Oulun yliopistoon uusia akatemiahankkeita luonnontieteiden ja tekniikan tutkimukseen
21.6.2022 17:01:45 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Rahoituspäätöksissä toimikunta korosti etenkin tutkimuksen tieteellistä laatua, uutuusarvoa ja mahdollisuutta läpimurtoihin sekä hankkeen toteutettavuutta. Useissa rahoitetuissa hankkeissa hyödynnetään myös kansainvälisiä infrastruktuureja tai tutkimusohjelmia, joissa Suomi on jäsenenä mukana. Rahoitetuilla hankkeilla on laajaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja monessa tutkimuksessa pyritään tuottamaan osaratkaisuja kestävän kehityksen haasteisiin.
Yhdessä rahotetuista hankkeista Pekka Kyösti Oulun yliopistosta tutkii radioaaltojen etenemistä yli 100 GHz taajuuksilla. Tutkimuksessa kehitetään laitteiden mittausjärjestelmiä sekä toteutetaan radiokanavamittauksia ja -mallinnusta. Radioaaltojen etenemismallit tukevat tulevaisuuden järjestelmiin liittyvää tutkimusta ja tulevien radiolaitteiden testausta. Hankkeessa tutkittavia ja nykyisiä järjestelmiä korkeampia radiotaajuuksia tarvitaan tulevaisuuden tietoverkkojen suurissa datanopeuksissa ja uusissa sovelluksissa.
Rahoitusta saaneet hankkeet Oulun yliopistossa ovat:
- Euclid-kosmologiamissio - Pimeän aineen ja energian kartoitus / Konsortio: ECFI (Venhola, Aku) 261 962 €
- Harvinaisten erittäin korkealla kirkkaudella tehtävien synkrotronivalokokeiden ilmakehätieteellistä vaikutusta vahvistetaan käyttämällä uudenlaisia tekoäly menetelmiä / Konsortio: BRILLIANT-AI (Prisle, Nønne) 437 649 €
- Hiili-vesi-vuorovaikutukset muuttuvalla arktisella alueella / Konsortio: CWI (Marttila, Hannu) 255 203 €
- Hiili-vesi-vuorovaikutukset muuttuvalla arktisella alueella / Konsortio: CWI (Welker, Jeffrey) 336 206 €
- Ionosfääri-termosfäärin vaste avaruussääilmiöille / Konsortio: INTERSECT (Aikio, Anita) 349 506 €
- LiBERATE: Nesteeseen pohjautuvat säädettävät antenni- ja heijastinteknologiat aliterahertsitaajuuksien 6G-tiedonsiirrossa (Soh, Ping Jack) 529 472 €
- Monitiekomponenttien ominaisuuksista yli 100 GHz radiokanavissa (Kyösti, Pekka) 453 668 €
- Multimodaalinen fuusiopohjainen poikkeamien havainnointi mikropalvelupohjaisen järjestelmän laadun parantamiseksi / Konsortio: MuFAno (Mäntylä, Mika) 499 844 €
- Optinen NMR-spektroskopia (Kantola, Anu) 541 611 €
- Pilven yläreunan dynamiikan ja mikrofysiikan kuvauksen tarkentaminen / Konsortio: SHARPCLOUD (Mäkynen, Anssi) 355 783 €
- Sosiaalisesti kestävä teknologian suunnittelu arvon yhteisluonnin avulla - mitä on teknologiaprotagonismi (Kinnula, Marianne) 484 618 €
- Suostuttelevat digitaaliset terveyssovellukset: Ohjelmisto-ominaisuudet avaintekijöinä ylipainon, lihavuuden, metabolisen syndrooman ja sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä ja hoidossa (Oinas-Kukkonen, Harri) 490 284 €
- Tulevaisuuden tekoälyjärjestelmien sääntely - tulevien AI-innovaatioiden mahdollistaminen teknologianeutraalissa AI-sääntelyssä korkeamman oikeusvarmuuden avulla (AI-REG; Väyrynen, Karin) 475 829 €
- Ultrakyberfysikaalinen järjestelmä todelliseen langattomaan lataukseen (UPRISING; Alcaraz López, Onel) 535 681 €
- Yhdistetty ioninvaihto-pelkistysprosessi fluorattujen epäpuhtauksien poistamiseen vedestä (Leiviskä, Tiina) 449 861 €
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisu KoivumäkiViestintäasiantuntija, FT
Tiedeviestintä: luonnontieteet, teknillinen tiedekunta
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Hautalöydöt paljastavat: Kivikauden ihmisille myös ydinperheen ulkopuoliset jäsenet olivat läheisiä19.3.2026 06:48:00 EET | Tiedote
Kivikauden ihmisillä oli hyvä käsitys omista sukulinjoistaan, ja myös ydinperheen ulkopuoliset jäsenet olivat heille tärkeitä. Metsästäjä-keräilijäkulttuurin sosiaalisesta rakenteesta on saatu uutta tietoa tutkimalla kivikautisista haudoista löytyneiden vainajien jäänteitä dna-analyysin avulla.
Metsänhakkuut heikentävät hömötiaisen pesimistulosta – mutta toivoakin on18.3.2026 07:21:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.
Oulun yliopisto ottaa johtavan roolin ammattikasvatuksen tutkimuksessa ja kehittämisessä16.3.2026 09:55:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistoon perustetaan ammattikasvatuksen professuuri vastaamaan suomalaisen työelämän ja koulutusjärjestelmän uudistuviin osaamistarpeisiin. Tavoitteena on tuottaa tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuja osaamisen uudistamiseen tilanteessa, jossa työelämän rakennemuutos, osaajapula ja jatkuvan oppimisen tarve korostuvat.
Yli 1000 lasta seulottu FINT1DAS-tutkimuksessa – tavoitteena tyypin 1 diabeteksen varhainen tunnistaminen12.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
FINT1DAS-tutkimuksessa on seulottu jo yli 1000 oululaista ja turkulaista lasta tyypin 1 diabeteksen varhaisten merkkien tunnistamiseksi. Noin kolmella prosentilla lapsista on havaittu diabetekseen liittyviä autovasta-aineita, ja he ovat siirtyneet tutkimuksen seurantavaiheeseen.
Tutkimus paljastaa uuden mekanismin, joka selittää kemikaalien vaikutuksia sukupuolihormoneihin11.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet ihmisestä uuden mekanismin, joka voi selittää, miksi tietyt lääkkeet ja ympäristön kemikaalit vaikuttavat sukupuolihormonien tasapainoon. Löydös lisää ymmärrystä niin sanotuista hormonihäiriköistä – kemikaaleista, joiden tiedetään vaikuttavan kehon hormonitoimintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
