Paikallaanolo aiheuttaa 1,5 miljardin euron vuotuiset kustannukset

Aikuisväestön liiallinen paikallaanolo sekä reippaan ja rasittavan liikkumisen suositusta vähäisempi määrä lisäävät kroonisten kansansairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen ja masennuksen riskiä. UKK-instituutin koordinoiman tutkimuksen mukaan päivittäinen yhteensä yli kahdeksan tunnin istuminen, loikoilu ja makaaminen valveillaoloaikana aiheuttavat noin 1,5 miljardin euron vuotuiset kustannukset.
– Suurin yksittäinen paikallaanolon kustannus syntyy työkyvyttömyyseläkkeiden muodostamista tuottavuuden menetyksistä. Sen kustannus on lähes 700 miljoonaa euroa vuodessa, kertoo UKK-instituutin tutkija Päivi Kolu.
Terveyspalveluiden käyttö ja työikäisen väestön ennenaikaiset kuolemat aiheuttavat kumpikin noin viidenneksen paikallaanolon kustannuksista. Muita kustannusten aiheuttajia ovat sairauspoissaolot ja lääkitys. Katso liite 1 ja kuva 1.
Paikallaanolon lisäksi liikkumattomuus on yhteydessä vähintään 3,2 miljardin euron vuotuisiin kustannuksiin, kun laskelmissa huomioidaan esimerkiksi kroonisista kansansairauksista aiheutuvat terveydenhuollon kustannukset, sairauspoissaolot ja työkyvyttömyyseläkkeet. Lisäksi laskelmissa on huomioitu liikkumattomuuden vaikutus tuloverojen menetykseen ja maksettuihin työttömyysturvaetuuksiin. Katso liite 1 ja kuva 2.
Tyypin 2 diabetes suurin kustannusten aiheuttaja
Kroonisista kansansairauksista suurin yksittäinen kustannusten aiheuttaja on tyypin 2 diabetes.
– Se on yhteydessä 72 prosenttiin paikallaanolon ja 41 prosenttiin liikkumattomuuden kustannuksista. Vuositasolla tyypin 2 diabetes aiheuttaa reilun miljardin euron kustannukset paikallaanolosta ja noin 390 miljoonan euroa liikkumattomuudesta, summaa UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari.
Laskelmissa on huomioitu myös tyypin 2 diabeteksen liitännäissairaudet. Katso liitteen 1 sivu 2 ja kuva 3.
Suomalaisten paikallaanolon vähentämiseen ja liikkumisen lisääntymiseen tulisi panostaa. Väestön ikääntymisen ja sairastavuuden kasvun seurauksena kustannukset nousevat vuosittain.
– Liikkumattomuuden ja paikallaanolon kustannuksia voidaan hillitä kohdentamalla liikkumiseen kannustavaa elintapaohjausta esimerkiksi tyypin 2 diabetesta ja metabolista oireyhtymää sairastaville, Vasankari korostaa.
Suomalaisen, hiljattain julkaistun intervention tulokset tukevat tämäntyyppisiä panostuksia.
Tutkimus on tehty laajassa yhteistyössä UKK-instituutin, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun, Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likesin ja Turun yliopiston Sydäntutkimuskeskuksen kanssa.
Tutkimuksessa on hyödynnetty lukuisia suomalaisia rekistereitä sisältäen tietoa muun muassa terveyspalveluiden käytöstä, ennenaikaisista eläkkeistä, sairauspoissaoloista sekä maksetuista työttömyysturvamaksuista. Liikuntaa ja paikallaanoloa koskevat tiedot perustuvat KunnonKartta 2017 -tutkimukseen sekä Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät (LASERI) -tutkimukseen.
Tutustu artikkeliin:
Kolu P, Kari JT, Raitanen J, et al. Economic burden of low physical activity and high sedentary behaviour in Finland. J Epidemiol Community Health Published Online First: 26 April 2022. doi: 10.1136/jech-2021-217998
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
johtaja Tommi Vasankari
UKK-instituutti
tommi.vasankari@ukkinstituutti.fi, p. 040 505 9157
tutkija Päivi Kolu
UKK-instituutti
paivi.kolu@ukkinstituutti.fi, p. 050 564 4220
LASERI-tutkimuksen osalta:
tutkijatohtori Jaana Kari
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu
jaana.t.kari@jyu.fi, p. 040 623 4336
Kuvat

Linkit
- Kuva 1: Paikallaanolon vuotuiset kustannukset kustannuslähteittäin Suomessa
- Kuva 2: Liikkumattomuuden vuotuiset kustannukset kustannuslähteittäin Suomessa
- Kuva 3: Paikallaanolon vuotuiset kustannukset sairausryhmittäin Suomessa
- Liite 1: Kaaviot ja taulukot paikallaanolon ja liikkumattomuuden vuotuisista kustannuslähteistä ja kustannuksista sairausryhmittäin Suomessa
Tietoja julkaisijasta
Tutkitusti terveellistä ja turvallista liikkumista
UKK-instituutti on terveys- ja liikunta-alalla toimiva yksityinen tutkimus- ja asiantuntijakeskus, joka sijaitsee Tampereella. UKK-instituutin tehtävänä on edistää väestön terveyttä ja toimintakykyä lisäämällä terveysliikuntaa ja vähentämällä liikkumattomuutta, liikuntavammoja ja vapaa-ajan tapaturmia.
Mittaamme säännöllisin väliajoin eri väestöryhmien fyysistä aktiivisuutta ja kuntoa. Kehitämme kustannusvaikuttavia toimintamalleja terveellisen liikkumisen edistämiseen. Ennaltaehkäisemme ja vähennämme kaatumisia sekä liikunta- ja urheiluvammoja tutkitusti tehokkailla menetelmillä. Tuotamme tietoa liikkumisen yhteiskunnallisesta merkityksestä päätöksenteon tueksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta UKK-instituutti
Runsas valveaikainen makoilu ja loikoilu ovat yhteydessä sydänterveyden riskitekijöihin19.10.2025 19:10:45 EEST | Tiedote
Valveaikaisen makoilun ja loikoilun yhteydet sydän- ja verisuonisairauksien riskiin ja yksittäisiin sydänterveyden riskitekijöihin poikkeavat lyhyiden istumisjaksojen ja seisomisen yhteyksistä. Paikallaanolon eri osatekijöitä on tärkeää mitata ja arvioida erikseen, ei yhtenä paikallaanolon kokonaisuutena. Tämä selvisi UKK-instituutin KunnonKartta-väestötutkimuksen julkaisussa, jossa tarkasteltiin liikemittarilla mitatun paikallaanolon osatekijöiden yhteyksiä sydänterveyden osoittimiin työikäisillä aikuisilla.
Uusi tutkimus selvittää salibandypelaajien vammariskejä ja hyvinvointia – mukana koko F-liiga13.10.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Tällä pelikaudella käynnistyvä tutkimus kartoittaa kattavasti naisten ja miesten F-liigan pelaajien terveyttä ja hyvinvointia. Tutkimus tuottaa uutta tietoa salibandyyn liittyvistä vammoista, terveysriskeistä ja psyykkisestä kuormituksesta – tietoa, jota voidaan hyödyntää myös muissa urheilulajeissa.
Tällaisiin tilanteisiin katsojat tarvitsevat ensiapua jääkiekko-ottelussa7.10.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jääkiekko-ottelut ovat suuria yleisötapahtumia, joissa myös yleisö tarvitsee välillä ensiapua. Yhden ottelun aikana rekisteröidään keskimäärin noin neljä yleisön ensiaputapahtumaa. Joissain otteluissa yleisöä varten olevaa ensiapupalvelua ei tarvita lainkaan ja vilkkaimmillaan tapahtumia on reilusti yli kymmenen. Tiedot selviävät miesten jääkiekon MM-kisojen yhteydessä vuosina 2022 ja 2023 tehdystä tutkimuksesta.
KunnonKartta-tutkimus käynnistyy Helsingin seudulla – kutsu mittauksiin yli 2 000 aikuiselle6.10.2025 07:03:00 EEST | Tiedote
UKK-instituutin KunnonKartta-tutkimus selvittää aikuisten liikkumista, fyysistä kuntoa ja toimintakykyä. Se tuottaa ajankohtaista tietoa myös unesta, paikallaanolosta ja kehonkoostumuksesta sekä niiden muutoksista. Yli 2 000 aikuista Helsingin seudulta on kutsuttu osallistumaan.
Mediakutsu webinaariin 30.9.: Kohti saumatonta palvelupolkua ikääntyneiden liikkumisen edistämisessä25.9.2025 07:02:00 EEST | Kutsu
Miten varmistamme, että asiakas ohjautuu oikea-aikaisesti ja sujuvasti eri palvelujen välillä? Miten ammattilaiset voivat yhdessä tukea asiakkaan etenemistä omalla polullaan? UKK-instituutin koordinoiman Ikä-HYTE-hankkeen päätöswebinaarissa esitellään käytännön esimerkkejä ja konkreettisia työvälineitä asiakaskohtaamisiin, ideoita ikääntyneiden liikkumisen palvelupolun kehittämiseen ja yhteistyön vahvistamiseen sekä työkaluja toimijoiden roolien ja vastuiden selkeyttämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
