Osuuskauppa ArinaOsuuskauppa Arina

Paikallisin voimin uuteen kukoistukseen – Original Sokos Hotel Arinan uudistus on valmis

Jaa
Original Sokos Hotel Arinan lokakuussa 2020 alkanut peruskorjaus ja uudistus on nyt 1,5 vuoden jälkeen valmis. Huoneiden uudistus toteutettiin kolmessa eri vaiheessa ja sujuva yhteistyö urakoitsijan sekä asiakkaiden kanssa mahdollisti hotellin ovien auki pysymisen vieraille koko uudistuksen ajan. Huoneuudistuksen yhteydessä uudistettiin myös hotellin kuntosali, leikkitila, asiakassaunat, hissiaulat ja vastaanotto.
Ulla Peltoniemi ja Päivi Kaarlela uudistuneen aulan avajaisissa / Heikki Salmi, Kaari Photography
Ulla Peltoniemi ja Päivi Kaarlela uudistuneen aulan avajaisissa / Heikki Salmi, Kaari Photography

Jokaiselle jotakin, kaikille tunnelmaa oululaisesta elämänmenosta

Original Sokos Hotel Arinan uudistuksessa taustalla on ollut alusta saakka oululaisuuden ja Oulun elävän kulttuuriperinnön kunnioittaminen. Ihastusta hotellivieraiden keskuudessa ovat aiheuttaneet erityisesti hotellihuoneiden tunnelmat, joista jokaiselle löytyy omat ihailijansa.

– Paikallista muotoilua ja käsityötä kunnioittavat yksityiskohdat on jopa jouduttu listaamaan, jotta vastaanotosta osataan kertoa, mistä esimerkiksi Terva-huoneen Toripolliisi-patsaita saattaa tilata. Niin ihastuneita vieraamme ovat olleet huoneisiin ja niiden tunnelmiin, kertoo hotellijohtaja Päivi Kaarlela.

Huoneuudistus ja oululaisuuden näkyminen huoneissa on kiinnostanut asiakkaiden lisäksi myös yhteistyökumppaneita. Uudistunutta hotellia on haluttu tulla erikseen yhteistyökumppaneiden sekä heidän sidosryhmiensä toimesta katsomaan ja myös erinäiset verkostot ovat vierailleet katsomassa korttelin tarjontaa uudistuksen aikana sekä uudistuksen valmistuttua.

Työvoimaa ja osaamista Oulusta

Original Sokos Hotel Arinan uudistus toteutettiin yhdessä pohjoissuomalaisten toimijoiden kanssa ja sen luoma työllistämisvaikutus alueella oli 40 henkilötyövuotta. Remontin rakennus- ja LVI-osuudesta vastasi Movitek Oy, sähköurakasta OAT Oy ja kiintokalusteista Kiimingin kaluste Oy. Sisustussuunnittelusta vastasi oululainen PAVE Arkkitehdit Oy.

- Lähdimme luomaan selkeästi oululaista mutta samalla kansainvälisen tason designhotellifiilistä. Halusimme välttää trendikliseitä ja suunnitella aikaa kestävän arkkitehtuurin ja sisustuksen, josta löytyy selkeä punainen lanka sekä Oululaisista tarinoista että pohjoissuomalaisuudesta. Rapsuttelimme esiin aitoa oululaisuutta ja sen elementtejä, joiden kautta löytyivät huoneiden tunnelmat Lohi, Terva ja Kesäyö. Original Sokos Hotel Arinan uudistus on osa pidempään jatkunutta yhteistyötä ja on hienoa, että arinalaisilta on löytynyt uskallusta tehdä rohkeitakin ratkaisuja, sanoo PAVE Arkkitehtien Pave Mikkonen.

Vaikka hotellin pinnat uudistettiin täydellisesti, toteutettiin huoneuudistus silti vastuullisesti painottaen kestäviä materiaaleja ja esimerkiksi osa kalusteista kunnostettiin uudestaan paikallisten käsityöläisten toimesta. Vastuullisuus näkyy myös kiinteistöön tehdyissä energiaoptimointipäätöksissä ja huomattavia vastuullisia uudistuksia on nähtävissä joka puolella hotellia. Uudistuksen yhteydessä muun muassa lisättiin ilmanvaihtojärjestelmien lämmöntalteenottoa, jota käytetään käyttöveden ja kiinteistön lämmitykseen, sekä huoneiden valaistus ja ilmastointi ohjelmoitiin kytkeytymään energiansäästötilaan asiakkaan poistuessa huoneesta. Green Key -ympäristömerkin mukaisesti myös veden virtauma saatiin optimaaliseksi vaihtamalla kaikkiin kylpyhuoneisiin sadesuihkut kuitenkaan poistamatta miellyttävää suihkukokemusta.

