Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä puoltaa yleisötilaisuuksien lohkomisvaatimuksesta sekä kahden metrin turvaväleistä luopumista
31.8.2021 15:30:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on kokouksessaan päättänyt suosittaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle yleisötilaisuuksien lohkomisvaatimuksesta sekä tartuntatautilain 58 d -pykälän mukaisesta kahden metrin turvavälivaatimuksesta luopumista. Rajoitusten lieventäminen yleisötilaisuuksissa edellyttää, että terveysturvallisuus voidaan muilla tavoin varmistaa.
Lohkomisvaatimuksesta sekä kahden metrin kategorisesta turvavälistä voidaan luopua, mikäli terveysturvallisuus voidaan muilla tavoin varmistaa ja yleisötilaisuuksissa soveltaa muita toimenpiteitä, jotka vähentävät tartuntariskiä.
Terveysturvallisuutta yleisötilaisuuksissa parantavat esimerkiksi:
• järjestäjän asettama maskinkäyttösuositus tai -velvoite,
• järjestäjän suositus voimakkaan äänenkäytön välttämisestä,
• asiakkaalle osoitettu istumapaikka,
• ohjeet tilassa liikkumisesta, saapumisesta ja poistumisesta sekä mahdollisuuksien mukaan useiden sisäänkäyntien käyttö ja liikkumisen porrastaminen.
Sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa lohkomisesta voidaan luopua, mikäli yleisökapasiteetti rajataan 50 prosenttiin. Ulkotiloissa lohkomisesta voidaan luopua, mikäli yleisökapasiteetti rajataan 75 prosenttiin. Jos ulkotilan tilakapasiteetti ei ole määritettävissä, on vähintään varmistettava, että fyysisen kontaktin pystyy välttämään. Epidemian hallinnan kannalta fyysisen etäisyyden varmistaminen on edelleen tärkeää kaikissa kohtaamisissa.
Päätökset yleisötilaisuuksia koskien tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä painottaa, että pistemäisistä toimenpiteistä ja erillisistä ohjauskirjeistä tulisi pikaisesti edetä kokonaisvaltaiseen hallituksen hybridistrategian päivitykseen, jossa myös rokotusten eteneminen olisi huomioitu. Myös koronapassin pikaista käyttöönottoa on tarpeellista edistää viipymättä.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.
Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.
Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.
Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.
Lisätiedot:
Helsingin kaupunki: pormestari Juhana Vartiainen / erityisavustaja Teresa Salminen, puh. +358 40 865 6961
Espoon kaupunki: kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä / kaupunginjohtajan sihteeri Stina Astala, puh. +358 43 826 5244
Vantaan kaupunki: kaupunginjohtaja Ritva Viljanen / kaupunginjohtajan sihteeri Annamaija Vihervirta, puh. +358 40 527 4565
THL: terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen, puh. +358 29 524 8454
Etelä-Suomen aluehallintovirasto: aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, puh. +358 295 016 564
HUS: johtajaylilääkäri Jari Petäjä / johdon sihteeri Jaana Niinivaara, puh. +358 50 427 2013
Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tilannekatsauksia21.9.2026 18:25:33 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 seitsemänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto kuuli tilannekatsaukset kaupungin toimitilatonttitarjontaan ja yritysten asiointipalveluihin kaupunkiympäristön toimialalla sekä elinkeino-osaston yritysten perustamista ja kasvua tukeviin palveluihin.
Helsingin kaupunginhallituksen päätökset 21.9.21.9.2026 17:25:09 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus kokoontui 21. syyskuuta. Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa valtuutettujen aloitteita.
Lapinlahden peruskorjauksen valmistelu jatkuu17.9.2026 16:15:03 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus keskusteli aamukoulussaan 17. syyskuuta Lapinlahden entisen sairaalan peruskorjauksen valmistelusta.
Omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s ägarstruktur framskrider till beslut17.9.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stadsstyrelse behandlar den 21 september ett förslag om en omorganisering av Seure Henkilöstöpalvelut Oy:s (Seure) ägarstruktur så att den motsvarar den ändring av upphandlingslagen som trätt i kraft sommaren 2026. I och med ändringen i ägarstrukturen skulle Helsingfors, Esbo och Vanda städer sälja en del av sina aktier i Seure till andra nuvarande aktieägare och Päijänne-Tavastlands välfärdsområde så att alla ovannämnda instansers ägarandel av Seure i fortsättningen vore minst 10 procent.
Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n omistusrakenteen uudistaminen etenee päätöksentekoon17.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus käsittelee 21. syyskuuta esitystä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n (Seure) omistusrakenteen uudistamisesta vastaamaan kesällä 2026 voimaan tullutta hankintalain muutosta. Järjestelyn myötä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit myisivät Seuren osakkeitaan muille nykyisille osakkaille sekä Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle siten, että kaikkien edellä mainittujen tahojen omistus Seuresta olisi jatkossa vähintään 10 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
