OYSin sisätilat kartalle - digitaalinen opastusjärjestelmä käyttöön tänään
Oulun yliopistollinen sairaala ottaa käyttöön maanantaina 29.6. digitaalisen opastusjärjestelmän. Asiakkaille tarkoitettu palvelu on käytettävissä internetselaimella esimerkiksi kotikoneella, älypuhelimella tai tabletilla. Sairaalarakennuksissa kulkemista helpottava opaskartta löytyy OYSin nettisivuilta osoitteesta ppshp.fi/kartat.
Opaskartta sisältää OYSin Kontinkankaan kampuksella sijaitsevat rakennukset eli nykyisen päärakennuksen rakennusosat K, N, S ja avohoitotalon G, lastenklinikan L, lasten paviljongin T sekä Medipoliksen M-rakennuksen.
"Opastusjärjestelmässä voi etsiä esimerkiksi hoitoa antavia yksiköitä, kahvioita, lähimmän vessan ja hissin sekä reitin haluttuun paikkaan. Omaa sijaintia ei voi toistaiseksi paikantaa, vaan katsojan on seurattava itse sijaintiaan ilman kartalla liikkuvaa pampulaa”, kertoo OYSin opastuksen kehittämisen projektipäällikkö Heli Huhtala.
Opastuksen kehittäminen on jatkuva prosessi
Opastusjärjestelmä on hankittu aluksi kahden vuoden ajaksi. Tänä aikana kerätään käyttökokemuksia digitaalisen kartan hyödyistä talon asiakasopastuksessa ja sisäisessä toiminnassa. Tavoitteena on kartuttaa ymmärrystä, mihin kaikkeen digitaalista karttaa voidaan käyttää ja millaisia ominaisuuksia kartalla olisi hyvä olla. Näiden tietojen pohjalta sairaanhoitopiirissä suunnitellaan opastusjärjestelmän ja digitaalisen sisäkartan tulevaa käyttöä. Mahdollisia kartan soveltamiskeinoja otetaan käyttöön sitä mukaa, kun tekninen toteutus on mahdollista.
”Muokkaamme karttaa ja reittejä aktiivisesti, rikastamme sisältöä ja tutkimme kartan hyödyntämistä eri toimintoihin. Kehittämisessä otetaan huomioon asiakkailta ja henkilökunnalta saatava palaute”, Huhtala kertoo.
Järjestelmä täysimittaiseen käyttöön uuteen sairaalaan
Jotta käyttäjän paikantaminen ja sijainnin seuraaminen kartalla olisi mahdollista, täytyisi Oysin nykyiseen rakennuskantaan tehdä oleellisia muutoksia olemassa oleviin bluetooth- tai WLAN-verkkoihin. Nykyisiin kiinteistöihin ei kuitenkaan haluta investoida ainakaan tässä vaiheessa, koska Oysin kiinteistökanta uudistuu seuraavan vuosikymmenen aikana lähes täysin.
”Totesimme, että luomme nyt ensivaiheessa digitaalisen kartan ja reittioppaan, joka toimii nettiselaimessa. Uusiin rakennuksiin on tavoitteena toteuttaa verkko niin, että myös käyttäjän paikannus onnistuu. Tavoitteenamme on, että uuden sairaalan käyttöönottovaiheessa meillä on testattuna ja valmiina opastusjärjestelmä, joka palvelee useita eri käyttäjäryhmiä kuten asiakkaita, henkilökuntaa ja sairaalan logistiikkaa, kertoo Huhtala.
Käyttäjän paikantamisen mahdollistavat karttaohjelmat ovat yleensä sovelluksia, eikä paikannus onnistu nettiselaimella. Tavoitteena on selvittää myös navigoinnin mahdollistavan sovelluksen tarvetta ja muotoa.
Järjestelmän toimittajaksi on kilpailutettu Steerpath Oy. Yrityksen järjestelmä on käytössä muun muassa Oulun yliopistolla, Singaporen kansainvälisellä lentokentällä Changissa ja HUSissa, jossa opaskarttajärjestelmä on kilpailutettu myös kuluneen kevään aikana.
