OYS:n sukusolupankki odottaa lahjoittajia
28.10.2020 09:41:03 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Oulun yliopistollisessa sairaalassa toimii sukusolupankki, jonka avulla pariskunnat, itselliset naiset ja naisparit voivat toteuttaa unelmansa lapsen saamisesta hedelmöityshoitojen avulla.
”Etsimme parhaillaan vapaaehtoisia munasolujen ja siittiöiden lahjoittajia, jotta voisimme aloittaa varsinaiset hoidot ensi vuoden alusta. Halukkaita sukusolujen vastaanottajia meille on jo odottamassa”, toteaa sukusolupankin toiminnasta vastaava erikoislääkäri Maarit Niinimäki OYS:n lisääntymislääketieteen yksiköstä.
Alkioita pankkiin on jo saatu ja odotetaan jatkossakin pariskunnilta, jotka ovat aiemmin olleet hoidossa eivätkä enää halua alkioitaan käyttää.
OYS:ssa voidaan nyt tehdä naisparien ja itsellisten naisten hedelmöityshoitoja. Pankin avulla voidaan tukea lapsettomuushoitoja myös niille pariskunnille, joilla ei ole omia sukusoluja tai ne toimivat heikosti. Julkisessa terveydenhuollossa koeputkihedelmöityksiä (IVF) voidaan tehdä korkeintaan kolme kertaa.
Osastonylilääkäri Laure Morin-Papunen kertoo, että OYS:n sukusolupankkiin varastoidaan vain OYS:n erityisaluevastuualueelta kerättyjä lahjasoluja eikä sukusoluja osteta yksityisiltä toimijoilta.
”OYS:aan sukusolupankki perustettiin vuosi sitten, ja Valviran lupa saatiin helmikuussa. Korona on viivästyttänyt aloitusta, mutta nyt toiminta pyörähtää täysin käyntiin”, jatkaa Morin-Papunen.
Lahjasukusolujen tarve on vielä mysteeri. ”Emme osaa arvioida, kuinka paljon kysyntää voisi olla, mutta on hienoa, että pääsimme aloittamaan. On tärkeää, että alueellinen tasa-arvo toteutuu terveydenhuollossa. Ainakaan hedelmöityshoitojen takia ei tarvitse muuttaa pois pohjoisesta”, Morin-Papunen ja Niinimäki toteavat.
Munasolujen lahjoittajille maksetaan matkakulut ja Kelan päivärahan suuruinen korvaus sekä 250 euron kertakorvaus. Siittiöiden ja alkioiden luovuttajien matkakulut korvataan ja sairaalakäynneiltä saa Kelan päivärahan suuruisen korvauksen. Alkioiden luovuttamiseen tarvitaan molempien osapuolten suostumus. Kaikki sairaalakäynnit ja lääkkeet ovat lahjoittajille maksuttomia.
Lapsettomien auttajaksi soveltuu, kun
- Munasolujen lahjoittaja on 20–35-vuotias ja siittiöiden lahjoittaja 20–45-vuotias. Lievät sairaudet kuten astma tai allergiat eivät välttämättä ole este luovutukselle.
- Alkioiden lahjoittajilta edellytetään, että he ovat hoidon ajankohtana alle 36-vuotiaita (nainen) tai alle 45-vuotiaita (mies).
- Munasolujen, siittiöiden ja alkioiden lahjoittajilta vaaditaan terveitä elämäntapoja. Heidän on oltava perusterveitä eikä lähisuvussa saa olla vakavia perinnöllisiä sairauksia.
Lainsäädännöstä
- Sukusolujen vastaanottaja ei saa tietää luovuttajan henkilöllisyyttä.
- Hedelmöityshoidoista syntyvällä lapsella on oikeus saada täysikäisenä tiedot luovuttajasta. Tämän takia lahjoittajan tiedot kirjataan Valviran ylläpitämään luovutusrekisteriin.
- Lahjoittaja saa halutessaan tietää, onko hoidoista syntynyt lapsia. Tietoja mahdollisten lapsien määrästä tai syntymäajankohdasta ei anneta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maarit Niinimäki, toiminnasta vastaava erikoislääkäri, OYS lisääntymislääketieteen yksikkö, 050 579 4221
Laure Morin-Papunen, osastonylilääkäri, OYS lisääntymislääketieteen yksikkö, 050 579 4364
https://oulunyliopistollinensairaala.fi/sukusolupankki/
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Syksyn 2026 influenssa- ja koronarokotukset käynnistyvät lokakuussa ikäryhmittäin21.9.2026 14:54:28 EEST | Tiedote
Influenssa- ja koronarokotukset alkavat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella ikäryhmittäin lokakuun viimeisellä viikolla. Rokotukseen tullaan ajanvarauksella. Rokotukset ovat vapaaehtoisia, ja ne toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositusten mukaisesti.
Oulun ja Kempeleen kiirevastaanotoilla käyttöön ajanvaraus21.9.2026 09:26:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kehittää kiireellisen hoidon palveluja Oulussa ja Kempeleessä ja suosittelee, että asiakas varaa jatkossa arkena päivällä ajan kiirevastaanotolle etukäteen.
Pohde tarjoaa perheasioiden sovittelua nyt koko Pohjois-Pohjanmaalla17.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on tarjonnut perheasioiden sovittelua etäyhteyksin koko Pohjois-Pohjanmaalla kesästä 2026 lähtien. Sovittelutapaamiseen voi osallistua paikan päällä Haapajärvellä, Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa.
Lausuntokierros sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelmasta vuosille 2027–2030 alkaa16.9.2026 15:07:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaat, henkilöstö ja muut sidosryhmät voivat nyt antaa palautetta Pohteen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksesta. Lausuntokierros kestää 8.10.2026 kello 14 saakka. Suunnitelmasta voi antaa nimettömän palautteen tai virallisen lausunnon Pohteen verkkosivujen kautta.
Järjestöt voivat nyt esittää ideoitaan Pohteen valtionavustushankkeeseen16.9.2026 13:38:29 EEST | Tiedote
Pohde valmistelee hakemusta sosiaali- ja terveysministeriön valtionavustuksesta, jolla tuetaan alueellista sosiaali- ja terveysjärjestötoimintaa ja järjestöjen tekemää terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyötä Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2027-2030.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


