OX2 käynnisti uuden merituulivoimahankkeen Pohjanlahdella
”Alueelle tultaisiin rakentamaan maksimissaan noin sata tuulivoimalaa. Energian vuosittainen tuotantomäärä tulisi olemaan noin 6 TWh”, OX2:n merituulivoiman liiketoimintajohtaja Janne Lamberg sanoo.
Hanketta lähdetään viemään eteenpäin käynnistämällä laajamittaiset tutkimukset sekä ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA). Lamberg arvioi näiden käynnistyvän tulevana keväänä.
”Merituulivoima on avainasemassa Suomen ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä ja sähköistämisessä. Vihreän vedyn tuottaminen, teollisten prosessien sähköistäminen sekä suuret datakeskushankkeet vaativat valtavan määrän uusiutuvaa sähköntuotantoa. Merituulivoima on näkemyksemme mukaan kilpailukykyisin tapa tuottaa uusiutuvaa sähköä tämän vuosikymmenen lopulla”, Lamberg korostaa.
Muualla Euroopassa vastaavia merituulihankkeita on runsaasti ja myös Ruotsin talousvyöhykkeellä hankkeita on viety jo pitkälle.
OX2 sai Tyrsky-hankkeelleen tutkimusluvan valtioneuvostolta viime vuonna. Lambergin mukaan luvitusvaihe tulee kestämään noin 3-4 vuotta. Merituulivoimapuisto voisi tuottaa sähköä nopeimmillaan jo ensi vuosikymmenen vaihteessa.
Hankkeen sähkönsiirto on suunniteltu toteutettavaksi merikaapeleilla tuulivoima-alueelta rantaan ja eri rantautumisvaihtoehtoja selvitellään parhaillaan. ”OX2 tulee selvittämään tätä tutkimuksissa tuulivoiman yhteensovittamista merialueen muiden käyttömuotojen kanssa kuin myös sähkönsiirtokaapeleiden linjauksia merellä ja maalla”, Lamberg tähdentää.
OX2 on merkittävä tuulivoimatuotannon kehittäjä ja rakentaja. Ruotsalaistaustainen, Tukholman pörssissä noteerattu yhtiö on toteuttanut eniten maatuulivoimaa Euroopassa. OX2:lla on lisäksi useita merituulivoimahankkeita Pohjanlahdella ja Itämerellä sekä Suomen että Ruotsin puolella.
OX2 Suomen merituulivoimahankkeista pisimmällä ovat Perämerellä sijaitsevat merituulivoimahankkeet, Halla ja Laine, jotka ovat hieman Tyrskyä suurempia. Yhteensä niissä kahdessa tulisi olemaan korkeintaan 310 tuulivoimalaa, joiden vuotuinen yhteenlaskettu sähköntuotanto on noin 23 terawattituntia. Molempien hankkeiden YVA-ohjelmista yhtiö sai paikallisten ELY-keskusten lausunnot viime vuoden lopulla.
Lisäksi OX2 edistää merituulivoimapuistohankkeita Ahvenanmaalla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liiketoimintajohtaja Janne Lamberg, OX2, p. +358 405 040 396, janne.lamberg@ox2.com
Tietoja julkaisijasta
OX2 kehittää, rakentaa ja myy maa- ja merituulipuistoja sekä aurinkovoimapuistoja. Lisäksi OX2 hallinnoi valmiita tuuli- ja aurinkovoimapuistoja. OX2:n hankekehitysportfolio koostuu yhtiön itse käynnistämistä sekä muilta toimijoilta hankituista, eri vaiheissa olevista tuuli- ja aurinkovoimahankkeista. Yhtiö kehittää aktiivisesti myös muihin uusiutuvan energian teknologioihin, kuten vedyn tuotantoon ja energian varastointiin, perustuvia hankkeita. OX2 toimii Euroopassa kymmenellä markkina-alueella: Ruotsissa, Suomessa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Kreikassa. Vuonna 2021 liikevaihto oli noin 5 miljardia kruunua (n. 470 miljoonaa euroa). Yhtiöllä on 350 työntekijää ja sen pääkonttori on Tukholmassa, Ruotsissa. OX2 listautui Tukholman pörssin päälistalle huhtikuussa 2022. www.ox2.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2
OX2 ja Raahen Satama solmivat yhteistyön merituulivoimapuisto Hallan valmisteluun liittyen6.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 sekä Raahen Satama ovat sopineet yhteistyöstä merituulivoimapuisto Hallan rakentamiseen sekä operointiin liittyen. Merituulivoimapuisto Hallan rakennuksen on suunniteltu käynnistyvän vuosikymmenen lopulla Pohjanlahdelle. Hallan etäisyys Raaheen on noin 35 kilometriä.
OX2 ja Tuulialfa sopimukseen kuuden tuulivoimahankkeen kehittämisestä ja rakentamisesta31.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on allekirjoittanut sopimuksen Tuulialfan kanssa yhteensä noin 1200 megawatin maatuulivoimaportfolion kehittämisestä ja rakentamisesta Pohjois-Pohjanmaalle ja Lappiin. Sopimus kattaa kuusi tuulivoimahanketta, joihin on tarkoitus rakentaa yhteensä noin 150 tuulivoimalaa.
OX2 laajentaa Virossa toimintaansa aurinkovoimaan25.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on solminut yhteistyösopimuksen kotimaisen, kestävään metsätalouteen ja luontopääomaan erikoistuneen sijoitusyhtiö Dasos Capitalin kanssa kymmenen aurinkovoimapuiston toteuttamisesta Viroon. Viiden ensimmäisen aurinkovoimapuiston kokonaiskapasiteetti on arviolta 500 megawattia.
Pieksämäen tuulivoimahankkeessa edetty maanrakennustöihin - Tuulipuiston infokeskus avataan kesän ajaksi paikkakunnalle12.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Pieksämäen Mataramäessä sijaitseva Niinimäen tuulivoimahanke on edennyt maanrakennusvaiheeseen. Tuulipuiston infokeskus avautuu 17.5. AnolaKeskuksessa ja siellä voi tutustua tarkemmin hankkeeseen sekä tuulivoiman tuotantoon.
OX2:n Pohjanlahden merituulivoimahankkeiden kumppaniksi IKEA-konsernin sijoitusyhtiö Ingka Investments12.5.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 on sopinut ruotsalaisen IKEA-tavarataloketjun sijoitusyhtiö Ingka Investmentsin kanssa yhteistyökumppanuudesta Suomen merituulihankkeiden osalta. Kyseessä olevat OX2:n Halla, Laine ja Tyrsky-merituulivoimahankkeet sijoittuvat Pohjanlahdelle Suomen talousvyöhykkeelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme