Oulun yliopistolle lähes 5 miljoonaa euroa uutta tutkimusrahoitusta
21.12.2022 07:15:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Oulun yliopiston vetämissä hankkeissa kehitetään esimerkiksi uusia ympäristöystävällisiä akkuteknologian ja kestävän vetyteknologian ratkaisuja. Hankkeiden yhteistyökumppaneina toimivat muun muassa Luulajan teknillinen yliopisto, Tromssan yliopisto, Ruotsin maataloustieteellinen yliopisto ja Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto.
Oulun yliopiston koordinoimat, Interreg Aurora -rahoitusta saaneet hankkeet:
- SUSEN - Knowledge and networking platform for sustainable electronics based on northern bioresources
- EcoLIB - Eco-friendly and sustainable method for recycling of spent lithium-ion batteries
- Sustainable Hydrogen - Potential for Bothnia Gulf Cluster
- RE-HYDRO - Rethinking Hydropower Management: Safeguarding Biodiversity while improving Climate Adaptation
- Implementation of DeD AM in future manufacturing
- Preparatory DigiÁrran
”Edelleen lähes kaikki elektroniikassa käytetyt komponentit ja laitteet perustuvat uusiutumattomiin raaka-aineisiin. Meneillään olevan vihreän ja digitaalisen kaksoissiirtymän myötä tarve ns. vihreään elektroniikkaan on kuitenkin tullut ilmeiseksi. Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Ruotsissa on uusiutuviin biopohjaisiin materiaaleihin ja elektroniikkaan liittyvää tutkimus- ja yritystoimintaa sekä resursseja, mikä voi tarjota merkittäviä tulevaisuuden mahdollisuuksia”, kertoo SUSEN-hankkeen vetäjä, kuitu- ja partikkelitekniikan professori Henrikki Liimatainen.
SUSEN-hankkeessa kehitetään uusia vihreän elektroniikan komponentteja ja sovelluksia, jotka perustuvat uusiutuviin pohjoisiin luonnonvaroihin. Keskeinen tavoite on selvittää vihreään elektroniikan pohjoisia tutkimus- ja yritystoimijoita sekä edistää alan rajat ylittävää yhteistyötä.
Lisäksi Oulun yliopisto toimii partnerina viidessä hankkeessa, joissa kehitetään esimerkiksi fossiilivapaisiin autonomisiin ajoneuvoihin perustuvaa materiaalinkäsittelymenetelmää, kestävää rakentamista ja rakennusympäristöä arktisessa ilmastossa sekä 6G teknologian hyödyntämistä arktisessa ympäristössä.
Interreg Aurora 2021 –2027 -ohjelman ensimmäiset rahoitukset tulivat haettavaksi kesäkuussa. Interreg-ohjelmilla tuetaan raja-alueiden ja laajempien, rajat ylittävien yhteistyöalueiden integroitumista sekä alueiden ja kaupunkien välisten verkostojen syntymistä ja vahvistumista.Yhteistyötä lisäämällä ohjelmat vaikuttavat alueiden kilpailukykyyn ja taloudelliseen kehitykseen. Ohjelmilla edistetään myös Euroopan vihreän kehityksen ohjelman mukaisia ympäristötavoitteita.
Lisätiedot:
Tutkimusrahoitusasiantuntija Marjo Leinonen, Oulun yliopisto, 046 923 1064, marjo.leinonen@oulu.fi
Yhteyshenkilöt
Marjo KemiViestinnän johtava asiantuntija
Puh:050 566 4839marjo.kemi@oulu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Uusi tutkimus lupaa keinoja ennenaikaisten synnytysten ehkäisyyn3.9.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat vahvistaneet laajassa geneettisessä aineistossa yhteyden alfa-1-antitrypsiinin ja ennenaikaisten synnytysten välillä. Alfa-1-antitrypsiini hillitsee tulehdusta ja suojaa kudoksia vaurioilta. Yli 200 000 äidin geneettisiä tietoja kattaneessa analyysissä tietty alfa-1-antitrypsiinin geenimuoto liittyi lyhyempään raskauteen.
Uusien professorien juhlaluennot 10.9. klo 17 Oulun keskustakirjastolla ja Ylen Avoimessa Areenassa2.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
Uudet professorit johdattelevat kuulijoita ajankohtaisten tutkimusteemojensa ääreen kaikille avoimilla juhlaluennoilla. Perinteiset juhlaluennot järjestetään nyt Oulun keskustakirjastolla ja niitä voi seurata myös Ylen Avoimessa Areenassa.
Suomenopettajat: Maahanmuuttajia tarvitaan suomenkieliseen korkeakoulutukseen1.9.2026 05:53:00 EEST | Tiedote
Keskustelu suomen kielen vaikeudesta kaventaa ymmärrystä maahanmuuttajien mahdollisuuksista työllistyä suomenkieliseen työelämään, sanovat suomen kielen yliopisto-opettajat Tanja Seppälä ja Liisa Väisänen Oulun yliopistosta.
Vesikasvikeräin kerää haitallista vesiruttoa tonneja tunnissa hyötykäyttöön ja biomassaksi31.8.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistolla suunniteltu ja rakennettu vesikasvikeräin mahdollistaa hankalan vieraslajin tehokkaan keräämisen ja hyödyntämisen biomassana. Samalla ympäristönhoito voidaan yhdistää liiketoimintaan.
Oululainen tutkimus on mukana Suomen paviljongin näyttelyssä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 202729.8.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö on Archinfon kumppani maailman arvostetuimmassa arkkitehtuuritapahtumassa. Kumppanuus julkistetaan osana Oulussa järjestettävää Alvar Aalto -viikkoa elokuun viimeisenä lauantaina, jota on jo parinsadan vuoden ajan vietetty Suomessa kesän päätösjuhla venetsialaisina. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

