
Päivä Paloasemalla® -tapahtumiin odotetaan lauantaina 100 000 kävijää
Päivää Paloasemalla vietetään 25.11. jo kymmenettä kertaa. Päivä Paloasemilla -tapahtumista on muodostunut suuri valtakunnallinen turvallisuustapahtuma, jossa viihdytään ja opitaan elämyksellisesti paloturvallisuustaitoja. Tänä vuonna tapahtumia on 365.
Paloturvallisuuteen perehdytään jälleen kädestä pitäen. Niin aikuiset kuin lapsetkin voivat harjoitella alkusammutusta ja poistumista savuisesta tilasta. Kodin vaaranpaikkoja voi miettiä asiantuntijan kanssa. Siinä sivussa voi tutustua paloautoihin ja muuhun kalustoon. Jokainen tapahtuma on vähän erilainen, omien tekijöidensä näköinen.
Monissa Päivä Paloasemalla -tapahtumissa perehdytään varmastikin keittiön turvalliseen. Liesi sinänsä on turvallinen keittiön laite, mutta noin tuhat kertaa joka vuosi paloautot lähtevät sammuttamaan liesipaloa, kun ruoka on jätetty kypsymään ilman valvontaa. Lieden käyttö aiheuttaa noin kolmanneksen kotien tulipaloista, ja keittiössä on paljon muitakin paloriskejä.
Myös palovaroitinasiat ovat esillä paloasemilla. Tänä vuonna muistutetaan, että koko palovaroitin on syytä vaihtaa uuteen. Ilmassa oleva pöly ja rasva saattavat estää palovaroittimen toiminnan, vaikka paristo olisikin tuore ja palovaroitin näyttäisi toimivan testinappulasta painamalla.
Tervetuloa Päivä Paloasemalla tapahtumaan lauantaina 25.11. Tiedossa on elämyksellinen päivä, ja onpa lapsivieraille luvassa turvallisuusaiheinen joulukalenterikin. Kaikkien Päivä Paloasemalla -tapahtumaan osallistuvien paloasemien aukioloajat ja osoitteet löytyvät internetistä osoitteesta www.paloturvallisuusviikko.fi.
Paloturvallisuusviikkoa koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö yhteistyössä sisäministeriön, Suomen Palopäällystöliiton, Nuohousalan Keskusliiton, Finanssialan sekä pelastuslaitosten, pelastusliittojen ja palokuntien kanssa. Mukana ovat myös Suomen Kiinteistöliitto ja Suomen Omakotiliitto sekä Ehyt ry. Paloturvallisuusviikon rahoittaa palosuojelurahasto, ja Päivä Paloasemalla -tapahtumien yritysyhteistyökumppanina on LähiTapiola.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Koko perheen tapahtuma Päivä Paloasemalla aloittaa Paloturvallisuusviikon 25.11.2017.Siirry videokanavalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiedotuspäällikkö Juha Hassila, puh. 040 758 7846
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
09 476 112, spekinfo@spek.fihttp://www.spek.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK
Paloturvallisuusviikko 24.11. – 1.12. muistuttaa: Joka päivä syttyy 4 asuntopaloa sähkölaitteen takia5.11.2018 10:00:00 EET | Tiedote
Jokasyksyinen Paloturvallisuusviikko järjestetään 24.11.–1.12. Kerromme kampanjaviikon aikana kodin vaaran paikoista, joista yleisimpiä ovat: • sähkölaitteet, joista syttyy päivittäin 4 tulipaloa • liesipalot, noin puolet edellisistä • kiukaat, joihin liittyviä paloja on useammin kuin viikottain.
FBK-verksamheten tilldelades Finnish Security Awards-priset11.10.2018 09:00:06 EEST | Pressmeddelande
Den finska FBK-verksamheten tilldelades priset Finnish Security Awards Årets frivilliga inom säkerhetsbranschen 2018. Detta pris berör varje frivillig brandkårsförening i Finland och varje brandman, brandkårsungdom, brandkårskvinna och brandkårsveteran som är aktiv i dem. Priset tilldelades på tidningens Turvallisuus ja riskienhallinta årliga Finnish Security Awards-festgala.
VPK-toiminta sai Finnish Security Awards -palkinnon11.10.2018 09:00:05 EEST | Tiedote
Suomalainen VPK-toiminta palkittiin Finnish Security Awards Turvallisuusalan Vapaaehtoinen 2018 -palkinnolla. Tämä palkitseminen koskettaa jokaista Suomen vapaaehtoista palokuntayhdistystä ja jokaista niissä toimivaa palokuntalaista, palokuntanuorta, palokuntanaista ja palokuntaveteraania. Palkinto jaettiin Turvallisuus ja riskienhallinta -lehden vuosittaisessa Finnish Security Awards -juhlagaalassa.
Tulitöiden aiheuttamat suurpalot ovat romahtaneet 30 vuodessa – Tulityökoulutusta pidetään tärkeänä12.9.2018 13:33:17 EEST | Tiedote
Ennen kuin tulitöiden turvallisuuskoulutus aloitettiin vuonna 1988, tulitöiden tekeminen aiheutti noin 40 prosenttia suurpaloista. Nykyisin hitsaus, laikkaleikkaus ja muut tulityöt aiheuttavat suurpaloista alle viisi prosenttia. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön teettämän kyselyn mukaan tulitöiden turvallisuuskoulutusta pidetään tärkeänä, joskin koulutuksen suhde työelämän realiteetteihin vaatii jatkuvaa kehittämistä.
”Jos kriisi puhkeaa tai sota syttyy” - Riskiviestintä informoi ja herättää epäilyksiä28.8.2018 14:35:24 EEST | Tiedote
Om krisen eller kriget kommer -esite herätti keväällä paljon keskustelua niin julkaisumaassa Ruotsissa kuin Suomessakin. Onko kyseessä vain informaation jakaminen, vai yritetäänkö ihmisten asenteisiin piilovaikuttaa tai suorastaan rivien välistä kertoa jotain, mitä ei ääneen voi sanoa? Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö järjesti maanantaina 27.8. keskustelutilaisuuden, jossa tutkija Minna Lundgren Keski-Ruotsin yliopiston Risk and Crisis Research Center -yksiköstä kertoi ruotsalaisten kotitalouksien varautumisesta ja kotitalouksille suunnatusta riskiviestinnästä.