Pääkaupunkiseudulla suositellaan kasvomaskin käyttöä peruskoulujen henkilöstölle
9.11.2020 11:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Pääkaupunkiseudulla koronaepidemiatilanne on ollut viime viikkoina suhteellisen tasainen. Aivan viime päivinä näkyvissä on kuitenkin ollut signaaleja epidemiatilanteen kiihtymisestä. Myös huolestuttava tilanne muualla Euroopassa antaa aihetta erityiseen tarkkaavaisuuteen. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on valmistellut uusia suosituksia ja toimenpiteitä, jotka voidaan ottaa nopeasti käyttöön heti, jos epidemiatilanne sitä edellyttää. Lisäksi ryhmä linjasi jo nykyisessä tilanteessa toimeenpantavaksi kasvomaskisuosituksen peruskoulujen henkilöstölle.
Kasvomaskisuositus koskee opettajia ja muuta koulun henkilöstöä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Henkilöstön kasvomaskien käytöllä voidaan vähentää altistustilanteita kouluissa. Käyttö turvaa osaltaan henkilöstön riittävyyttä, sillä kasvomaskien avulla voidaan vähentää altistumisten johdosta karanteeniin joutuvien opettajien ja muiden työntekijöiden määrää. Maskisuositusta noudattamalla pystytään turvaamaan lähiopetuksen jatkuvuutta.
Kaupungit hankkivat ja kustantavat kasvomaskit henkilöstölle. Myös suojavisiirien käyttö on mahdollista, jos kasvomaskin käyttö on opetustilanteessa haastavaa tai siihen on terveydellinen este. Henkilöstölle tiedotetaan erikseen, missä aikataulussa kasvomaskitoimitukset kouluille aloitetaan. Suositusta voi kuitenkin noudattaa omaehtoisesti heti. Mikäli koronaepidemia etenee alueella leviämisvaiheeseen, maskisuositus laajenee koskemaan myös yläkoulun oppilaita.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat alueellisen koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.
Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.
Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.
Lisätiedot
Helsingin kaupunki: pormestari Jan Vapaavuori / erityisavustaja Lotta Backlund, puh. +358 40 531 3076
Espoon kaupunki: kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä / kaupunginjohtajan sihteeri Stina Astala, puh. +358 43 826 5244
Vantaan kaupunki: kaupunginjohtaja Ritva Viljanen / kaupunginjohtajan sihteeri Annamaija Vihervirta, puh. +358 40 527 4565
THL: johtaja Mika Salminen, puh. +358 29 524 8454
Etelä-Suomen aluehallintovirasto: ylijohtaja Merja Ekqvist, puh. +358 295 016 271
HUS: johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi / johdon sihteeri Jaana Niinivaara, puh. +358 50 427 2013
Avainsanat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Aleksanterin teatterin asemakaavan muutos etenee valtuustoon8.6.2026 18:35:07 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 8. kesäkuuta omalta osaltaan Aleksanterin teatterin asemakaavan muutoksen ja Pukinmäenkaaren peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tontti- ja aluevarauksia1.6.2026 18:33:01 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 neljänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto käsitteli tontti- ja aluevarauksia.
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon mahdollistava kaavaratkaisu etenee valtuustoon1.6.2026 18:32:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 1. kesäkuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle kahden Eteläsataman rakentamisen mahdollistavan kaavamuutoksen hyväksymistä. Arkkitehtuuri- ja designmuseon sekä Makasiinirannan ja Olympiarannan kaavaratkaisut vapauttavat uutta ranta-aluetta kaupunkilaisten käyttöön.
Helsingin keskustan kävijämäärät kasvaneet – myös liiketilojen täyttöaste on noussut28.5.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Liiketilojen täyttöaste Helsingin keskustassa on noussut selkeästi vuoden 2023 jälkeen, ja on nyt yli 92 prosenttia. Erityisesti palveluiden, kuten ravintoloiden, määrä on kasvanut. Samaan aikaan myös keskustan kävijämäärät, kuten jalankulkijoiden määrä ja hotelliyöpymiset, ovat vahvassa kasvussa.
Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat linjanneet yhteiset periaatteet droonihälytystilanteisiin28.5.2026 12:59:14 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat linjanneet palvelujensa järjestämisestä mahdollisten droonihälytysten aikana. Yhtenäisten toimintamallien avulla pääkaupunkiseudun palvelut ja väestö pystytään turvaamaan yli alueen kuntarajojen. Ohjeistuksen avulla varaudutaan tilanteisiin, joissa häiriö kestää muutaman tunnin ajan. Jos tilanne pitkittyy, kaupungit antavat lisäohjeita palveluiden toiminnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