Asiakastyytyväisyys reilussa kasvussa

Vaikka hotelli pysyi auki asiakkaille koko uudistuksen ajan, remontista ei tullut valituksia ja asiakastyytyväisyys (NPS) on noussut voimakkaasti koko ajan. Asiakaskokemus on parantunut ja runsaasti kiitosta on kerännyt uusitut saunatilat, iso lasten leikkialue ja kuntosali, jotka vastaavat monipuolisen asiakaskunnan tarpeisiin.

– Oululainen kulttuuri elää vahvana Original Sokos Hotel Arinassa, minkä vuoksi odotammekin innolla 2026 kulttuuripääkaupunkiaikaa. Uudistus tehtiin myös silmällä pitäen Oulu2026-hanketta. Kaikki terva-, lohi- ja kesäyö -huoneemme ovat nyt valmiita ottamaan vieraamme tunnelmalliseen syleilyynsä. Lämpimästi tervetuloa, toivottaa Osuuskauppa Arinan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.

Original Sokos Hotel Arinan katon alla olevat ravintolat uudistettiin jo aiemmin vuosien 2016-2017 aikana, mutta viimeisen pisteen iin päälle korttelin uudistuksessa tuo kesäkuussa avattava ravintola VENN.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Original Sokos Hotel Arina - uudistetut huoneet ja tilat

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ulla Peltoniemi ja Päivi Kaarlela uudistuneen aulan avajaisissa / Heikki Salmi, Kaari Photography
Ulla Peltoniemi ja Päivi Kaarlela uudistuneen aulan avajaisissa / Heikki Salmi, Kaari Photography
Lataa
Uudistunut aula on suunniteltu helpottamaan myös asiakkaiden asiointiprosessia / Heikki Salmi, Kaari Photography
Uudistunut aula on suunniteltu helpottamaan myös asiakkaiden asiointiprosessia / Heikki Salmi, Kaari Photography
Lataa
Uudistunut aula on ammentanut tunnelmaansa entisajan förmaakista / Heikki Salmi, Kaari Photography
Uudistunut aula on ammentanut tunnelmaansa entisajan förmaakista / Heikki Salmi, Kaari Photography
Lataa
Upeat yksityiskohdat kruunaavat aulan kokonaisuuden / Heikki Salmi, Kaari Photography
Upeat yksityiskohdat kruunaavat aulan kokonaisuuden / Heikki Salmi, Kaari Photography
Lataa
Lohi-huone / Heikki Salmi, Kaari Photography
Lohi-huone / Heikki Salmi, Kaari Photography
Lataa
Kesäyö-huone / Heikki Salmi, Kaari Photography
Kesäyö-huone / Heikki Salmi, Kaari Photography
Lataa
Terva-huone / Heikki Salmi, Kaari Photography
Terva-huone / Heikki Salmi, Kaari Photography
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Osuuskauppa Arina
Osuuskauppa Arina
Nuottasaarentie 1
90400 Oulu

044 788 5899https://arina.fi

Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti lähes 190 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 575 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina

Arinan vuoden 2023 parhaat työryhmät Iistä, Oulusta, Rovaniemeltä, Vaalasta ja Ylitorniolta - S-market Ylitornion Jani Kokkisesta Vuoden päällikkö17.4.2024 10:58:41 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Arinan päälliköt kerääntyivät jälleen Leville valmennuspäiville. Tällä kertaa päällikköpäivillä käytiin läpi toimitusjohtajan katsauksen lisäksi muun muassa turvallisemman tilan periaatteita, tutustuttiin Arinan yrityskulttuuriselvityksen tuloksiin, osallistuttiin workshoppeihin eri teemoista ja käynnistettiin kaikkia päälliköitä koskeva Johtamisen muutosmatka. Tiivis reissu huipentui Arina-gaalaan, jossa palkittiin vuoden 2023 huippuonnistujia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye