Oulun yliopiston vuoden 2050 kampuksen skenaarioluonnokset julkaistu
9.11.2022 10:00:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

”Skenaarioita tehdessä on katsottu tulevaisuuteen ja mietitty erilaisia vaihtoehtoja. Skenaariot ovat tarkoituksella erilaisia toisiinsa nähden, mutta niistä kaikista löytyy tärkeimmät prioriteetit, joita yliopistoyhteisö on tulevaisuuden suunnittelussa korostanut. Prioriteetteja ovat esimerkiksi yhteisöllisyys, poikkitieteellisyys, monipuoliset tilat ja tapahtumat”, kertoo kampusvisiotyöryhmän puheenjohtaja, Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Lotta Leinonen.
Skenaariot ovat:
Kampuskaupunki
Laaja kampuskokonaisuus itsessään toimii minikaupunkina, joka kokoaa kaikki tiedekunnat ja toiminnot yhteen sekä tarjoaa palveluita ja kohtaamisia yliopistoyhteisön ja kaupunkilaisten kesken. Kampusalueen ytimessä on eri kulkuvälineillä helposti saavutettava keskus, joka on aina auki. Tämä synnyttää vetovoimaa sekä houkuttelee palveluja ja tapahtumia sitoen kaikki kaupunkilaiset omaan yliopistoon.
Kaupunkikampus
Kampus integroituu kaupunkiin toisiinsa yhteydessä olevien useiden yksiköiden kautta. Yksiköt muodostavat yhteisöllisiä kotipesiä, jotka ovat kävelyetäisyyden päässä toisistaan. Kaupunki palveluineen ja ravintoloineen mahdollistaa kohtaamiset ja toimii myös monitieteisyyden ja kansalaistieteen alustana. Yliopiston tiloja voidaan välillä hyödyntää erilaisten tapahtumien paikkana keskellä kaupunkia.
Maailma kampuksena
Oulun yliopisto on kansainvälisesti menestynyt verkostomainen koulutus- ja tutkimuspalveluiden tuottaja. Kampus muodostuu verkostomaisesta toiminnasta, joka hajautuu digitaaliseen ympäristöön ja suurelta osin satunnaisesti lainattaviin fyysisiin tiloihin alueilla, joko Pohjois-Pohjanmaalla, Suomessa tai kansainvälisesti. Oulun yliopisto tarjoaa kokonaisvaltaisen kokemuksen tiedeyhteisöön kuulumisesta ja osallistumisesta kaikille sitä haluaville ympäri maailman.
15-henkiseen kampusvisiotyöryhmään kuuluu opiskelijoiden edustajia, yliopiston henkilöstöä jokaisesta tiedekunnasta sekä eri palveluyksiköiden edustajia. Visiotyöryhmä aloitti työnsä maaliskuussa 2022, kun yliopiston hallitus päätti käynnistää pitkän aikavälin visiotyön kampuskokonaisuudesta. Kampusvisiotyön tarkoituksena on tutkia edellytyksiä muodostaa mahdollisimman yhtenäinen kampusalue yliopiston Oulussa sijaitsevalle toiminnalle asteittain seuraavan 25 vuoden aikana. Digitalisaation myötä opintoja ja työtä tehdään entistä useammista, vapaammin itse valittavista paikoista. Yliopiston tilantarve vähenee kokonaisuudessaan ja kohdistuu monikäyttöisiin, muunneltaviin tiloihin.
Kampusvisiopäivät järjestetään Kontinkankaan kampuksen Kieppi-aulassa keskiviikkona 9.11. klo 10-13 sekä Linnanmaan kampuksella torstaina 10.11. klo 10-13 oransseilla naulakoilla. Työryhmäläiset esittelevät skenaarioita ja heiltä pääsee kyselemään prosessin etenemisestä sekä kommentoimaan skenaarioita.
”Keräämme palautetta myös kyselylomakkeella 21.11. asti. Sen jälkeen työstämme skenaarioita vielä eteenpäin ja luovutamme raporttimme yliopiston hallitukselle joulukuussa”, kertoo Leinonen.
Marras-joulukuun aikana skenaariotyötä ja -luonnoksia käsitellään myös yliopiston tiedekunnissa, eri yksiköissä ja ylioppilaskunnan edustajistossa.
Lisätietoja:
Kampusvisiotyöryhmän puheenjohtaja Lotta Leinonen, 040 523 1821, lotta.leinonen@oyy.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo KemiViestinnän johtava asiantuntija
Puh:050 566 4839marjo.kemi@oulu.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Uusi tutkimus auttaa kohdentamaan soiden ennallistamista tehokkaammin15.10.2026 07:10:00 EEST | Tiedote
Ojitettujen soiden ennallistaminen voi nostaa vedenpintaa huomattavasti laajemmalla alueella kuin aiemmin on arvioitu, osoittaa Oulun yliopiston uusi tutkimus. Tulokset osoittavat myös, että eri ennallistamismenetelmät vaikuttavat veden liikkumiseen eri tavoin. Tieto auttaa kohdentamaan ennallistamistoimia tehokkaammin ja maksimoimaan niiden hyödyt luonnolle ja ilmastolle.
Leukaluukuolio luustoon levinnyttä rintasyöpää sairastavilla: suomalaistutkimus korostaa suun terveyden merkitystä14.10.2026 06:50:00 EEST | Tiedote
Luun hajoamista estävät lääkkeet ovat tärkeä osa luustoon levinneen rintasyövän hoitoa. Niiden käyttöön voi kuitenkin liittyä leukaluukuolio, jossa leukaluun kudosta kuolee. Suomalaisessa rekisteritutkimuksessa leukaluukuolio todettiin pitkässä seurannassa 12,6 prosentilla denosumabia käyttäneistä potilaista.
Palvelut digitalisoituvat – selkokielisestä oppaasta apua digitaaliseen asiointiin13.10.2026 07:21:00 EEST | Tiedote
Palvelut siirtyvät yhä enemmän digitaalisiksi. Oulun yliopistossa on laadittu selkokielinen Digiopas madaltamaan kynnystä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön.
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

