Oulun yliopistosta valmistuneet työllistyvät hyvin
15.10.2021 09:00:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Syksyn 2020 uraseurantakyselyyn vastasi 41,6 prosenttia vuonna 2015 Oulun yliopistosta valmistuneista maistereista ja 44 prosenttia vuonna 2017 tohtoriksi väitelleistä. Vuosittaisella valtakunnallisella uraseurantakyselyllä seurataan korkeakoulusta valmistuneiden sijoittumista työelämään, työuran kehitystä ja tyytyväisyyttä tutkintoon.
Kuntasektori työllistää maistereita, yliopisto tohtoreita
Vuoden 2020 uraseurantakyselyn tulosten mukaan Oulun yliopistosta vuonna 2015 valmistuneista maistereista 62 prosenttia on vakituisessa kokopäivätöissä ja 21 prosenttia määräaikaisissa kokopäivätöissä. Työllistymisluvut ovat samansuuntaisia myös tohtoreilla, joista 50 prosenttia on vakituisessa kokopäivätyössä ja 33 prosenttia määräaikaisessa kokopäivätyössä. Tohtoreista 75 prosenttia ja maistereista 85 prosenttia kertoi tekevänsä vaatimustasoltaan koulutustaan vastaavaa työtä.
Maistereista vain kolme prosenttia työllistää itsensä yrittäjinä tai itsenäisinä ammatinharjoittajina. Jopa 46 prosenttia ilmoitti päätyönantajakseen kuntasektorin ja 35 prosenttia työskentelee yksityisen työnantajan palveluksessa. ”Tässä on selkeää nousua vuoden 2019 tuloksiin. Tuolloin vuonna 2014 valmistuneista maistereista suurin osa teki töitä yksityisissä yrityksissä ja vain noin kolmasosa kuntasektorilla.”, kertoo Oulun yliopiston projektipäällikkö Outi Tolonen. Tohtorien merkittävin työllistäjä on yliopisto 39 prosentilla ja toiseksi suurin on yksityinen sektori 28 prosentilla.
Palkassa on tapahtunut laskua edelliseen vuoteen. Maistereiden bruttopalkan mediaani oli 3600 euroa, kun se vuoden 2019 kyselyssä oli 3700 euroa. Tohtoreiden bruttopalkan mediaani laski edellisvuoden 4300 eurosta 4000 euroon.
Vuoden 2020 uraseurantakyselyssä selvitettiin myös koronapandemian vaikutuksia valmistuneisiin, mutta vaikutukset jäivät vähäiseksi. Pandemian vuoksi lomautettujen määrä nousi hetkellisesti toukokuussa 2020, mutta tilanne palautui jokseenkin entiselleen lokakuuhun mennessä.
Opinnot tukevat työuraa
Vuoden 2020 uraseurantakyselyssä Oulun yliopiston maistereista 88 prosenttia ja tohtoreista 84 prosenttia oli tyytyväinen tutkintoonsa työuransa kannalta. Vastaajista 88 prosenttia pystyi hyödyntämään yliopistossa oppimiaan tietoja ja taitoja nykyisessä työssään.
”Olen erittäin tyytyväinen tutkintooni, joka on antanut sekä varmuutta että vauhtia työelämään ja työllistymiseen, eikä yksikään sivuaine tunnu menneen hukkaan. Olen saanut käyttää työelämässä koko tutkinnon tuoman potentiaalin, ja hyötynyt sen monipuolisuudesta”, kyselyn avoimessa palautteessa kerrotaan.
Avoimissa palautteissa maisterit arvostivat koulutuksen antamaa hyvää pohjaa työuralle, mutta korostivat myös, että ammatin syvällinen hallinta kehittyy vasta työelämässä saadun kokemuksen kautta. Tärkeimmiksi työelämässä vaadittaviksi taidoiksi, joihin myös akateemisten opintojen koettiin tarjonneen eväitä, olivat kyky oppia ja omaksua uutta, oma-aloitteisuus, yhteistyötaidot, stressinsietokyky ja tiedonhankintataidot. Vähiten työelämä vaatii kyselyn vastaajien mukaan viestintää muilla kuin suomen kielellä ja yrittäjyystaitoja.
Vuoden 2021 uraseurantakysely on parhaillaan käynnissä
Nyt meneillään olevan kyselyn kohderyhmänä ovat vuonna 2016 ylemmän korkeakoulututkinnon tai varhaiskasvatuksen kandidaatin tutkinnon suorittaneet, lääketieteen ja hammaslääketieteen lisensiaatit sekä vuonna 2018 tohtorin tutkinnon suorittaneet. Valmistuneita lähestytään loka- ja marraskuussa tekstiviestillä tai kirjeitse ja kyselyyn voi vastata 13.12.2021 saakka.
Lisätietoja
Vuoden 2020 valtakunnalliset tulokset julkaistaan Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifin ja Jyväskylän yliopiston yhteisessä julkistustilaisuudessa perjantaina 15.10.2021 klo 14–15.30. Ohjelma ja Zoom-tilaisuuden linkki löytyvät Jyväskylän yliopiston verkkosivuilta. Sivulla julkaistaan 15.10.2021 myös kyselyn tulokset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Outi Tolonen, outi.tolonen@oulu.fi, p. 0505287935
Viestintäasiantuntija Kaisu Koivumäki, kaisu.koivumaki@oulu.fi, p. 050 4344261
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Luonnon monimuotoisuus liiketoiminnan arvoksi: Oulun yliopistossa rakennetaan mallia luontopositiiviselle taloudelle. Luontopaneelit julkaisevat 9.2. raporttinsa – tutkijat haastateltavissa5.2.2026 12:25:00 EET | Tiedote
Luonnon köyhtyminen aiheuttaa riskejä myös yrityksille. Tutkijat ja alueen yritykset tarkastelevat yhdessä, miten pelkästä haittojen vähentämisestä siirrytään kohti luonnolle ja yhteiskunnalle aidosti myönteisiä vaikutuksia.
Kulttuuri avaa kestäviä matkailupolkuja pohjoisessa – rajat ylittävä yhteistyö ratkaisevaa5.2.2026 11:57:00 EET | Tiedote
Kulttuurimatkailu voi vahvistaa Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin alueellista elinvoimaa, mutta sen kestävä kehittäminen edellyttää pitkäjänteistä, rajat ylittävää yhteistyötä paikallisten yhteisöjen ja kulttuuri- ja matkailutoimijoiden välillä.
Varhainen altistuminen antibiooteille yhteydessä suolistomikrobiston muutoksiin ja autoimmuunisairauksien riskiin lapsilla4.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Synnytyksen yhteydessä äidille annettu antibioottihoito on yhteydessä muutoksiin lapsen suolistomikrobistossa sekä lapsuusiän kohonneeseen autoimmuunisairauksien riskiin. Tulos käy ilmi lääketieteen lisensiaatti Sofia Ainosen väitöskirjasta, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina 6. helmikuuta.
Oulun yliopiston uudesta kampuksesta järjestetään kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu3.2.2026 16:20:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto ja Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS järjestävät Kontinkankaan uudesta yliopistokampuksesta yleisen kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun. Kilpailulla juhlistetaan suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen 150-vuotista historiaa ja Oulun vuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina.
Ekseema on iäkkäille muutakin kuin iho-oire – vaikutukset ulottuvat mielialaan3.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Ekseemat ovat ryhmä ihon tulehduksellisia ja kroonisia sairauksia, ja ne ovat iäkkäiden yleisin ihosairaus. Jopa joka toinen yli 60-vuotias kärsii jostakin ekseeman muodosta. Oulun yliopistossa tehty laaja väestöpohjainen tutkimus osoittaa, että sairaudella voi olla merkittävä kielteinen vaikutus ikääntyneiden elämänlaatuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