Pari knoppia Oysin digitaalisen opaskartan käyttäjälle:
- Kartta löytyy Oysin sivuilta osoitteesta www.ppshp.fi/kartat
- Jos hakupalkki sivun reunassa tuntuu liian isolta, niin paina yhtä aikaa Ctrl- ja miinus-painikkeita, jolloin ruudun sisältö ja myös hakupalkki pienenee.
- Kerrosten vaihtaminen tapahtuu ruudun oikealla laidalla olevasta kerrospainikkeista.
- Näkymä on oletuksena kaksiulotteinen, mutta sen saa kolmiulotteiseksi, kun tartut karttaan ja pyöräytät näkymää. Tietokoneella tämä onnistuu, kun painat Ctrl-painikkeen pohjaan ennen kuin tartut karttaan hiiriohjaimella.
- Voit etsiä haluamasi paikan kartalta hakukenttää hyödyntämällä. Hakuvalikko ehdottaa paikkoja, kun alat kirjoittamaan kenttään haluamasi paikan nimeä. Valitse kohteesi alasvetovalikosta.
- Kun haluat nähdä reitin hakemaasi paikkaan, niin paina painiketta "Aseta sijainti". Näin saat esiin pinnin, jonka voit karttaa liikuttamalla asettaa haluamaasi lähtöpaikkaan, esim. tietylle sisäänkäynnille. Tarkista vielä, että pinni on haluamassasi kerroksessa. Painikkeesta "Näytä reitti" saat kulkureitin näkyviin kartalle. Järjestelmä kertoo myös matkan pituuden ja siihen kuluvan ajan.
- Oysin sisäänkäynnit sijaitsevat eri puolilla taloa eri kerroksissa. Kajaanintien puoleiset sisäänkäynnit A1, K, NK, N, SN, S, LA, LB, LC, LD, LE, LF, TA, TB ja TC sijaitsevat 1. kerroksessa. Kiviharjuntien puoleiset sisäänkäynnit G, H ja M sijaitsevat R-kerroksessa, eli Rinne-kerroksessa, joka on 1. kerroksen alapuolella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli HuhtalaProjektipäällikkö
Viestintäpalvelut
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Aluehallitus hyväksyi C-rakennuksen toteutusvaiheen ja kuntien kanssa käytävien vuokrausneuvottelujen etenemistavan9.9.2025 15:30:46 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 9.9.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi Oulun Kontinkankaan sairaalakampukselle nousevan uudisrakennuksen toteutusvaiheen ja kuntien kanssa käytävien vuokraneuvottelujen etenemistavan.
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta muodosti esityksensä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategiseksi tavoitteeksi9.9.2025 09:40:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 8.9.2025 puheenjohtaja Maire Mäen johdolla. Lautakunta päätti esityksestään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategiseksi tavoitteeksi. Lisäksi lautakunta käsitteli infoasioissa kuntayhteistyötä ja yhteistyön rakenteita.
Yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilu voimaan5.9.2025 08:32:16 EEST | Tiedote
Valtakunnallisessa valinnanvapauskokeilussa 65 vuotta täyttäneet voivat asioida yksityisellä yleislääkärillä samalla hinnalla kuin julkisessa terveydenhuollossa.
Pohde neuvotteli kuntien kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä4.9.2025 09:40:49 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde järjesti touko-elokuussa 2025 neljännet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (hyte) neuvottelut kuntien kanssa. Hyvinvointialueen on lain mukaan neuvoteltava kuntien ja muiden hyte-työtä tekevien toimijoiden kanssa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä koskevista tavoitteista, toimenpiteistä, yhteistyöstä ja seurannasta vähintään kerran vuodessa.
Kuusamoon suunnitteilla uusi pelastusasema – urakoitsija valittu, päätöksenteko etenee3.9.2025 15:34:54 EEST | Tiedote
Kuusamon pelastusasemahanke etenee suunnitellusti. Rajamiehenladulle rakennettava pelastusasema tarjoaa ajanmukaiset ja turvalliset tilat henkilöstölle sekä parantaa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen pelastustoimen ja ensihoidon toimintaedellytyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme