SDP

Paatero: Kuntien erilaisuus on tunnistettava

Jaa

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero peräänkuuluttaa kuntien erilaisuuden tunnistamista.

Paatero sanoo, että katsottaessa muuttovirtoja Suomen sisällä ja toisaalta kuntien taloudellista tilannetta, nähdään että kunnat erilaistuvat. Kaupungistuminen on yksi megatrendeistä maailmassa ja tämä näkyy myös Suomessa. Tätä suuntausta ei ole tarpeen vahvistaa tai toisaalta yrittää pysäyttää, vaan on etsittävä keinoja, joilla tilanteeseen voidaan vastata.

– Koko Suomen pitämiseksi asuttuna on alueilla oltava elinvoimaisuutta, työpaikkoja, koulutustausta, asuntoja, palveluja ja liikenneinfraa. Keinoina tähän ovat sekä valtion että alueiden omat toimet. On huolehdittava maan eri osien saavutettavuudesta niin yrityksille kuin työntekijöille.

Tilanteessa on tunnistettava että Suomessa on jo nyt ainakin neljän eri kategorian kuntia: yhtenä muiden pääkaupunkien kanssa kilpaileva metropolialue, vahvat kasvukaupungit, joiden vaikutus ulottuu myös ympäristökuntiin kuten hieman pienempien seutukaupunkienkin ja neljäntenä harvaan asutut kunnat. Näihin ei voi myöskään suhtautua kaikin osin yhdellä kaavalla, vaan on ymmärrettävä alueiden erilaisuus, esim joillakin alueilla kärsitään yhä pitkäaikaistyöttömyydestä ja toisilla työvoimapulasta. 

Ruotsissa on kunnat jaettu alueellisiin ja paikallisiin kuntiin ja valtionosuudet on kolmessa eri kategoriassa kokoluokan mukaan, jolloin kaikilla ei ole myöskään samoja tehtäviä. Tulevaisuudessa voisi olla syytä tarkastella olisiko myös Suomessa hyvä tunnistaa että kaikki kunnat eivät ole vuosikymmeniin järjestäneet kaikkia palvelujaan itse, joka sote-palvelujen lisäksi tämä on realismia myös esim koulutuksen osalta. Samoin kuntien tasausjärjestelmä on Ruotsissa hoidettu valtion toimesta ei kuntien kesken.

– Tärkeintä on pitää huolta että eri puolilla asuvien ihmisten saavutettavissa ovat niin julkiset eli koulut tai terveyspalvelut kuin kaupalliset palvelut tai työpaikat.  

Yhteyshenkilöt

Sirpa PaateroSDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja

050 512 1602

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP
SDP
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)http://www.sdp.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström: Suomen EU-puheenjohtajuuskausi on tärkeä mahdollisuus EU:lle – Tarvitsemme vahvempaa yhteistyötä Afrikan kanssa19.3.2019 12:23:35 EETTiedote

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström Yhteinen kannanotto Helsingissä 19.3.2019: Suomen EU-puheenjohtajuuskausi on tärkeä mahdollisuus EU:lle – Tarvitsemme vahvempaa yhteistyötä Afrikan kanssa EU Euroopan unioni on ihmisiä varten. Jos unohdamme tämän, emme saavuta kansalaisten luottamusta. Siksi sosiaalisten kysymysten, oikeudenmukaisen työn ja hyvän työympäristön on oltava tärkeämmällä sijalla EU-yhteistyössä. Haluamme uudistaa unionia ja tehdä siitä entistä paremman. Tarvitsemme vahvaa ja yhtenäistä EU:ta vastaamaan globaaleihin haasteisiin. Suomen EU-puheenjohtajuuskausi vuoden 2019 jälkipuoliskolla tarjoaa mahdollisuuden nostaa esille asioita ja muotoilla Euroopan unionin agendaa. Suomen Sosialidemokraattinen puolue haluaa nostaa esille neljä Suomen puheenjohtajuuskauden kärkiteemaa 1) sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamisen ja oikeudenmukaisen työelämän sekä hyvinvointitalouden, 2) arktisuuden ja pohjoiset yhteydet, 3) kiertotalouden ja ilmastopo

Medialle tiedoksi: SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen puhe puoluevaltuustossa 17.3.17.3.2019 13:40:00 EETTiedote

SDP:n puoluevaltuusto 17.3.2019 Puheenjohtaja Antti Rinne MUUTOKSET PUHUTTAESSA MAHDOLLISIA Arvoisat SDP:n puoluevaltuuston jäsenet, hyvät tulevaisuudentekijät, ystävät ja toverit, bästa vänner! Yksi parhaista tunteista, minkä ihminen voi kokea, on se hetki, kun palaa kotiin pitkän matkan jälkeen. Viime viikkojen aikana olen kokenut sen tunteen kaksi kertaa. Reilu kolme viikkoa sitten avasin Mäntsälän kotioven pitkän tauon jälkeen. On vaikea kuvailla, kuinka hyvältä tuntui tulla kotiin. Se oli iloinen ja onnellinen hetki. Toinen kerta oli, kun palasin eduskuntaan ja tapasin ystävät ja työtoverit. Tänäänkin, omien keskellä, minusta tuntuu siltä, että palaan kotiin. Ette usko, kuinka hyvältä tuntuu olla täällä. Minulla on ollut teitä ikävä. Oman sairaslomani keskellä sain kuulla surullisen uutisen Maarit Feldt-Rannan sairauden uusiutumisesta. Vaikka tämä mahdollisuus oli tiedossa, uutinen järkytti. Maarit on ollut vahva lenkki puoluejohdossa ja toivon hänelle ja hänen läheisilleen voimia

Medialle tiedoksi: Puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paateron puhe puoluevaltuustossa 17.3.17.3.2019 13:02:00 EETTiedote

Puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paateron puhe SDP:n puoluevaltuustossa 17.3.2019 MUUTOKSET PUHUTTAESSA MAHDOLLISIA Hyvät toverit ja ystävät, Nuorisobarometrin mukaan politiikka kiinnostaa nuoria aiempaa enemmän, mikä on hyvä uutinen. Luottamus alkaa näkyä myös sosiaalidemokraattien tulevaisuustyöhön nuoremmissa ikäryhmissä. Eri tutkimukset antavat ristiriitaista aineistoa siitä keitä nuoret haluavat äänestää. Mutta tärkeintä on, että nuorilla on vahvat arvot ja halu vaikuttaa ja heitä kiinnostavat monet ajankohtaiset asiat kuten koulutus, ilmastonmuutos, perhepolitiikka ja kuluttamisen eettisyys. On jännittävää nähdä miten nuoret lähtevät uurnille. Puoluetta on soimattu nuorten puutteesta, mutta listoilla on paljon aiempaa enemmän alle 25-vuotiaita ja jopa alle 20-vuotiaita. Tuetaan heitä kaikin voimin. Olemme tehneet hyvää työtä valmistautumisessa eduskuntavaaleihin ja palaute on ollut hyvä sekä ehdokkailta, mukaan kutsutulta kansalaisyhteiskunnalta että jopa kilpailijoilta, joil

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme