ELY-keskukset

Päällystys- ja tiemerkintätyöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun tiestöllä 2023 (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen tiestöllä päällystys- ja tiemerkintätyöt ovat juuri käynnistyneet. Työt suoritetaan toukokuun ja lokakuun välisenä aikana.

Tänä kesänä alueella päällystystöitä tekee Peab Industri Oy ja tiemerkintätöitä Road Marketing Solutions Oy. Maanteitä päällystetään noin 150 kilometriä sekä jalankulun ja pyöräilyn väyliä noin 7 kilometriä. Tämän kesän pisin yhtäjaksoinen päällystyskohde on kt 86 Oulainen - Ylivieska välin päällystäminen 25 km matkalta. Päällystettyjen teiden korjaus sisältää päällysteiden uusimista, tienrakenteen parantamista, kuivatuksen parantamista sekä erilaisia paikkauksia.

Päällystystyömailla nopeusrajoituksia alennetaan työn ajaksi. Noudattamalla nopeusrajoituksia parannat liikenneturvallisuutta ja teet työmaasta turvallisemman. Useilla kohteilla on käytössä liikennevalot ja saattoauto, joiden avulla liikenne ohjataan turvallisesti työmaan ohi.

Päällystystöiden valmistuttua tehdään tiemerkinnät, jonka jälkeen alennetut nopeusrajoitukset voidaan palauttaa normaaliksi.

Päällystystyöt ovat tällä hetkellä käynnissä kt 86:lla välillä Oulainen - Ylivieska. Kesäkuun aikana päällystyksiä tehdään mm. kohteilla vt 4 Oulun moottoritie, vt 20 Tuira-Hintta, kt 75 Juurikkakangas-Rastinkylä ja mt 900 Sotkamo-Kuhmo.

Merkittävimmät päällystyskohteet

•    Vt 4 Oulun moottoritie, Oulu, 3 km
•    Vt 4 Lehtola–Rantsila, Siikalatva, 8 km
•    Vt 20 Taivalkoski-Rintelä, Taivalkoski, 7 km
•    Vt 27 Kalajoki-Esperinperä, Kalajoki, 14 km
•    Kt 75 Kuhmon kunnanraja–Rastinkylä, Kuhmo, 17 km
•    Kt 86 Sievin kunnan raja–Asemakylä, Sievi, 7 km
•    Kt 86 Oulainen-Ylivieska, Oulainen/Ylivieska, 25 km
•    St 848 Ylikylä-Lamula, Oulu, 9 km

Päällystyskohteet kunnittain

Tie

Nimi

Kunta

Pituus

4

Vt 4 Lehtola-Rantsila

Siikalatva

8

4

Vt 4 Oulu moottoritie 2

Oulu

1,5

4

Vt 4 Oulu moottoritie 1

Oulu

2

5

Vt 5 Maakunnan raja - Polo

Taivalkoski

4

20

Vt 20 Tuira-Hintta

Oulu

2,5

20

Vt 20 Jurmu-Taivalkoski

Taivalkoski

6

20

Vt 20 Taivalkoski-Rintelä

Taivalkoski

7

20

Vt 20 Harjulehto

Taivalkoski

2

27

Vt 27 Kalajoki-Esperinperä

Kalajoki

14

27

Vt 27 Nivala

Nivala

3

27

Vt 27 Haapajärvi

Haapajärvi

3,5

75

Kt 75 Kr.-Juurikkakangas

Kuhmo

8,5

75

Kt 75 Juurikkakangas-Rastink.

Kuhmo

8

86

Kt 86 Kunnan raja-Asemakylä

Sievi

7

86

Kt 86 Ylivieska-Oulainen

Ylivieska

25

774

St 774 Kirkkoneva-Markkula

Sievi

3

800

St 800 Sorvoja-Vähäkangas

Ylivieska

3

848

St 848 Ylikylä-Lamula

Oulu

9

900

Mt 900 Sotkamo-Kuhmo

Sotkamo

4

7594

Mt 7594 Ylilestintie

Reisjärvi

3

8043

Mt 8043 Luohuantie

Siikajoki

5

8792

Yt 8792 Jylhämäntie

Vaala

5

8820

Mt 8820 Melalahti-Päivölä

Paltamo

6,5

8820

Mt 8820 Päivölä-Neuvosenniemi

Paltamo

7

18622

Mt 18622 Ukuranperäntie

Lumijoki

1

18829

Mt 18829 Taivalkoski

Taivalkoski

1,5

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tienpidon asiantuntija Ari Junkkari, p. 0295 038 276
Projektipäällikkö Tero Kouva, p. 0295 038 813
Projektipäällikkö Heidi Salo, p. 0295 037 080
sähköposti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande

Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.

Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote

Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote

Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye