Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että päätös tartuntatautilain väliaikaisen 58 d §:n käytöstä tehdään välittömästi ja 58 g §:n osalta mahdollisimman pian

Jaa
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekisi päätöksen tartuntatautilain väliaikaisen 58 d §:n toimeenpanosta välittömästi. Lisäksi koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että aluehallintovirasto tekee päätöksen tartuntatautilain väliaikaisen 58 g §:n ottamisesta pääosin käyttöön mahdollisimman pian.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekisi päätöksen tartuntatautilain väliaikaisen 58 d §:n toimeenpanosta välittömästi. Pykälässä säädetään velvollisuudesta yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen tilojen käytön järjestämisestä siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Toimija voi toteuttaa velvoitteensa asiakasmäärää rajoittamalla, asiakaspaikka- tai tilajärjestelyin taikka muulla toimintansa erityispiirteet huomioon ottavalla tavalla. Päätös voi koskea laajasti niin yksityisiä kuin julkisia asiakastiloja, pois lukien ravintoloita. Koordinaatioryhmä on jo aiemmin kehottanut julkisia ja yksityisiä toimijoita valmistautumaan rajoituksen käyttöönottoon.

Lisäksi koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että aluehallintovirasto tekee päätöksen tartuntatautilain väliaikaisen 58 g §:n ottamisesta pääosin käyttöön mahdollisimman pian. Pykälän 58 g osalta asiaan palataan koordinaatioryhmän seuraavassa kokouksessa torstaina 25.2.2021. Tällöin epidemiologisten kriteerien täyttymisen lisäksi arvioidaan päätöksen välttämättömyyttä ja laajempia vaikutuksia sekä niiden perusteella mahdollisesti tehtäviä kohdennuksia ja rajauksia niin asiallisesti, alueellisesti kuin ajallisesti. Tartuntatautilain väliaikainen 58 g § mahdollistaa asiakastilojen väliaikaisen sulkemisen ja koskee mm. yksityisiä kuntosaleja, joukkueurheilutiloja, kylpylöitä, yleisiä saunoja, tanssipaikkoja, huvi- ja teemapuistoja sekä kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.

Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.

Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.

Lisätiedot:

Helsingin kaupunki: pormestari Jan Vapaavuori / erityisavustaja Laura Åvall, puh. +358 50 361 7511

Espoon kaupunki: kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä / kaupunginjohtajan sihteeri Stina Astala, puh. +358 43 826 5244

Vantaan kaupunki: kaupunginjohtaja Ritva Viljanen / kaupunginjohtajan sihteeri Annamaija Vihervirta, puh. +358 40 527 4565

THL: ylilääkäri Taneli Puumalainen, puh. +358 29 524 6080

Etelä-Suomen aluehallintovirasto: terveydenhuoltoyksikön päällikkö Mikko Floréen, puh. +358 295 016 484 ja alkoholihallinnon yksikön päällikkö Riku-Matti Lehikoinen, puh. +358 295 016 155

HUS: johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi / johdon sihteeri Jaana Niinivaara, puh. +358 50 427 2013

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäjohtaja Liisa Kivelä, Helsingin kaupunki
Puh. +358 400 308 484, liisa.kivela@hel.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Syötävä Helsinki valtaa kaupungin touko-kesäkuussa17.4.2024 09:30:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa järjestettävät Syötävä Helsinki -ruokaviikot kutsuvat tutustumaan Helsingin monipuoliseen ruoka- ja juomatarjontaan 24.5.–16.6.2024. Paikallisten ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alojen toimijoiden yhteistyöllä on saatu kokoon lähes sadan tapahtuman kattaus, josta löytyy herkullisia maistiaisia niin fine diningin, burgereiden, perinteisten ja etnisten makujen kuin juomakulttuurinkin ystäville.

Feast Helsinki to shine a light on local food scene in May and June17.4.2024 09:30:00 EEST | Press release

This summer, the City of Helsinki is joining operators in the local restaurant, tourism and event sectors to arrange a celebration of the capital’s unique culinary culture. Scheduled for 24 May to 16 June 2024, the Feast Helsinki food festival will showcase the city’s eclectic range of delicious food and beverages. A programme of close to 100 events has been put together offering taste experiences for lovers of fine dining and burgers as well as traditional and ethnic dishes.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye