Exove Oy

Oulun yliopisto valitsi Exoven 3 miljoonan euron arvoisen verkkopalvelu-hankinnan kumppaniksi

Jaa
Oulun Yliopisto kilpailutti verkkopalveluiden jatkokehityksen sekä tuki- ja ylläpitopalvelun. Kyseessä on noin 3 miljoonan euron hankinta ja sen voitti Exove.

Kilpailutuksen tavoitteena oli löytää Oulun yliopistolle kumppani, jonka kanssa yliopisto voi kehittää olemassa olevia ja rakentaa uusia digitaalisia palveluja tukemaan Oulun yliopiston strategisia tavoitteita. Kilpailutettujen palveluiden alustana on Drupal-julkaisujärjestelmä. 

Valinnan perusteena oli laaja-alainen osaaminen, resursointi, tuki-ja ylläpito sekä sovelluskehittämisosaaminen. Näiden lisäksi sopimuskumppanin eduksi katsottiin sisältökonseptien kehittämisen, palvelumuotoilun, sekä kouluttamisen osaamista.

Kilpailutettuun kokonaisuuteen kuuluu Oulun yliopiston julkinen oulu.fi-verkkopalvelu ja sen taustalla toimiva sisältökone, yliopiston jatkuvan oppimisen verkkopalvelu JOY, yliopiston henkilöstöintranet Patio sekä yliopiston sähköisten lomakkeiden järjestelmä eForms.

Kokonaisarvo 2+2 vuoden sopimukselle on noin kolme miljoonaa euroa. Päätös on lainvoimainen hankintalain mukaisen valitusajan päätyttyä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tommi Flemming
Myyntijohtaja
0400 826 786
tommi.flemming@exove.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Exove Oy
Itämerenkatu 1
00180 Helsinki

http://www.exove.com

Exove on on suunnittelu- ja ohjelmistoyritys, joka luo digitaalisia ratkaisuja asiakkaiden menestyksen tueksi. Exove tarjoaa palveluita, joilla on välitön vaikutus liiketoimintaan yhdistämällä asiakasymmärryksen, datan ja teknologian. Yrityksellä on toimipisteitä neljässä maassa ja se toimii lähes sadan hengen voimin. Asiakkaina on monelle suomalaiselle tuttuja brändejä kuten esimerkiksi Neste Oyj, Sanoma Oyj ja koulutuspuolelta mm. Haaga-Helia. 

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye