Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa muutoksia kaksi rokotetta saaneiden henkilöiden testaukseen
7.9.2021 15:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Muutos ei kuitenkaan koskisi esimerkiksi henkilöitä, joiden tiedetään altistuneen koronavirukselle, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyössä olevia työntekijöitä eikä ikääntyneiden hoiva- ja hoitoyksiköitä.
Testauksen kohdentamisesta on tarpeen saada koko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä koskeva tarkempi linjaus ennen sen toimeenpanoa.
Pääkaupunkiseudun harrastustoiminnan ohjeistusta päivitetty
Kahden metrin turvavälivaatimuksen poistuttua sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uuden harrastustoiminnan ohjeistuksen myötä pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päivitti harrastustoiminnan ohjeistustaan.
Lähtökohtana on, että kaikenikäisten harrastaminen ja kilpailutoiminta on mahdollista sisä- ja ulkotiloissa. Kaupunkien tiloissa toteutettavassa harrastustoiminnassa on voimassa erilliset terveysturvallisuutta parantavat ohjeet, joiden rikkominen voi johtaa tilavarausten peruuttamiseen tai toiminnan keskeyttämiseen. Ohjeen mukaan harjoitus- ja toimintamuodot tulee sisätiloissa toteuttaa siten, että toiminnassa on mahdollista välttää lähikontaktit tai ne vähenevät merkittävästi. Tarvittaessa ryhmäkoko on mitoitettava normaalitilannetta pienemmäksi.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä totesi, että harrastusryhmän kokoonpanon ei tarvitse olla vakiintunut ja ennakkoilmoittautumiseen perustuva. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä noudattaa päätöksenteossaan lapset ja nuoret ensin -periaatetta ja haluaa tällä linjauksella turvata matalan kynnyksen liikuntatoiminnan, kuten koululaisten liikuntakerhojen ja nuorisotyön ryhmien toteutumisen.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän vahva suositus on, että ohjaajat ja yli 12-vuotiaat käyttävät edelleen sisätiloissa kasvomaskia, mikäli terveydelliset syyt eivät ehdottomasti estä sen käyttöä. Maskia ei tarvitse käyttää liikuntasuoritusten aikana. Vanhempien ja saattajien ei tule oleskella harrastus- ja pukeutumistiloissa. Harrastustoimintaan osallistuvat läsnäolijat kirjataan ylös jokaisella harrastuskerralla.
Ohjetta noudatetaan kaikissa kaupunkien hallinnoimissa tiloissa. Saman ohjeen noudattamista suositellaan myös yksityisille toimijoille.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.
Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.
Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.
Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.
Lisätiedot:
Helsingin kaupunki: pormestari Juhana Vartiainen / erityisavustaja Teresa Salminen, puh. +358 40 865 6961
Espoon kaupunki: kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä / kaupunginjohtajan sihteeri Stina Astala, puh. +358 43 826 5244
Vantaan kaupunki: kaupunginjohtaja Ritva Viljanen / kaupunginjohtajan sihteeri Annamaija Vihervirta, puh. +358 40 527 4565
THL: terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen, puh. +358 29 524 8454
Etelä-Suomen aluehallintovirasto: aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, puh. +358 295 016 564
HUS: johtajaylilääkäri Jari Petäjä / johdon sihteeri Jaana Niinivaara, puh. +358 50 427 2013
Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsingin Sataman ajankohtaisia asioita18.5.2026 19:14:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 18. toukokuuta Helsingin Satama Oy:n ajankohtaiskatsauksen ja merkitsi sen tiedoksi.
Kaupunginhallitus päätti perusopetuksen väistötilojen vuokraamisesta ja antoi lausuntoja18.5.2026 18:07:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 18. toukokuuta kokouksessaan omalta osaltaan tilojen vuokraamisen kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käyttöön Herttoniemestä. Lisäksi kaupunginhallitus antoi lausuntoja sekä hyväksyi osaltaan kaavamuutoksen Laajasaloon.
Helsinkiläislapset ja -nuoret liikkuvat aiempaa enemmän – väestöryhmien väliset erot kasvaneet13.5.2026 12:04:38 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten liikkuminen Helsingissä on kehittynyt myönteisesti viime vuosina. Huolestuttavaa on kuitenkin väestöryhmien välisten erojen vahvistuminen. Erityisesti perheen koettu taloudellinen tilanne heijastuu eroihin. Tulokset korostavat tarvetta kohdentaa liikkumista edistäviä toimia aiempaa tarkemmin.
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kasvun, osaamisen ja elinvoiman tavoitteet11.5.2026 17:23:46 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 11.5. ja hyväksyi Helsingin kasvun, osaamisen ja elinvoiman tavoitteet vuosille 2026–2029.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kaivokadun uudistuksen – Helsingin vilkkain keskusta muuttuu viihtyisämmäksi6.5.2026 22:28:04 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 6. toukokuuta Kaivokadun asemakaavamuutoksen, jonka myötä päärautatieaseman edusta ja Kaivokatu muuttuvat viihtyisämmäksi kävelykeskustaksi. Valtuusto hyväksyi myös Kampin Autotalon kaavamuutoksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
