Oulun yliopisto

Oulun yliopiston ohjelmistotuotannon koulutusvienti Kiinaan etenee hyvin

Jaa
Oulun yliopisto aloitti reilu vuosi sitten merkittävän koulutusviennin Kiinaan. Yhteistyöyliopisto on Nanjingissa (Nanjing Institute of Technology). Yliopisto-opettaja Päivi Raulamo-Jurvanen palasi juuri kahden viikon intensiivijaksolta Kiinasta, ja NJIT:n delegaatio rehtori Shi Jinfein johdolla on parhaillaan Oulussa vierailulla.
Professori, varadekaani Huang Wei on toiminut Päivi Raulamo-Jurvasen tukena opetuksessa.
Professori, varadekaani Huang Wei on toiminut Päivi Raulamo-Jurvasen tukena opetuksessa.

Oulun yliopisto tuottaa ohjelmistotuotannon koulutuksessa noin puolet kursseista. Opiskelijoita on jo pari sataa. Opinnot täyttävät kummankin korkeakoulun vaatimukset. Opetus on toteutettu niin, että oululaiset opettajat käyvät tekemässä lähiopetusjaksoja Kiinassa ja heillä on apunaan paikallisia opettajia, jotka hoitavat harjoitukset ja käytännön järjestelyt. Luonnollisesti myös itsenäistä verkko-opiskelua ja digitaalisia oppimateriaaleja hyödynnetään. Opiskelijoiden aktiivisuus on samanlaista kuin Suomessakin; osa on aktiivisempia ja osa ujostelee muun muassa englannin kielen käyttöä luennoilla isossa porukassa. Kielitaitoero on hidaste, mutta ei este kenenkään opiskelulle.

-Harjoituksissa opiskelijat uskaltautuvat kyselemään enemmän, etenkin kun ovat ensin hieman tutustuneet meihin opettajiin. Omalla kurssillani moni opiskelija esitti hyviä, haastavia kysymyksiä ja kannustin heitä siihen. He eivät varsinaisesti olleet asioista eri mieltä, mutta osasivat kyseenalaistaa esimerkkejä tai ratkaisutapoja. Opinnot aloittavien joukossa osalla on kielellisesti vaikeuksia, mutta silti valtava halu ymmärtää ja oppia, Raulamo-Jurvanen kertoo.

Opettajan näkökulmasta luonnollisesti koulutusjärjestelmissä ja -taustoissa on eroja suomalaisten ja kiinalaisten opiskelijoiden väillä.

-Kiinalaiseen opetustapaan kuuluu olennaisesti opettajan ja opiskelijoiden läsnäolo ja vuorovaikutus oppitunneilla. Suomalaisessa opetuksessa korostetaan usein oppimisen ja ymmärtämisen tukemista. Itse näen, että opettajan tehtäviin kuuluu paitsi materiaalin jäsentäminen ja välittäminen, myös kannustaminen opiskelijan omaan, vastuulliseen ja aktiiviseen oppimiseen. Kiinalaisille opiskelijoille on tärkeää antaa selkeät tehtävät, ohjeet ja tavoitteet. Kiinalaiset opiskelijat ovat perinteisesti hyvin ahkeria, tavoitteellisia ja arvosanaorientoituneita.

Opetuksessa käytetään paikallisia opettajia vetämässä harjoituksia ja mukana luennoilla varmistamassa, että tekniikka pelaa ja asiat ymmärretään.

-Harjoitusteni alussa kiinalainen assistentti ohjeistaa opiskelijat lyhyesti myös kiinaksi, jotta kaikki varmasti ymmärtävät, mitä pitää tehdä. Harjoituksissa autamme molemmat opiskelijoita heidän kysymyksissään, kommunikointi hoidetaan englanniksi. Paikallinen assistentti on vastuussa kurssin harjoitustehtävien arvioinnista. Harjoitustöiden ja tentin arvioinnit tehdään täällä Oulussa.

Koulutusviennin yhtenä merkittävänä ajatuksena on tarjota väylä nanjingilaisille jatkaa maisterivaiheen opiskelua Oulussa. Heillä on myös mahdollisuus edetä tohtorintutkintoon tai pyrkiä työelämään teollisuuden pariin. Kiinalaisilla opiskelijoilla on kunnianhimoa ja suuria tulevaisuudenhaaveita, ja niihin liittyy yleensä opiskelu tai työskentely ulkomailla. Kun koulutuksen kautta henkilöt, työskentelymetodit ja hieman kulttuurikin ovat tuttuja, heidän kanssaan ja avullaan voidaan myös kehittää tutkimusyhteistyötä.

-Tämä on isoin koulutusvienti, mitä Suomesta on Kiinaan yliopistotasolla. Koulutus kansainvälistyy ja haluamme nostaa profiiliamme maailmalla. Kiina on iso markkina yrityksille. Aivan olennaista on se, että tämän yhteistyön kautta voimme saada lahjakkaita työntekijöitä tänne ja valmistumisen jälkeen töihin paikallisiin yrityksiin tai ylipäänsä Suomeen, ohjelmistotuotannon professori Markku Oivo korostaa ja viittaa alan akuuttiin työvoimapulaan.

- Kurssilla pääasia on tietysti opittavat asiat. Mutta opiskelijat ovat hyvin innokkaita keskustelemaan Suomesta. He kyselivät muun muassa ilmastosta, kulttuurista, opiskelusta ja ohjelmistoteollisuudesta yleensä. Moni ilmaisi kiinnostuksensa opiskella ja työskennellä ulkomailla, mieluiten Suomessa. Toki länsimainen olemus herättää huomiota. Sain liikkuessani osakseni paljon hymyjä, tervehdyksiä ja selfie-pyyntöjä, Raulamo-Jurvanen sanoo.

Koulutusvientiä ja yhteistyötä jatketaan ehdottomasti. Oulun yliopisto haluaa olla tässä asiassa etujoukoissa. Opettajan näkökulmasta asiat ovat edenneet hyvin.

-Kokemukseni ovat olleet erittäin positiivisia. Sekä kiinalaiset opiskelijat, opettajat että paikalliset ihmiset ovat erittäin ystävällisiä. Kampusalue Nanjingissa itsessään on hyvin kaunis. Toimintaa koulutusviennin näkökulmasta voi tietysti aina kehittää. Suurimpia kehityskohteita tällä hetkellä ovat kommunikoinnin tehostaminen, vastuualueiden tarkistaminen ja opetuksen sisällön ja menetelmien kehittäminen, arvioi Raulamo-Jurvanen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Professori, varadekaani Huang Wei on toiminut Päivi Raulamo-Jurvasen tukena opetuksessa.
Professori, varadekaani Huang Wei on toiminut Päivi Raulamo-Jurvasen tukena opetuksessa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye