UKKO.fi

Oulussa paljon kevytyrittäjiä viihteen ja kulttuurin parissa

26.4.2022 14:06:17 EEST | UKKO.fi | Tiedote

Jaa
Business Oulun ja Oulun Uusyrityskeskuksen järjestämässä Minustako kevytyrittäjä -tapahtumassa Oulussa syvennytään huomenna keskiviikkona nykypäivän työelämän murrokseen kevytyrittäjyyden kautta. Mitä on kevytyrittäjyys, kenelle se sopii ja mitä tulee huomioida kevytyrittäjänä, ovat kysymyksiä, joihin tapahtumassa saa vastauksen.


Yksi yli 50 vuotta kestävä työura samalla työnantajalla ei ole enää tämän päivän työelämän realiteetti – työurat muuttuvat vuosien varrella sekä työantajien osalta että itse työn luonteen osalta. Kevytyrittäjyyden kautta moni voi tehdä sivutoimena itselleen toista työtä, tai löytää vaikkapa omasta harrastuksestaan tavan tehdä lisätienestiä. Kevytyrittäjyys on myös riskitön tapa kokeilla, sopiiko yrittäjyys ja millaista itseasiassa olisi toimia yrittäjänä.


- Kevyin tapa kokeilla yrittäjyyttä on tehdä se ilman omaa Y-tunnusta, kevytyrittäjänä. Samoin, jos töitä on silloin tällöin satunnaisesti keikkatöinä, oman Y-tunnuksen hankkiminen voi tuntua raskaalta kirjanpidon ja muiden velvollisuuksien lisääntyessä. Kevytyrittäjä laskuttaa omasta keikastaan tai työstään laskutuspalvelun kautta, joka hoitaa kaiken byrokratian kevytyrittäjän puolesta, Leena Honkajuuri UKKO.fi:n viestinnästä kertoo.


Millaisilla aloilla kevytyrittäjiä on?


Esimerkiksi Oulussa UKKO.fi-kevytyrittäjiä on selkeästi eniten taide- ja kulttuurialoilla. Tämä vastaava trendi näkyy myös muissa samankokoisissa kaupungeissa. Taide- ja kulttuurialan jälkeen Oulun suosituimmat alat ovat puhtauden- ja kauneudenhoitoala sekä markkinointi- ja mainosalat.


- Muusikot tekevät paljon töitä kevytyrittäjinä. Samoin valokuvaajat ja taitelijat. Nämä alat taitavat olla muutenkin sellaisia, että melko harva saa niistä itselleen ihan kokopäiväisen työn ja elannon, mutta intohimoa tekemiseen riittää ja tätä tehdään usein muun ohella tai harrastuksena, josta saa sitten itselleen lisätienestiä, Honkajuuri sanoo.


Eniten kevytyrittäjiä Oulussa löytyy ikäluokasta 21-30-vuotiaat.


- Pääkaupunkiseudulla top alat ovat hieman eri järjestyksessä ja lisäksi ikähaitari liikkuu hieman enemmän yli 30-vuotiaisiin. Opiskelupaikkakunnilla saattaa esimerkiksi näkyä se, että lisätienestiä haetaan opiskelujen ohella kevytyrittäjänä.


Kevytyrittäjyys nousi Oulussa puheenaiheeksi viime vuoden lopulla, kun kävi ilmi, että rakennusalalla toimiville kevytyrittäjille oli toimeksiantajien puolelta annettu harhaanjohtavaa tietoa palkasta.


- Tämän takia halusimme erityisesti Oulussa nostaa tietoisuutta kevytyrittäjyyden osalta. Niin toimeksiantajien osalta, heidän velvollisuuksistaan, mutta samalla haluamme myös opastaa kevytyrittäjiä hinnoittelemaan palvelunsa oikein. Kevytyrittäjyydessä, kuten työelämässä ylipäänsä, pitää olla tietoinen velvollisuuksistaan, mutta kannattaa pitää huolta myös omista oikeuksistaan. Näistä asioista keskustelemme huomenna ja kasvatamme tietoisuutta monelta eri kantilta, Honkajuuri sanoo.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Leena Honkajuuri, UKKO.fi p. 040 1955943 leena.honkajuuri@ukko.fi
https://www.oulunseudunuusyrityskeskus.fi/kalenteri/minustako-kevytyrittaja/

Minustako kevytyrittäjä -info
Aika: keskiviikkoa, 27.4.2022 klo 13.00 – 16.00
Ohjelmassa:
• YEL ja kevytyrittäjyys: Niko Lassila, Elo
• Kevytyrittäjyys ja työttömyysetuus: Kristiina Rapinoja, TE-palvelut
• Kevytyrittäjän puheenvuoro
• Paneelikeskustelu kevytyrittäjyydestä
o puheenjohtajana Sari Kauppila, BusinessOulu
o Matti Jääskeläinen, Omapaja
o Lassi Leppänen, OP-kevytyrittäjyys
o Leena Honkajuuri, Ukko-palvelut

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

UKKO.fi
UKKO.fi
Itämerenkatu 1
00180 HELSINKI

https://ukko.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta UKKO.fi

Daniel, 18, teki tuhansien eurojen tilin kesäyrittäjänä – yhä useampi nuori laskuttaa kesätyönsä itse17.9.2026 10:01:35 EEST | Tiedote

Daniel Ronimus, 18, haki kesätöitä useammalta alalta tuloksetta. Palkkatyön sijaan hän päätyi laskuttamaan työnsä itse: ensimmäinen keikka oli 30 euron nurmikonleikkuu naapurustossa, ja kesän päättyessä laskutusta kertyi tuhansien eurojen edestä. Yhä useampi nuori tekee samoin: alle 25-vuotiaiden osuus UKKO.fi:n kautta heinäkuussa laskuttaneista kevytyrittäjistä on noussut 19,2 prosentista 25,6 prosenttiin vuodesta 2019.

Janita Autio kuvasi 16 yrittäjää heidän työympäristöissään – Oodi yrittäjyydelle -näyttely avautui Helsingissä3.9.2026 22:25:41 EEST | Tiedote

Valokuvaaja Janita Aution ja UKKO.fi:n yhteisen Oodi yrittäjyydelle -valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin 3. syyskuuta kutsuvierastilaisuudessa Mall of Triplassa. Näyttely esittelee 16 suomalaista yrittäjää ja heidän tarinansa. Triplasta näyttely jatkaa Helsingin päärautatieasemalle ja Helsinki-Vantaan lentoasemalle, ja se on yleisön nähtävillä 25. lokakuuta asti. Näyttely on kaikille avoin ja maksuton.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye