Päivittäistavarakauppa suosittelee vahvasti maskin käyttöä asiakkaille
Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä on suositellut yksityisille elinkeinonharjoittajille Uudellamaalla, että ne edellyttävät asiakkailta kasvomaskin käyttöä. Suositus koskee myös kauppoja ja kauppakeskuksia.
Päivittäistavarakauppa ry ja sen jäsenyritykset suosittelevat vahvasti, että asiakkaat käyttävät kasvomaskia myymälässä asioidessaan erityisesti niillä alueilla, jotka ovat taudin kiihtymis- tai leviämisvaiheessa.
- Lainsäädäntö ei salli maskipakkoa eikä kaupan alalla ole valtuuksia sellaista valvoa, saati itse asettaa. Kaupan henkilöstöllä ei ole lain sallimia keinoja estää maskittomien henkilöiden asiointia myymälässä, muistuttaa Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.
Päivittäistavarakaupan tuotteet ja palvelut ovat yhteiskunnan huoltovarmuuden kannalta välttämättömiä hyödykkeitä. Niiden saatavuus on mahdollistettava kaikille kuluttajille.
- Vetoamme kuluttajiin, että he kantaisivat vastuunsa ja käyttäisivät kasvomaskia kaupassa asioidessaan. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi terveyssyistä kaikki eivät voi maskia käyttää. Maskin käyttö on keino ehkäistä tartuntoja hyvän käsi- ja yskimishygienian sekä riittävien turvavälien lisäksi, Luoto sanoo.
Päivittäistavarakauppa on koronaepidemian alusta alkaen tehnyt runsaasti asiakkaiden ja henkilöstön turvallisuutta parantavia toimia. Tautitilanteen kiihtyessä kaupan yritykset tehostavat toimia edelleen. Kaupassa on edelleen turvallista asioida, ja maskisuositus on yksi lisäkeino sen varmistamiseksi. Lukuisista turvallista asiointia varmistavista toimista voi lukea täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry, p. 0400 688 708
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Päivittäistavarakauppa ry (PTY) on päivittäistavara- ja tavaratalokaupan sekä foodservice-tukkukaupan edunvalvoja elinkeinopoliittisessa päätöksenteossa. Päivittäistavarakauppa ry kehittää myös toimialan yhteisiä, tehokkuutta ja yhteiskuntavastuun toteutumista edistäviä ei-kilpailullisia toimintamalleja sekä yhteistyötä koko arvoketjussa. Poikkeusolojen elintarvikehuoltoa kehitetään huoltovarmuuden valtakunnalliseen organisaatioon kuuluvan kauppa- ja jakelupoolin kautta.
Päivittäistavarakaupan, tavaratalokaupan ja foodservice-tukkukaupan yritykset työllistävät suoraan ja välillisesti yli 80 000 henkilöä ja investoivat Suomeen vuosittain satoja miljoonia euroja. Vuonna 2019 päivittäistavaroiden myynti oli 18,6 miljardia euroa.
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenet ovat Heinon Tukku Oy, Kesko Oyj, K-kauppiasliitto ry, Lidl Suomi Ky, Minimani Yhtiöt Oy, M Itsenäiset Kauppiaat Oy, R-kioski Oy, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, Suomen Palvelutukkurit Oy, Tokmanni-konserni ja Wihuri Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päivittäistavarakauppa ry
Härkäviikoista pääsiäispyhiin – mitä alkuvuonna ostettiin?5.5.2021 06:09:09 EEST | Tiedote
Rauhallisen tammikuun jälkeen päivittäistavarakaupan alkuvuotta piristivät kotimaassa vietetyt talvilomaviikot ja pääsiäinen. Tuoteryhmäkohtainen myyntitilasto kertoo päivittäistavaramyynnin kasvun jatkuneen (+5,2 %). Tuoreiden vihannesten myynnin kasvu oli edelleen vahvaa (+11 %).
Hyödynnä laajoja aukioloaikoja pääsiäisen ruokaostoksilla28.3.2021 09:50:00 EEST | Tiedote
Päivittäistavarakaupan yritykset kehottavat kuluttajia tekemään pääsiäisen ruokaostokset ajoissa. Näin voidaan välttää pahimpia ruuhkia ja varmistaa turvallinen asiointi myös pääsiäispyhien aikaan.
Rakasta joka murua: Ruokahävikin vähentäminen ja biojätteen lajittelu kunniaan kaupassa ja kotona1.3.2021 07:10:00 EET | Tiedote
Ruokahävikin vähentäminen ja kierrätyksen tehostaminen ovat päivittäistavarakaupan arkea. Tällä viikolla kaupan työtä näissä asioissa nostetaan esiin osana Rakasta joka murua -kampanjaa. Kampanjan tavoitteena on kannustaa toimiin, joilla hillitään hävikkiä ja parannetaan biojätteen lajittelua.
Koronavuonna 2020 vihannekset valloittivat ostoskorin5.2.2021 00:30:00 EET | Tiedote
Poikkeuksellinen vuosi veti ruokakaupan myynnin jyrkkään nousuun. Eniten kasvoi vihannesten myynti. Lihatuotteista eniten kasvoi naudanlihan myynti, mihin vaikutti voimakkaasti ruokailun siirtyminen ravintoloista kotikeittiöihin. Myös erilaiset säilyvät tuotteet tekivät kauppansa kiivaaseen tahtiin.
Vältä ruuhkahuiput, hoida joulun hankinnat hyvissä ajoin27.11.2020 05:30:00 EET | Tiedote
Päivittäistavarakaupan yritykset toivovat, että kuluttajat jakaisivat jouluostostensa teon pidemmälle ajalle. Näin voidaan välttää pahimpia ruuhkia ja varmistaa turvallinen asiointi heikkenevästä koronatilanteesta huolimatta.