Päällystystyöt Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä

Kesän päällystystyöt käynnistyivät heti toukokuun alusta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella. Päällystysurakoiden kilpailutus jatkuu vielä kevään aikana ja lopullinen päällystysohjelma valmistunee kesäkuun loppuun mennessä. Tänä kesänä asfaltointitöitä alueella tekevät urakoitsijat PEAB Industri Oy, Asfalttikallio Oy ja GRK Infra Oyj.
Uudenmaan suuret liikennemäärät synnyttävät päällystystarpeita erityisesti vilkkaalle tieverkolle. Tästä syystä osa kohteista päätetään vasta keväällä ja päällystysohjelma täydentyy vielä alkukesästä. Tänä vuonna muutamia kohteita kilpailutetaan myös kohdennetun rahoituksen turvin.
Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä päällystetään tänä vuonna yhteensä noin 500 ajoratakilometriä maanteitä. Tämän lisäksi tullaan päällystämään myös kävely- ja pyöräväyliä. Jo kilpailutetut kohteet on esitetty kartalla urakoitsijoittain. Karttaa tullaan päivittämään kevään ja alkukesän aikana.
Tiestölle syntyy korjausvelkaa, kun liikenteen ja ilmaston vaikutuksesta teiden kunto heikkenee eikä huonokuntoisia jaksoja voida korjata samaan tahtiin kuin uusia ilmaantuu. Tämän vuoden noin 500 ajoratakilometrin päällysteohjelma on hieman alhaisemmalla tasolla kuin viime vuosina. Syynä on mm. päällystystöissä käytettävien raaka- ja polttoaineiden hintatason merkittävä nousu kuluvien kuukausien aikana. Tällä työmäärällä huonokuntoisten jaksojen määrää, korjausvelan kasvua ei saada pysäytettyä, vaan huonokuntoisten teiden osuus tulee kasvamaan. Laskelmien mukaan Uudenmaan ELY-keskuksen alueella tulisi vuosittain päällystää reilu 700 ajoratakilometriä maanteitä, jotta korjausvelan kasvu saataisiin pysäytettyä.
Huonokuntoisia maanteitä pyritään pitämään liikennöitävässä kunnossa myös paikkaustöiden avulla. Huonokuntoisten osuuksien laadukkaalla täsmäkorjauksella voidaan siirtää kohteita tulevien vuosien päällystysohjelmaan. Oikea-aikainen paikkaustoiminta sekä kuivatuksen toiminnan varmistaminen ja parantaminen ovat tärkeässä osassa päällysteisiin käytettävän rahoituksen ollessa alimittaista.
Liiku oikein tietyömaalla
- Hidasta vauhtia - näin turvaat oman ja muiden turvallisuuden
- Varaudu poikkeuksellisiin liikennejärjestelyihin
- Ole kärsivällinen, ajoittaista jonoutumista ei voida välttää
- Ole valmis pysähtymään
- Noudata liikennemerkkejä ja liikenteenohjausta
Tietoa tietöistä
Karttalinkki Uudenmaan ELYn päällystyskohteet 2022 (päivittyvä)
Väyläviraston karttapalvelu vuoden 2022 tietöistä (päivittyvä)
Fintrafficin Liikennetilanne-palvelusta ajantasainen tieto eri liikennemuodoista
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteystiedot urakoitsijoittain:
PEAB Industri Oy, Jyri Haapamäki p. 040 516 9837
Asfalttikallio Oy, Mikko Eerola p. 0400 459 029
GRK Infra Oyj, Jari Sikanen p. 050 411 6817
Akuutit tiestön kuntoon liittyvät palautteet: Tienkäyttäjän linja p. 0200 2100
ELY-keskuksen liikenteen asiakaspalvelu p. 0295 020 600, liikenteen.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi, Palauteväylä - palautevayla.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Uudenmaan ELY-keskusOpastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki
0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Antalet lediga jobb ökade i yrkesgruppen specialister23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Nylands sysselsättningsöversikt för november har publicerats. Enligt den fanns det 11,2 % mer arbetslösa arbetssökande i Nyland än året innan. Årsförändringen för hela landet var 9 %. Antalet permitterade fortsatte att minska i både Nyland och hela landet.
Uudenmaan työllisyyskatsaus: Erityisasiantuntijoiden avoimet työpaikat nousussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uudenmaan marraskuuta koskeva työllisyyskatsaus on julkaistu. Sen mukaan Uudellamaalla oli työttömiä työnhakijoita 11,2 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maan vuosimuutos oli 9 %. Lomautettujen määrä jatkoi laskua niin Uudellamaalla kuin koko maassakin.
Kaloisten silta i Tavastehus öppnas för trafik 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Pressmeddelande
Arbetet färdigställs våren 2026.
Hämeenlinnassa Kaloisten silta avataan liikenteelle 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Tiedote
Sillan viimeistelytyöt jatkuvat keväällä 2026.
Delaktighet i arbetslivet för invandrade föräldrar som vårdar barn hemma – nya verksamhetsmodeller och lösningar9.12.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
På det riksomfattande evenemanget som ordnades på Omnia i Esbo i tisdags presenterades verksamhetsmodeller och god praxis som utvecklats i projektarbetet och som främjar delaktigheten i arbetslivet för föräldrar med invandrarbakgrund som vårdar sina barn hemma. Evenemanget samlade cirka 300 deltagare från olika delar av Finland – cirka 60 på plats och 200 via nätet. Ämnet är särskilt aktuellt, eftersom lagen om främjande av integration som trädde i kraft i början av 2025 förpliktar kommunerna att erbjuda integrationsfrämjande utbildning även för grupper utanför arbetsmarknaden, såsom föräldrar som vårdar sina barn hemma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme