Päivittäistavarakauppa ry

Päivittäistavaroiden tuoteryhmittäiset myynnin arvot: kasvu jatkui huhti-kesäkuussa poikkeuksellisen vahvana

Jaa

Elintarvikkeiden kokonaismyynnin kasvu jatkui huhti-kesäkuussa vahvana. Hintakehitys on ollut edelleen maltillista, myyntimäärät ovat kasvaneet hintoja nopeammin. Suhteellinen kasvu on ollut nopeinta vihannesten, hedelmien ja marjojen sekä lihan myynnissä.

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten päivittäistavaroiden myynnin arvon rakennetta ja muutoksia kuvaava tilastointi aloitettiin vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä. Toisen vuosineljänneksen laskennassa mukaan otettiin sanoma- ja aikakauslehtien myynnit sekä tarkistettiin tuotteiden tuoteryhmittäistä luokittelua.

- Maaliskuussa korona aiheutti hamstrauspiikin päivittäistavaramyyntiin ja huhti-kesäkuussa korona näkyy myynnin vahvana kasvuna. Elintarvikkeiden myynti kasvoi, kun iso osa suomalaisista teki töitä ja kävi koulua kotoa käsin, ja ravintolat oli suljettu. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla elintarvikkeiden päivittäistavaramyynti kasvoi yli kahdeksan prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, mikä on poikkeuksellisen kova kasvuprosentti, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo.

Maitotuotteista, juustoista ja kananmunista kertyi 11,9 prosenttia myynnin arvosta toisella vuosineljänneksellä

Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien myynnistä kertyi 72 prosenttia myynnin arvosta huhti-kesäkuussa. Niitä myytiin yhteensä 3,7 miljardilla eurolla.* Pelkkien elintarvikkeiden osuus päivittäistavaramyynnistä oli 64 prosenttia. Alkoholijuomat ja tupakka kattoivat myynnistä 18 prosenttia ja loput 10 prosenttia kertyi muista päivittäistavaroista kuten päivittäiskosmetiikasta, henkilökohtaisen hygienian tuotteista, siivous- ja puhdistustuotteista sekä lemmikkieläintuotteista.

Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien myynnin arvo kasvoi vuodessa 9,2 prosenttia. Samaan aikaan niiden hinnat nousivat 1,9 prosenttia, joten myynnin volyymi kasvoi 7,1 prosenttia. Volyymin muutos lasketaan poistamalla arvon muutoksesta hintojen muutoksen vaikutus. Tätä todellisen määrän muutoksen selvittämistä kutsutaan deflatoinniksi.

Viljatuotteiden ja leivän myynnistä kertyi 494 miljoonaa euroa, joka on 9,7 prosenttia myynnin kokonaisarvosta. Vuodessa tuoteryhmän myynnin arvo kasvoi 2,5 ja myynnin volyymi 1,5 prosenttia.

Lihan osuus oli 11,0 prosenttia myynnin arvosta. Sen arvo kasvoi vuodessa 12,2 ja volyymi 10,0 prosenttia.

Maitotuotteiden, juustojen ja kananmunien osuus myynnin arvosta oli 11,9 prosenttia. Niitä myytiin 607 miljoonalla eurolla. Vuodessa myynnin arvo kasvoi 7,8 prosenttia. Tuoteryhmän hinnat ovat laskeneet hieman vuodessa, joten myynnin volyymin kasvu oli 8,0 prosenttia.

Hedelmien ja marjojen osuus oli 5,5 ja vihannesten osuus 7,2 prosenttia myynnin arvosta. Hedelmiä ja marjoja myytiin arvolla mitaten 12,6 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, myynnin volyymimuutoksen ollessa 3,5 prosenttia. Vihannesten myynnin arvo nousi vuodessa 17,2 ja myynnin volyymi 16,7 prosenttia.

Juomista suurin myynnin arvo oluella

Olutta myytiin huhti-kesäkuussa 380 miljoonalla eurolla. Sen osuus myynnin kokonaisarvosta oli 7,5 prosenttia. Oluen myynnin arvo kasvoi 17,3 ja myynnin volyymi 15,2 prosenttia vuoden takaisesta. Kaikista yksittäisistä viisinumerotason tuoteryhmistä lager- ja muita oluita myytiin eniten, noin 368 miljoonalla eurolla. Vähäalkoholisten ja alkoholittomien oluiden sekä olutpohjaisten juomien myynti kasvoi vuodessa 37 prosentilla myynnin arvon ollessa 12 miljoonaa euroa.

