Pääkaupunkiseudun hulevesien hallinta vaatii kaupunkien, HSY:n ja kiinteistöjen yhteistyötä
9.3.2020 08:48:00 EET | HSY | Tiedote

Pääkaupunkiseudun kaupungit huolehtivat hulevesien hallinnan kokonaissuunnittelusta sekä esimerkiksi hulevesiä keräävistä avo-ojista. HSY taas hoitaa hulevesiä kuljettavan runkoviemäriverkoston rakentamista ja kunnossapitoa. Kiinteistöllä muodostuvan huleveden hallinnasta huolehtii kiinteistön omistaja tai haltija. Hulevettä ei saa kulkeutua kadulle eikä siitä saa olla haittaa naapurille. Sitä ei myöskään saa johtaa jätevesiviemäriin vaan aina hulevesiviemäriin tai vaihtoehtoisesti avo-ojaan.
Viemärit keräävät huleveden katetulla kaupunkialueella
Hulevesiverkosto rakennetaan kaupungissa siten, että se kerää hulevedet hallitusti kaduilta ja tonteilta.
- Jatkuvasti tiivistyvä kaupunkirakenne tekee tehtävän haasteelliseksi, sillä hulevettä muodostuu koko ajan enemmän, kun läpäisemättömän pinnan määrä kasvaa eikä hulevesi imeydy kuten aiemmin, kertoo HSY:n erityisasiantuntija Henna Luukkonen.
Suunnittelussa on otettava huomioon erilaiset tarpeet kymmeniksi vuosiksi eteenpäin kuten ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien sääilmiöiden vaikutus. Vuotuiset sademäärät eivät ole välttämättä poikkeuksellisia, mutta taivaalta saattaa kerralla ryöpsähtää jopa kuukauden keskimääräinen sadevesi.
- HSY kehittää jäsenkaupunkiensa kanssa uutta tietojärjestelmää, joka helpottaa suunnittelua mahdollistamalla esimerkiksi entistä paremman hulevesien virtausreittien tunnistamisen, Luukkonen kertoo.
Hulevesimaksu kattaa viemäröinnin kustannuksia
HSY on tarkistanut aiemman huleveden viemäröintialueen vuosien 2017-2018 aikana ja pääkaupunkiseudun kaupungit ovat sen vahvistaneet. Tarkistetulla pääkaupunkiseudun huleveden viemäröintialueella sijaitsee noin 63 000 kiinteistöä. Alueeseen on lisätty noin 8 000 kiinteistöä ja siltä on poistettu noin 2 500 kiinteistöä.
Hulevesimaksulla katetaan huleveden viemäröintijärjestelmän ylläpito- ja rakennuskustannuksia. Hulevesiviemäriverkosto palvelee kaikkia viemäröintialueen kiinteistöjä, jonka vuoksi huleveden perusmaksua maksavat myös ne alueen kiinteistöt, jotka eivät ole liittyneet hulevesiviemäriverkostoon. Esimerkiksi runsaiden sateiden aikana kiinteistöiltä voi valua hulevettä viemäriin, vaikka muina aikoina kiinteistö imeyttäisi hulevetensä tai johtaisi ne avo-ojaan.
Jatkossa huleveden perusmaksu eritellään veden ja jäteveden perusmaksuista. Vesilaskun erittely vastaa vesihuoltolain muutoksen (vesihuoltolaki 119/2001 ja sen muutos 681/2014) edellytyksiä. HSY päivittää huleveden viemäröintialueelle lisättyjen kiinteistöjen laskutusperusteet laskutusjärjestelmäuudistuksensa yhteydessä maaliskuussa 2020. Huleveden perusmaksu on esimerkiksi kerrosalaltaan 175 m2 omakotitalolle vuodessa noin 26 euroa.
Lue lisää:
huleveden viemäröinnin maksut ja kartta viemäröintialueesta
huleveden hallinta: hsy.fi/hulevesi
Lisätietoa hulevesien hallinnasta: erityisasiantuntija Henna Luukkonen, puh. 040 536 4984, henna.luukkonen(a)hsy.fi
Lisätietoa vesilaskutuksen uudistuksesta: talousjohtaja Pekka Hänninen, puh. 0400 877 935, pekka.hanninen(a)hsy.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HSYIlmalantori 1
00240 Helsinki
09 1561 2110 (palvelemme ma, ke ja pe klo 8.30–15.30, ti klo 8.30–11.00 sekä to klo 13.00–15.30)http://www.hsy.fi
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Kasvava ilkivalta purkukohteissa vaikeuttaa rakennusosien uudelleenkäyttöä pääkaupunkiseudulla3.11.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Ilkivaltaa tapahtuu lähes jokaisessa pääkaupunkiseudun tyhjillään olevassa, purkua odottavassa rakennuksessa, kertoo HSY:n julkaisema selvitys. Ilkivalta heikentää mahdollisuuksia käyttää uudelleen purkukohteiden rakennusosia ja irtaimistoa.
Jos polttaa puuta oikein, päästöjä voi vähentää merkittävästi2.11.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Puunpoltosta muodostuu aina päästöjä, mutta oikeilla puunpolttotavoilla päästöjä syntyy merkittävästi vähemmän. Tämä parantaa oman kodin ja lähialueen ilmanlaatua. Lisäksi lämmön saa paremmin talteen ja tulisija pysyy paremmassa kunnossa. Tärkeintä on polttaa vain kuivaa ja puhdasta puuta.
Kitkarenkaiden osuutta halutaan lisätä pääkaupunkiseudun liikenteessä13.10.2026 09:10:00 EEST | Tiedote
Jotta keväinen katupöly vähenisi, pääkaupunkiseudun kaupungit tavoittelevat kitkarenkaiden osuuden merkittävää kasvua nykyisestä noin 40 prosentista. Kitkarenkaat tuottavat huomattavasti vähemmän katupölyä kuin nastarenkaat.
HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.20279.10.2026 10:32:34 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön paperilaskulisän 1.1.2027 alkaen. Lisä koskee kirjepostina toimitettavia paperilaskuja sekä pankin suoramaksusopimuksia. Asiakas voi välttää lisän siirtymällä sähköiseen laskutukseen. Yhden paperilaskun hinta on 3 euroa, joka sisältää arvonlisäveron 25,5 %. Hinta näkyy jatkossa jokaisella postitse toimitettavalla laskulla. Paperilaskulisällä katetaan paperilaskujen käsittelystä ja postittamisesta aiheutuvia kustannuksia sekä kannustetaan sähköiseen laskutukseen. Asiakkaat välttyvät lisämaksulta siirtymällä sähköiseen laskutukseen Sähköinen laskutustapa on vaivaton tapa vastaanottaa laskuja ja se vähentää paperijätettä. Siirtymällä sähköiseen laskutukseen paperilaskulisää ei peritä. Sähköisiä laskutustapoja ovat mm. verkkopankista tilattava e-lasku, yritysten verkkolasku ja sähköpostilasku.
HSY alkaa laskuttaa jäteauton turhista käynneistä – näin vältät maksut9.10.2026 10:31:50 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY alkaa 1.1.2027 alkaen periä maksua hukkanoudoista eli jäteauton käynneistä ilman tyhjennystä. Maksu peritään, jos kiinteistön ainoaa yksittäisen jätelajin jäteastiaa ei löydy, se on tyhjä tai se sisältää väärää jätettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme