Päällystemäärässä kolmanneksen vähennys viimevuotiseen – Pirkanmaalla valmistaudutaan päällystystöiden käynnistymiseen

Maanteitä päällystetään Pirkanmaalla tänä kesänä noin 230 kilometriä. Uusiopäällysteen osuus siitä on noin 120 kilometriä ja uutta päällystelaattaa tehdään noin 80 kilometriä. Näiden lisäksi noin 30 kilometrille tehdään perusteellisempi rakenteen parantaminen. Päällystettyjen teiden määrässä jäädään viimevuotisesta tasosta noin kahteen kolmasosaan. Silloin maanteitä päällystettiin Pirkanmaalla noin 350 kilometriä.
Päällystystyöt käynnistyvät näillä näkymin toukokuun alussa vapun jälkeisellä viikolla Pirkanmaan keskeisillä valtatieosuuksilla. Uutta päällystettä tulee kaikille pitkämatkaista liikennettä maakunnassa välittäville valtateille, sillä vilkkaasti liikennöityinä ne myös kuluvat eniten. Päällystepituudesta noin 54 % tehdään päätieverkolla, jonka pituus on vajaa kolmannes kaikkien päällystettyjen teiden pituudesta.
Merkittävimpiä päällystyskohteitamme ovat:
- Valtatie 3 Hämeenlinna–Tampere-moottoritie, useita eri kohteita
- Valtatie 11 Nokia–Kiikoinen, useita kohteita
- Valtatie 3 ja 9 Tampereen itäinen ja läntinen kehätie, useita eri kohteita
- Kantatie 65 Kyrönlahti–Kuru
- Maantie 13941 Valkeakoski–Sääksmäki, jalankulku- ja polkupyöräväylä
- Valtatie 12 Sastamalassa, Nokialla ja Pälkäneellä
- Valtatie 3 Parkanossa, pari kohdetta
Päällystystyöt on Pirkanmaalla jaettu neljään eri urakkaan, joista kolme on kilpailutettu: Uusiopäällysteet, laattaurakka ja rakenteen parantamisurakka. Neljäs urakka tulee koostumaan eduskunnan päättämistä jakovarahankkeista ja edellisvuoden saldoista osoitetulla lisärahoituksella toteutettavista uusista kohteista. Niiden suunnittelu on vielä kesken.
Merkittävimpiä rakenteen parantamiskohteita ovat:
- Maantie 274 Parkano–Karvia välillä Parkano–Kovesjärvi
- Maantie 14371 Äijännevantie (jakovarakohde)
- Maantie 13087 Vesajärventien päällystäminen vuonna 2020 puretun jakson osalta (jakovarakohde)
- Maantie 14353 Uittosalmentie (jakovarakohde)
Huonokuntoisten teiden määrä jatkaa kasvuaan
Tämän vuoden päällystysmäärät riittävät vain pääteiden kunnon ylläpitämiseen. Muun tieverkon kunto tulee entisestään heikkenemään. Päällystysmäärien tulisi Pirkanmaalla pysytellä reilussa 350 kilometrissä, jotta päällysteitä voitaisiin korjata edes sen verran, kuin niitä vuosittain rappeutuu. Lisäksi vuosien saatossa kertynyttä korjausvelkaa ei käytössä olevalla rahoituksella voida poistaa: Viime vuoden päällystystöiden jälkeen huonokuntoisia päällysteitä jäi vielä korjaamatta 574 kilometriä eli noin 15 % kaikista päällystetyistä teistämme. Juuri päällysteen huonon kunnon takia maantiellä 130 ja valtatie 3:lla, 11:lla ja 12:lla, yhteensä 37 kilometrin matkalla, jäi voimaan matalampi talviajan nopeusrajoitus siihen saakka, kunnes huonokuntoiset tiejaksot on kesän aikana päällystetty.
Vähäinen päällystysrahoitus tarkoittaa, että vähäliikenteisillä teillä korjausmahdollisuudet rajoittuvat paikkauksiin. Päällysteiden purkamisiltakaan tuskin vältytään, jos huonokuntoisimpien kohteiden paikkauskustannukset nousevat kohtuuttomiksi. Mitään purkamiskohteita ei kuitenkaan toistaiseksi ole päätetty.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylläpitovastaava
Tomi Keisala
Pirkanmaan ELY-keskus
Puhelin 0295 036 289
Ylijohtaja
Juha Sammallahti
Pirkanmaan ELY-keskus
Puhelin 0295 036 210
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteemme sähköpostiisi oikean yläkulman Tilaa-linkistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Pirkanmaan päästöt laskevat edelleen – liikenteen osuus päästöistä on kääntynyt kasvuun16.12.2025 14:00:44 EET | Tiedote
Vuoden 2024 ennakkotietojen perusteella Pirkanmaan kasvihuonekaasupäästöt laskivat maltillisesti noin viisi prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkällä aikavälillä vuodesta 2007 lähtien päästöt ovat vähentyneet 45 prosenttia. Päästövähennyksiä syntyi erityisesti energiasektorilta sähkön käytöstä ja kaukolämmön tuotannosta. Liikenteen päästöt kasvoivat neljä prosenttia.
Vettä lumen sijaan – vedenpinnat nousseet Pirkanmaalla16.12.2025 10:40:34 EET | Tiedote
Vielä syksyllä vedenkorkeudet olivat huomattavan matalalla, mutta syksyn ja alkutalven sateet ovat saaneet niin pienempien kuin isompienkin järvien vedenpinnat nousuun. Vedenpinnan korkeudet ovat saavuttaneet ajankohdalle tavanomaisen tason. Pirkanmaan säännöstellyillä järvillä oikealla juoksutuksen suunnittelulla varaudutaan Kokemäenjoen talvitulviin.
Pirkanmaalle yli 97 miljoonaa euroa ELY-keskuksen kautta16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna Pirkanmaalle on kanavoitu noin 97 miljoonaa euroa yritysten ja yhteisöjen kehittämiseen, teiden parantamiseen ja kunnossapitoon sekä ympäristökorvauksiin ja avustuksiin. Luvut perustuvat ELY-keskuksen tammi–marraskuun tilastoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

