Oulun yliopiston ryhmä vahvisti kokeellisesti NMR-signaalin magneettikenttäriippuvuuden
7.5.2020 13:05:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
NMR:ssä käytetään instrumentteja, joiden magneettikenttää kasvattamalla voidaan parantaa signaalinvoimakkuutta ja spektrien erotuskykyä. Tähän asti on oletettu, että käytetyn magneettikentän voimakkuus ei vaikuta ydinten kemialliseen siirtymään, vaikka nobelisti N. F. Ramsey ennusti päinvastaista jo vuonna 1970. Hänen mukaansa magneettikenttä muokkaa aineen elektroniverhoa ja siten ydinten siirtymiä.
Oulun yliopiston NMR-spektroskopian tutkimusyksikössä on nyt kyetty kokeellisesti vahvistamaan Ramseyn ennuste. Tarkkuusmittauksissa havaittiin 59Co-ytimen kemiallisen siirtymän noudattavan ennustettua neliöllistä riippuvuutta spektrometrin magneettikentästä. Kokeellisen kenttäriippuvuuden merkki ja suuruusluokka pystyttiin vahvistamaan edistyneellä elektroniverhoteorialla ja -laskennalla.
Keskeistä uusien kokeiden menestykselle oli samanaikaisesti mitatun 129Xe-isotoopin signaalin käyttö sekä lämpötilan vakioimiseksi eri kenttävoimakkuudet omaavien instrumenttien välillä että tarkkana taajuusstandardina. Nyt todennettu kenttäriippuvuus merkitsee perustavaa laatua olevaa muutosta jatkuvasti korkeammissa kentissä suoritettavissa NMR-tutkimuksissa. Kenttäriippuvuus tuo myös uuden havaintosuureen materiaalitutkimuksen käyttöön.
Oulun yliopiston ja Viron Kansallisen kemiallisen fysiikan ja biofysiikan instituutin yhteisjulkaisu aiheesta: A.M. Kantola, P. Lantto, I. Heinmaa, J. Vaara ja J. Jokisaari, Direct magnetic-field dependence of NMR chemical shift, Phys. Chem. Chem. Phys. 22, 8485-8490 (2020), https://doi.org/10.1039/D0CP01372B
Phys. Chem. Chem. Phys -julkaisusarja valitsi ryhmän artikkelin julkaisemiensa vuoden 2020 huippuartikkelien joukkoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Juha Vaara, Oulun yliopisto, NMR-spektroskopian tutkimusyksikkö, puh. 029 448 1343, sähköposti: Juha.Vaara@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski, Oulun yliopisto, puh. 040 7161 387, sähköposti: Tiina.Pistokoski@oulu.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Vetykeskustelu muuttuu paikallisemmaksi – avoin keskustelu ratkaisee luottamuksen30.6.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Suomalaisessa mediassa vetytaloudesta käytävä keskustelu on muuttunut viime vuosina. Oulun yliopistossa tehty tuore tutkimus osoittaa, että aiheen käsittely on siirtynyt voimakkaasta innostuksesta kohti paikallisempaa ja aiempaa kriittisempää näkökulmaa.
Tutkimus: Julkinen rahoitus auttaa yrityksiä luomaan innovaatioita, mutta tulokset näkyvät viiveellä30.6.2026 05:55:00 EEST | Tiedote
Euroopan hallituksissa pohditaan, miten puolustaa pitkäjänteisiä innovaatioinvestointeja tilanteessa, jossa tuloksia odotetaan nopeasti. Uusi suomalainen pitkittäistutkimus osoittaa, että julkiset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotuet voivat merkittävästi edistää yritysten kykyä kehittää tärkeitä innovaatioita, mutta vaikutukset rakentuvat vähitellen. Tutkimus tarjoaa ajankohtaista näyttöä kansalliseen ja kansainväliseen keskusteluun siitä, miten julkinen valta voi tehokkaasti tukea innovaatiovetoista kasvua ja kilpailukykyä.
17 miljoonan euron tutkimuspanostus uudistamaan terästeollisuutta24.6.2026 06:03:00 EEST | Tiedote
Uudessa tutkimushankkeessa kehitetään Oulun yliopiston ja SSAB:n johdolla koko teräksenvalmistusketjua, jossa sähköön perustuva valokaariteknologia yhdistetään modernisoituihin kuumavalssausprosesseihin. Ratkaisuilla tuetaan Suomen terästeollisuuden murrosta ja siirtymistä vähähiilidioksidisen teräksen valmistuskonseptiin Raahen terästehtaalla.
Ilkka Heinonen nimetty Oulun yliopiston ennaltaehkäisevän lääketieteen professuuriin – tavoitteena vahvistaa sairauksien ehkäisyä ja väestön terveyttä24.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto on nimennyt ennaltaehkäisevän lääketieteen lahjoitusprofessuuriin dosentti Ilkka Heinosen. Uusi osa-aikainen viisivuotinen professuuri keskittyy kroonisten kansansairauksien ehkäisyyn ja riskitekijöiden hallintaan, ja se on perustettu LähiTapiola Pohjoisen ja LähiTapiola Henkivakuutusyhtiön lahjoituksilla.
Frisbeegolf-aktiivista tuli pelitutkija ja keksijä – Marko Moilasen laboratoriossa syntyy uusi tapa nauttia heittämisestä23.6.2026 07:07:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston Tietotalosta löytyy todennäköisesti maailman ainoa akateeminen frisbeegolf-laboratorio. Siellä syntyy intohimoisen frisbeegolf-harrastajan sekä ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen tutkijan Marko Moilasen väitöstyö, jonka tavoite on parantaa jokaisen pelaajan mahdollisuutta oppia ja innostua pelaajana. Samalla tutkija kitkee lajiin pesiytynyttä naisvihamielisyyttä ja avaa frisbeegolfille ovia olympialajiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
