Hämeen kauppakamari

Oy Woodim Finland Ltd:n uusi keulahahmo

20.5.2019 12:31:09 EEST | Hämeen kauppakamari | Tiedote

Jaa
Oy Woodim Finland Ltd:n toimitusjohtajaksi on 1.5.2019 alkaen nimitetty Jori Majava.
Kuvassa vasemmalta hallituksen jäsen Pekka Tarvajärvi ja toimitusjohtaja Jori Majava.
Kuvassa vasemmalta hallituksen jäsen Pekka Tarvajärvi ja toimitusjohtaja Jori Majava.

Oy Woodim Finland Ltd on vuonna 1994 perustettu johtava jalopuiden ja massiivipuisten liimalevyjen maahantuoja ja tukkuliike Lahdessa. Asiakaskuntaa ovat puusepänteollisuus, laivan- ja veneenrakennusteollisuus, keittiökalustevalmistajat sekä jälleenmyyjät ja rakennustuoteteollisuus. Merkittävinä kohteina ovat muun muassa julkisten tilojen jalopuuratkaisut. Uusin tuoteryhmä on kuitupohjaisten levyjen maahantuonti ja tukkukauppa. Yrityksen liikevaihto on noin 5 miljoonaa euroa.

Woodimin perustajan Pekka Tarvajärven jäädessä eläkkeelle, toimitusjohtajaksi siirtyy Jori Majava. Jori on työskennellyt yrityksessä kahdeksan vuoden ajan; Ensin myyntipäällikkönä, kunnes viime vuosina Woodimin toiminta ja operaatiot ovat siirtyneet vähitellen Jorin vastuulle. Jori on koulutukseltaan metsätalousinsinööri (amk) ja hän on toiminut puualalla koko uransa ajan. Jorilla on sekä alan kokemus että hyvät verkostot toimintamme tukemiseksi. ”Näen tämän hienona mahdollisuutena päästä vaikuttamaan toiminnan kasvuun ja menestykseen”, Majava sanoo.

Tarvajärvi toimii vielä hallituksen jäsenenä eläkkeellä ollessaan. 
 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mervi Leite-Ferraz, Oy Woodim Finland Ltd, mervi@woodim.fi, p. 046 920 4489

Kuvat

Kuvassa vasemmalta hallituksen jäsen Pekka Tarvajärvi ja toimitusjohtaja Jori Majava.
Kuvassa vasemmalta hallituksen jäsen Pekka Tarvajärvi ja toimitusjohtaja Jori Majava.
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen kauppakamari
Aleksanterinkatu 17 A
15110 Lahti

040 563 5013https://www.hamechamber.fi/

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Energian saatavuus, toimivat verkot ja huoltovarmuus ratkaisevat Hämeen kasvun13.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote

Suomi voi kasvattaa bruttokansantuotettaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa, jos energiasiirtymään liittyvät teolliset investoinnit saadaan toteutumaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää Hämeessäkin ennustettavaa energia- ja teollisuuspolitiikkaa sekä ennakoivaa sähköverkkojen rakentamista. Tieto selviää Suomen kauppakamarien toteuttamasta teollisuus- ja energiaselvityksestä.

Hämeen kauppakamarin Lahden toimisto muuttaa Crazy Townin tiloihin10.3.2026 12:37:16 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamarin Lahden toimisto muuttaa nykyisistä Aleksanterinkatu 17 sijaitsevista tiloista maaliskuussa Crazy Townin tiloihin Kulmalan taloon osoitteeseen Aleksanterinkatu 16. ”Muutto mahdollistaa meille entistä paremmin erilaisten kohtaamisten, koulutusten ja tapahtumien järjestämisen ympäristössä, joka kannustaa yhteistyöhön ja verkostoitumiseen”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Yritysten näkymät Hämeessä ailahtelevat hyvin lyhyellä aikavälillä4.2.2026 10:48:30 EET | Tiedote

Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat alkuvuonna vaihdelleet hyvin lyhyellä aikavälillä, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n tammikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. Vielä edellisellä viikolla julkaistu kauppakamarin talouskysely antoi alueen yritysten näkymistä positiivisemman kuvan, kun taas EK:n suhdannebarometrikyselyn tuloksissa odotukset ovat varovaisempia. ”Uusimman Suhdannebarometrin mukaan lähikuukausien odotukset ovat aavistuksen vaimeat, ja alueemme yritykset suhtautuvat tulevaan hieman varovaisemmin kuin koko maassa keskimäärin. Nopeasti vaihtelevat näkymät kertovat siitä, että talouden kehityssuunta on tällä hetkellä vaikeasti ennustettavissa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen yritysten näkymät kirkastuvat – talousodotuksissa selvä parannus syksyyn22.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote

Hämeen yrityksissä on havaittavissa myönteinen käänne, kun näkymät liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden osalta ovat selvästi syksyä paremmat. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Hämeen yritysten näkymät ovat kirkastuneet alkuvuonna, ja talousodotuksissa näkyy selvä parannus syksyyn verrattuna. Tilauskantojen vahvistuminen ja kannattavuuden vakaantuminen rakentavat luottamusta tulevaan. Selvää on, että viime päivien kauppapoliittiset jännitteet lisäävät epävarmuutta yritysten näkymiin. Olennaista on, että yrityksillä on edelleen keinoja sopeutua, hakea uusia markkinoita, fokusoida ja tehdä päätöksiä epävarmuudesta huolimatta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamari myönsi Koulutuskeskus Salpaukselle Päijät-Hämeen ensimmäiset HTA-sertifikaatit16.1.2026 07:56:45 EET | Tiedote

Hämeen kauppakamari luovutti 15.1. Koulutuskeskus Salpaukselle Hyväksytysti työelämäauditoitu (HTA) -sertifikaatit prosessiteollisuuden, ajoneuvoalan ja liiketoiminnan koulutusaloille. ”Koulutuskeskus Salpaus on Päijät-Hämeessä ensimmäinen oppilaitos, joka on toteuttanut HTA-työelämäauditoinnit jopa kolmella koulutusalalla. Työelämäarvioinnin tavoitteena on vahvistaa yritysten ja oppilaitosten välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä sekä edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye