaiseksi varsin hankala arvioida.

Käyttöasteet nousivat Oulussa kaikilla toimitilasektoreilla

Tyhjän tilan suhteellinen osuus on kaikilla toimitilasektoreilla pysynyt Oulussa melko pienenä. Catellan mukaan Oulun toimistojen vajaakäyttöaste oli vuoden 2021 lopussa muita yli 100 000 asukkaan kaupunkeja matalampi, 6,0 prosenttia. Liike- ja tuotannollisten tilojen vajaakäyttöasteet olivat vielä tätä matalampia. Myös suurten kiinteistösijoittajien salkuista koostuvassa KTI:n vuokratietokannassa tyhjän tilan määrät ovat laskeneet. Alueellisen barometrin vastaajat arvioivat toimistojen ja tuotannollisten tilojen tilakysynnän lisääntyvän Oulun seudulla vuoden 2022 aikana.

Toimitilojen vuokrien arvioidaan pysyvän melko ennallaan

Oulun paikallisten asiantuntijoiden odotukset vuokrien kehityksestä olivat vuosi sitten pääosin negatiivisia kaikilla toimitilakiinteistösektoreilla, mutta nyt vuokrien arvioidaan pysyvän melko ennallaan niin toimistoissa, liiketiloissa kuin tuotannollisissakin tiloissa. Keskustan liiketilojen kohdalla arviot ovat yhä hieman negatiivisia, eikä liiketilavuokrien nousua ennakoinut keskustassa yksikään barometrin vastaaja.

Oulun asuntovuokrat nousivat 0,3 prosenttia viimeisten 12 kuukauden aikana

Asuntovuokrien nousu on Oulussa jatkunut, mutta nousuvauhti on viimeisen vuoden aikana hidastunut. KTI:n uusia asuntovuokrasopimuksia kuvaava Oulun vuokraindeksi nousi 0,3 prosenttia maaliskuun 2021 ja maaliskuun 2022 välisen vuoden aikana. Parina edellisenä vuonna vuokrat ovat nousseet Oulussa eniten yksiöissä, mutta viimeisten 12 kuukauden aikana yksiöiden vuokraindeksin vuosimuutos oli negatiivinen, kun taas kaksioissa ja suuremmissa asunnoissa Oulun vuokraindeksit hieman nousivat. KTI:n asuntovuokratietokannan mukaan Oulun keskustakaksion mediaanineliövuokra on nyt 15-16 euron paikkeilla.

Oulun seudun kiinteistömarkkinakatsaus on luettavissa täällä.

Lisätietoja:

Mikko Soutamo, johtava asiantuntija, KTI Kiinteistötieto Oy, puh. 050 5480 480
Juho Kess, projektipäällikkö, RAKLI ry, puh. 050 534 3955

Tiedote perustuu KTI Kiinteistötieto Oy:n RAKLIn toimeksiannosta toteuttamaan katsaukseen Oulun seudun kiinteistömarkkinoista. Tietojen lähteinä on käytetty muun muassa KTI:n tietokantoja ja kiinteistöalan ammattilaisille suunnattuja barometrikyselyjä.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Rakli ry
Rakli ry
Annankatu 24
00100 Helsinki

http://www.rakli.fi/

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakli ry

Hallituksen kaavailema kiinteistöveron nosto heikentää entisestään kiinteistö- ja rakentamisalan suhdannetta22.8.2023 09:03:38 EEST | Tiedote

Hallituksen aikomus korottaa maapohjan kiinteistöveron alarajaa 1,3 prosenttiin on tuomassa kylmää vettä niskaan kaikille kiinteistönomistajille. Raklin tekemän vaikutusarvion perusteella esimerkiksi Helsingissä tai Espoossa sijaitsevan asuin-, toimisto- tai liikekiinteistön kiinteistöverokustannus voi nousta lähes 15 prosenttia. Ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustavan Raklin mukaan mahdollinen korotus heikentää entisestään alan suhdannetilannetta.

Rakennus- ja purkujätteistä halutaan hyödyntää uudelleen vähintään 70 prosenttia10.8.2023 07:15:00 EEST | Tiedote

Suomessa syntyy vuosittain noin 1,6 miljoonaa tonnia rakennus- ja purkujätettä, josta vain noin puolet päätyy hyötykäyttöön. Ilmastotavoitteiden kiristymisen myötä rakennus- ja purkumateriaalien rooli rakentamisen ohjauksessa korostuu. Kansallinen tavoite on hyödyntää uudelleen vähintään 70 prosenttia syntyvästä purkujätteestä. Kestävän purkamisen green deal edistää tätä tavoitetta.

Energiatehokkuussopimus kirittää kiinteistöalaa – energiaa on säästetty 335 000 kerrostaloasujan vuotuisen sähkönkulutuksen verran27.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote

Kiinteistöala on tehnyt kuluvan energiatehokkuussopimuskauden aikana lähes 6500 energiatehokkuustoimenpidettä ja näin saavuttanut huiman 469 gigawattitunnin vuotuisen energiansäästön. Tämä vastaa 335 000 kerrostaloasujan vuosittaista sähkölaskua. Sopimuskausi päättyy vuonna 2025 ja ala toivoo uudelta hallitukselta jatkoa energiatehokkuussopimukselle.

Rakli: Hallitusohjelma huomioi laajasti rakennetun ympäristön tarpeet ja luo näkyvyyttä tulevaisuuteen19.6.2023 14:24:12 EEST | Tiedote

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on tyytyväinen siihen, kuinka hallitusohjelma huomioi rakennetun ympäristön tarpeet ja luo näkyvyyttä sekä ennustettavuutta tulevaisuuteen. Hallituksen sitoutuminen sääntelyn keventämiseen sekä prosessien ja lupakäytäntöjen sujuvoittamiseen on tervetullutta ja tarpeellista. Rakli muistuttaa tulevaa hallitusta siitä, että hallitusohjelmaa toimeenpantaessa on tärkeää osallistaa alan toimijoita parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye