OX2 ostaa 600 megawatin tuulivoimahankkeet Tornatorilta
16.12.2020 09:00:00 EET | OX2 Finland | Tiedote
Kauppa sisältää yhteensä noin 100 tuulivoimalan hankeoikeudet. Hankesalkun suurimmat ja pisimmälle viedyt tuulivoimahankkeet sijaitsevat Utajärvellä ja Pieksämäellä. Utajärven hanke käsittää 44 tuulivoimalaa ja Pieksämäen hanke 29 tuulivoimalaa. Tuulipuistojen rakennustyöt on määrä aloittaa, kun kaavat saavat lainvoiman. Verkkoliityntöjen luvitus valmistuu arviolta vuosien 2022–2023 aikana. Tornator jatkaa hankealueiden maanomistajana.
”Tuulivoimaan investoidaan Suomessa markkinaehtoisesti tällä hetkellä yli kahden miljardin euron arvosta, minkä ansiosta tuulivoimatuotanto maassamme tulee yli kaksinkertaistumaan seuraavan kahden vuoden aikana. Nyt hankkimamme portfolio kasvattaa entisestään investointeja uusiutuvan energian tuotantoon, tuo elinvoimaa hankepaikkakunnille sekä auttaa Suomea hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamisessa vuoteen 2035 mennessä”, sanoo OX2 Suomen maajohtaja Teemu Loikkanen.
”Tornator otti jälleen tärkeän kehitysaskeleen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Yhteistyö alan huippuosaajan OX2:n kanssa mahdollistaa tuulivoiman rakentamisen Tornatorin omistamille maille, mikä vahvistaa entisestään vastuullisen liiketoiminnan tavoitteitamme. Olemme kehittäneet näitä hankkeita pitkään, ja nyt oli oikea hetki myydä ne osaaviin käsiin tuulipuistojen rakentamiseksi, toteaa Tornatorin toimitusjohtaja Henrik Nieminen.
”Tornator vuokraa hankkeiden maa-alueet uudelle omistajalle eli kestävän metsätalouden rinnalla tuulivoimalat tukevat sekä liiketoimintaamme että pyrkimyksiä kohti fossiilivapaata tulevaisuutta”, Nieminen jatkaa.
Koko portfolion investoinnin suuruus tulee olemaan yli 600 miljoonaa euroa. Talousalueelle tuulivoimahankkeiden investoinneista tulee jäämään noin 20 prosenttia eli 120 miljoonaa euroa, pääasiassa maa- ja sähköverkon rakentamiseen sekä majoitus- ja muihin palveluihin.
”Tuulivoimahankkeiden toteutuminen turvaa kunnan talouden vuosiksi eteenpäin. Utajärven kunta tulee saamaan tuulipuistosta kiinteistöverotuloja noin 30 miljoonaa euroa sen toiminta-aikana, minkä avulla voidaan turvata kuntalaisten palvelut ja kehittää kuntaa edelleen. Utajärven kunta on tunnettu puhtaasta luonnosta ja matkailumahdollisuuksista, jota investoinnit puhtaaseen energiantuotantoon tukevat entisestään”, Utajärven kunnanjohtaja Anne Sormunen sanoo.
Tuoreiden tilastojen mukaan OX2 on noussut Euroopan suurimmaksi tuulivoimarakentajaksi toteutettuaan eniten maatuulivoimaloita viimeisen kuuden vuoden aikana. Vuoden 2015 jälkeen OX2 on toteuttanut yhteensä 377 tuulivoimalaa, joiden yhteisteho on 1,6 gigawattia.
Tuulivoima Suomessa
Kaikkiaan Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 754 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu kokonaisteho on 2 284 megawattia. Suomen tuulivoimalat tuottivat sähköä vuonna 2019 yhteensä 5,9 terawattituntia, joka kattaa Suomen sähkönkulutuksesta noin seitsemän prosenttia. Lähde: Motiva
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maajohtaja Teemu Loikkanen, OX2 Suomi, p. +358 50 373 6243, teemu.loikkanen@ox2.com
Toimitusjohtaja Henrik Nieminen, Tornator Oyj, p. +358 40 869 7613, henrik.nieminen@tornator.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
OX2 kehittää, rakentaa ja hallinnoi uusiutuvaa energiantuotantoa. Laajamittaisen, maalla tuotettavan tuulivoiman rakentajana OX2 on 15 viime vuoden aikana noussut johtavaan asemaan toteutettuaan yli 2,4 GW tuulivoimaa Euroopassa. OX2 hallinnoi tällä hetkellä 38 tuulipuistoa (2,1 GW). Lisäämällä uusiutuvan energian tuotantoa OX2 edistää muutosta kohti kestävämpää tulevaisuutta. OX2:lla on toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Liettuassa, Puolassa ja Ranskassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Liikevaihto vuonna 2019 oli noin 463 miljoonaa euroa. Lisätietoja osoitteesta www.ox2.com
Tornator on johtava kestävään metsätalouteen erikoistunut yhtiö Euroopassa. Se omistaa metsiä Suomen lisäksi Virossa ja Romaniassa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2019 noin 106 miljoona euroa ja taseen koko noin 1,8 miljardia euroa. Konserni työllistää suoraan noin 180 henkilöä. Emoyhtiön omistajat ovat suomalaisia, pääosin institutionaalisia sijoittajia. Tornatorin missio on luoda kestävää hyvinvointia metsästä. www.tornator.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta OX2 Finland
Halsuan Honkakankaan tuulipuiston ensimmäinen erikoiskuljetus toteutui helmikuussa – kuljetukset jatkuvat aikaisintaan viikolla 1417.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
OX2:n rakenteilla olevan Honkakankaan tuulipuiston ensimmäinen erikoiskuljetus toteutettiin helmikuun viimeisellä viikolla. Tämänhetkisen arvion mukaan kuljetukset jatkuvat aikaisintaan 30.3. alkavalla viikolla.
OX2 första energilagringsinvestering i Finland i anslutning till vindkraftsprojekten Kannisto och Korkeamaa25.2.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Energibolaget OX2 kompletterar sina vindkraftsprojekt i Kannisto och Korkeamaa, som fick investeringsbeslut i december, med energilagringsanläggningar med en total effekt på 235 MW (470 MWh) (Battery Energy Storage System, BESS).
OX2:n ensimmäiset energiavarastoinvestoinnit Suomessa Kanniston ja Korkeamaan tuulipuistojen yhteyteen25.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Uusiutuvan energian yhtiö OX2 täydentää joulukuussa investointipäätöksen saaneita Kanniston ja Korkeamaan tuulivoimahankkeitaan yhteisteholtaan 235 MW:n (470 MWh) energiavarastoilla (Battery Energy Storage System, BESS).
Halsuan Honkakankaan tuulipuistohankkeen erikoiskuljetukset käyntiin arviolta helmikuun viimeisellä viikolla20.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
OX2:n rakenteilla olevan Honkakankaan tuulipuiston ensimmäinen erikoiskuljetus toteutetaan arviolta helmikuun viimeisellä viikolla. Kuljetusten on määrä jatkua maaliskuun puolivälissä. Kaikki tuulivoimahankkeen osat kuljetetaan Halsualle Kokkolan satamasta.
Finlands största vindpark färdigställd – OX2 har överlämnat Lestijärvi vindpark till Kymppivoima, Oulun Energia och Kuopion Energia20.1.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Vindparken i Lestijärvi, som har byggts av det förnybara energibolaget OX2, har färdigställts och överlämnats till sina ägare. Vindparken ägs av ett konsortium bestående av de finländska energibolagen Kymppivoima, Oulun Energia och Kuopion Energia. Med sina totalt 69 vindkraftverk och en sammanlagd installerad effekt på 455,4 megawatt är Lestijärvi vindpark den största i Finland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

