Labquality

Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymälle Vuoden laatutarina -palkinto

Jaa
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä palkittiin Vuoden laatutarina -palkinnolla Terveys ja talouspäivillä perjantaina 24.8.2018. Palkinnon arvo on 10 000 euroa. Vuoden laatutarina on Labqualityn järjestämä kilpailu sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille. Kilpailussa palkitaan paras laadun edistämiseen liittyvä teko, joka on vaikuttavalla tavalla parantanut esimerkiksi asiakkaiden ja potilaiden hyvinvointia ja henkilöstön työtyytyväisyyttä. Kilpailussa jaettiin myös kunniamaininta Vaasan kaupungin koti- ja laitoshoidolle.

Näkyvyyttä arjen laatutyölle

Vuoden laatutarina -kilpailun tavoitteena on palkita laadukasta työtä ja antaa näkyvyyttä käytännönläheisille kehitysprojekteille sekä tuoda esille sosiaali- ja terveyspalveluissa päivittäin tehtävää kehittämistyötä, mikä harvoin saa ansaittua näkyvyyttä.

Labquality Oy:n toimitusjohtaja Mia Lindström korostaa jatkuvan kehityksen ja laadun merkitystä arkisessa työnteossa. ”Näemme työssämme jatkuvasti organisaatioita arjen haasteissa. Olemme huomanneet, miten hienoa työtä monet tekevät kiireen ja jatkuvasti muuttuvan toimintaympäristön keskellä. Tämä arvokas ja laadukas tekeminen on kuitenkin jäänyt jo pitkään paitsioon soteuudistuksen hallitessa keskustelua.”

Kilpailun suojelijana toimii ministeri Elisabeth Rehn. Palkintoraatiin nimettiin viisi sosiaali- ja terveydenhuollon huippuvaikuttajaa: kehitysjohtaja Harri Aho LähiTapiolasta, sosiaali- ja terveysalan toimialajohtaja Satu Helin Rauman kaupungilta, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:sta, toiminnanjohtaja Kati Myllymäki Suomen Lääkäriliitosta sekä johtava ylilääkäri Juha Tuominen Terveystalo Oyj:stä.

Vuoden laatutarina: Päijät-Hämeen Keskussairaalan Case Manager -toimintamalli

Kilpailun voittajaksi valikoitui yksimielisellä päätöksellä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän Keskussairaalassa käyttöönotettu Case Manager -toimintamalli ”Asiakaslähtöisyyttä parantavalla interventiolla sairaalakäynnit laskuun”, jonka tavoitteena oli paljon palveluita käyttävien asiakkaiden hoitokontaktien määrän jatkuvan kasvun pysäyttäminen ja kääntäminen laskuun.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallintoylilääkäri, Kehittämisen ja Terveyden edistämisen tulosaluejohtaja Maria Virkki kertoo, että hankkeen tavoitteena oli uuden, asiakkaita palvelevan toimintamallin luominen sekä käytännön yhteistyöverkoston kehittäminen erikoissairaanhoidon ja peruspalveluiden toimijoiden välille.

Hankkeen aikana  potilaille, joilla oli ollut vähintään neljä osastojaksoa vuodessa, tarjottiin asiakaspäällikkö ”Case Manager” hoidon koordinoinnin ja vuodeosastolta kotiutumisen tueksi. Asiakaspäällikkötoiminnalla onnistuttiin vähentämään merkittävästi potilaiden ennalta suunnittelematonta sairaalaan paluuta ja osastohoidon jälkeisiä päivystyskäyntejä. Toimintamallista saatiin myönteistä palautetta sekä potilailta, heidän omaisiltaan että henkilökunnalta.

Uudella toimintamallilla on saatu aikaan PHHYKY:ssä erinomaisia tuloksia. Interventiota tarvitsevat asiakkaat on opittu tunnistamaan ja päivystyskäynneissä sekä vuodeosastojaksoissa on voitu osoittaa selkeää laskua.  ”Asiakaspäällikkötoiminta on jäänyt meille pysyväksi toimintamalliksi,” toteaa Maria Virkki. Hänen mukaansa toimintamallilla on parannettu kustannustehokkuutta ja vaikutettu merkittävällä tavalla asiakastyytyväisyyteen ja potilasturvallisuuteen.

Palkitsemisen perusteet

Vuoden laatutarinoiden arviointikriteereinä toimivat käytetyn idean tuoreus, sen tavoitteellisuus ja mitattavuus, tulosten hyödynnettävyys muualla sekä muutoksen tukeminen ja hyvinvoinnin lisääntyminen työyhteisössä ja asiakkaalla.

Palkintoraati totesi, että Päijät-Hämeen laatutarinassa on luotu uusi, asiakkaita palveleva toimintamalli ja kehitetty yhteistyötä erikoissairaanhoidon ja peruspalveluiden välillä tavalla, jossa kaikki voittavat. Toimintamallia on myös helppo hyödyntää muualla, ja edelleen kasvattaa hankkeen positiivisia vaikutuksia.

Lisäsi raati totesi, että jatkossa sote vaatii paljon palveluja tarvitsevien asiakkaiden parempaa huomioimista ja tehokasta palveluohjausta asiakastyytyväisyyden takaamiseksi, alati supistuvat budjetit huomioiden. Tähän voittava laatutarina tarjoaa uuden, käytännössä toimivaksi todetun ja selkeillä luvuilla perustellun ratkaisumallin.

Kunniamaininta Vaasan koti- ja laitoshoidolle

Kunniamaininnan laatutyöstään sai Vaasan kaupungin koti- ja laitoshoito laatutarinallaan, jossa kuntoutustiimi toteutti yhteistyössä vanhustyön avustajien ryhmän kanssa ratkaisun kotihoidon kuntoutustyöntekijöiden resurssipulaan. Kotihoidon fysio- ja toimintaterapeutit päättivät kouluttaa työllistettyjä vanhustyön avustajia kuntoutustehtäviin. Mallin tuloksena terapeutit tekevät nyt yhteiskäyntejä työllistettyjen kanssa, pitävät yhteisiä palavereja, toimivat konsultointiapuna ja osallistuvat työhaastatteluihin.

Palkintoraati arvostaa tiimin rajoja rikkovaa rohkeutta, ratkaisukeskeistä lähestymistapaa ja tuloksia, joilla kotihoidossa olevien asiakkaiden elämänlaatu on merkittävästi parantunut ja pitkään työttömänä olleet henkilöt saaneet arvokasta työkokemusta ja uutta osaamista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Mia Lindström, Labquality Oy, puh. 050 363 6595


Hallintoylilääkäri, Kehittämisen ja Terveyden edistämisen tulosalueen johtaja Maria Virkki, Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymä, puh. 044 719 5500

Tietoja julkaisijasta

Labquality
Kumpulantie 15
00520 Helsinki

https://www.labquality.fi/

Labquality on suomalainen sosiaali- ja terveydenhuollon laatutalo. Edistämme asiakas- ja potilasturvallisuutta parantamalla laatua. Tarjoamme koulutusta, laadunarviointia sekä sertifiointipalveluja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye