Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi tiukemmasta maskisuosituksesta ja laajasta etätyöstä
Koronakoordinaatioryhmä toivoo, että myös yksityiset toiminnanharjoittajat ottavat maskisuosituksen laajamittaisesti käyttöön. Yksityisten toimijoiden suositellaan edellyttävän maskin käyttöä henkilökunnalta sekä asiakkailta esimerkiksi yleisötilaisuuksissa, kaupoissa, julkisissa liikennevälineissä ja muissa asiakastiloissa. HSL:ää ja VR:ää suositellaan palauttamaan maskivelvoite pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen pikaisesti.
Koordinaatioryhmä suosittelee lisäksi työnantajia järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista. Mikäli etätyö ei ole mahdollista, suositellaan, että työnantaja ohjeistaa kasvomaskin käyttöön kaikissa työtiloissa, vaikka turvavälien pitäminen olisi mahdollista. Työpaikoilla ruokailuja sekä kahvitaukoja tulee porrastaa ja lähitapaamisten tarpeellisuutta on syytä arvioida huolellisesti.
Maski- ja etätyösuositus ovat voimassa 16.1.2022 saakka. Maskisuositus tulee voimaan välittömästi ja työnantajia kehotetaan ryhtymään välittömiin toimenpiteisiin etätyösuosituksen voimaan saattamiseksi.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä vetoaa hallitukseen tiukempien ravintolarajoitusten ja kolmannen rokotuskierroksen aikaistamisen puolesta
Kasvavat tartuntamäärät sekä sairaalahoidon kuormitus edellyttävät ripeitä toimia sekä alueellisilta toimijoilta että hallitukselta. Epidemian hallinnasta vastataan yhdessä.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä vetoaa edelleen hallitukseen ravintolarajoitusten tuntuvan kiristämisen puolesta. Koronakoordinaatioryhmä katsoo, että nykyisessä epidemiatilanteessa ravintoloiden aukioloa tulisi rajata nykyistä enemmän ja anniskelu lopettaa nykyistä aikaisemmin. Juhlakauden kynnyksellä myös ruokaravintoloiden rajoituksia tulisi laajentaa asiakaspaikkojen suurinta sallittua määrää vähentämällä ja aukioloaikoja kaventamalla. Rajoitusten tulisi lähtökohtaisesti olla voimassa joulun yli, jotta niillä voidaan vaikuttaa aaltoilevaan epidemiaan.
Koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että kaikki pääkaupunkiseudun ravintolat edellyttäisivät koronapassia koko aukioloaikansa. Kaikilla ravintoloilla ja kahviloilla on mahdollisuus ottaa koronapassi käyttöön ja näin vapautua asiakasmäärärajoituksista. Mikäli ravintola ei ota koronapassia käyttöön, tulee anniskeluravintolan paikat tällä hetkellä rajata 50 prosenttiin ja muiden ravintoloiden 75 prosenttiin.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä haluaa lisäksi kiirehtiä kolmansien rokoteannosten annosvälin aikaistamista nykyisestä kuudesta kuukaudesta sekä 5–11-vuotiaiden rokottamisen mahdollistamista, mikäli kansallisen rokoteasiantuntijaryhmän arviossa turvallisuusnäyttö lasten rokottamisen osalta arvioidaan riittäväksi. Kolmannen rokotuskierroksen aikaistaminen on tärkeä keino epidemian leviämisen estämisessä sekä terveydenhuollon kuormituksen hallinnassa. Koronakoordinaatioryhmä vetoaa hallitukseen asian pikaisen edistämisen puolesta.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.
Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.
Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.
Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.
Lisätiedot:
Helsingin kaupunki: pormestari Juhana Vartiainen / erityisavustaja Teresa Salminen puh. + 358 40 865 6961
Espoon kaupunki: kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä / kaupunginjohtajan sihteeri Stina Astala, puh. +358 43 826 5244
Vantaan kaupunki: kaupunginjohtaja Ritva Viljanen / kaupunginjohtajan sihteeri Annamaija Vihervirta, puh. +358 40 527 4565
THL: tutkimusprofessori Hannu Kiviranta, puh. +358 29 524 6361
Etelä-Suomen aluehallintovirasto: johtaja Kristiina Poikajärvi, puh. +358 295 016 654
HUS: vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä / johdon sihteeri Jaana Niinivaara, puh. +358 50 427 2013
Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kaupunginvaltuuston kyselytunnilla keskusteltiin Helsingin työllisyystilanteesta ja kiireettömästä hoitoonpääsystä22.10.2025 21:30:26 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui 22. lokakuuta. Kokouksen alussa pidettiin kyselytunti, jossa keskusteltiin Helsingin toimista erityisesti nuorten ja vieraskielisten työllisyystilanteen parantamiseksi sekä kiireettömän hoitoonpääsyn tavoitteista.
Helsinki jatkaa Lapsiystävällinen kunta -työtä uusin tavoittein22.10.2025 15:17:41 EEST | Tiedote
Helsinki haluaa olla kaupunki, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus turvalliseen kasvuun ja kehittymiseen. Helsinki edistää iloista ja turvallista kaupunkia lapsille ja vahvistaa lasten sekä nuorten hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Helsinki jatkaa UNICEFin mallin mukaista Lapsiystävällinen kunta -työtä vuosina 2025–2028.
Helsingin matkailukesä ennätysvilkas: kansainvälinen matkailu kasvussa21.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki on Suomen suosituin matkailukohde, ja matkailu Helsinkiin kehittyi suotuisasti myös menneenä kesänä. Helsinkiläisissä majoitusliikkeissä rekisteröitiin kesän aikana ennätykselliset 1,6 miljoonaa yöpymistä.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Kaupunkiliikenteen ajankohtaiskatsauksen20.10.2025 18:28:34 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli 20. lokakuuta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n ajankohtaiskatsausta. Jaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Oksakoskenpolun pysäköintitalon asemakaava etenee valtuustoon20.10.2025 17:24:40 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 20. lokakuuta esittää valtuustolle Meilahden Oksakoskenpolulle suunnitellun pysäköintitalon asemakaavan hyväksymistä. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Hermanninrantaan toteutettavan uuden koulun, päiväkodin ja nuorisotilojen vuokrahankkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