- Oluissa eniten kasvaa alkoholittomien oluiden kulutus, joskin niiden suhteellinen osuus on edelleen vaatimaton. Alkoholijuomien myynnin kasvua arvioitaessa on hyvä muistaa, että alkoholin ravintolakulutus ja matkustajatuonti olivat huhti-toukokuussa koronan takia lähes nollassa. Alkoholittomien vaihtoehtojen suosio kertoo kuitenkin suomalaisten juomatapojen muuttuvan hiljalleen, Luoto arvioi.

Seuraavaksi eniten myytiin virvoitusjuomia, joiden myynnin arvo oli 159 miljoonaa euroa. Niiden myynnin arvo nousi 14,7 ja volyymi 8,5 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Virvoitusjuomien osuus kokonaismyynnistä oli 3,1 prosenttia.

Kahvin myynnistä kertyi 88 miljoonaa euroa, kasvua edelliseen vuoteen oli 8,7 prosenttia. Myynnin volyymi kasvoi 5,1 prosenttia. Hedelmä-, marja- ja vihannesmehuja myytiin euroissa mitattuna yhtä paljon kuin kahvia (88 miljoonaa), mutta mehujen myynnin arvon nousu johtui lähes pelkästään hintojen noususta volyymin muutoksen ollessa 0,5 prosenttia.

Toukokuussa julkaistu myynti 1–3/2020 on oikaistu lähdeaineistojen ja aineistorajausten tarkistuksen jälkeen PTY:n verkkosivuille.

Tilaston taustatiedot

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten neljännesvuosittainen myynnin rakennetietojen tilastointi toteutetaan Tilastokeskuksessa. Jäsenyritykset toimittavat myyntitietonsa suoraan Tilastokeskukseen.

Neljännesvuosittainen tilasto täydentää päivittäistavarakaupan kuukausittaisia myyntitiedotteita. Tilasto kuvaa liikevaihdon kertymistä tuoteryhmittäin sekä tuoteryhmien hintojen muutokset, jotka saadaan kuluttajahintaindeksistä.

PTY:n jäsenyritysten myymät päivittäistavarat on luokiteltu tuoteryhmiin hyödyntäen eurooppalaista yksilöllisen kulutuksen käyttötarkoitusluokitusta (eCOICOP). Luokittelu on tehty viisinumerotasolle asti. Kyseistä luokitusta hyödynnetään Suomen virallisessa tilastoinnissa kuluttajahintaindeksissä, kulutustutkimuksessa ja kansantalouden tilinpidossa.

Tilasto on avoimesti saatavilla PTY:n verkkosivuilla.

Tilastossa mukana olevat jäsenyritykset ovat SOK, Kesko, Lidl, Tokmanni, Minimani, R-kioski ja M-ketju.

* Tilaston myynnin kokonaisarvo eroaa kuukausittaisen vähittäiskaupan myyntitiedotteen arvosta erilaisten lähdeaineistojen ja aineistorajausten takia, ja osin myös siksi, että joillakin myydyistä tuotteista on luokittelun kannalta puutteelliset tuotekuvaukset ja ne jäävät pois tilastosta. Kuukausittain raportoitavassa myyntitiedotteessa myynnin arvo on noin kaksi prosenttia suurempi.

Lisätietoja:
Päivittäistavarakauppa ry, toimitusjohtaja Kari Luoto, p. 0400 688 708
Tilastokeskus, yliaktuaari Kristiina Nieminen, p. 029 551 2957
Tilastokeskus, yliaktuaari Hannele Markkanen, p. 029 551 3358

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Päivittäistavarakauppa ry
Päivittäistavarakauppa ry
Eteläranta 10
00131 Helsinki

09 172 860https://www.pty.fi

Päivittäistavarakauppa ry (PTY) on päivittäistavara- ja tavaratalokaupan sekä foodservice-tukkukaupan edunvalvoja elinkeinopoliittisessa päätöksenteossa. Päivittäistavarakauppa ry kehittää myös toimialan yhteisiä, tehokkuutta ja yhteiskuntavastuun toteutumista edistäviä ei-kilpailullisia toimintamalleja sekä yhteistyötä koko arvoketjussa. Poikkeusolojen elintarvikehuoltoa kehitetään huoltovarmuuden valtakunnalliseen organisaatioon kuuluvan kauppa- ja jakelupoolin kautta.

Päivittäistavarakaupan, tavaratalokaupan ja foodservice-tukkukaupan yritykset työllistävät suoraan ja välillisesti yli 80 000 henkilöä ja investoivat Suomeen vuosittain satoja miljoonia euroja. Vuonna 2019 päivittäistavaroiden myynti oli 18,6 miljardia euroa.

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenet ovat Heinon Tukku Oy, Kesko Oyj, K-kauppiasliitto ry, Lidl Suomi Ky, Minimani Yhtiöt Oy, M Itsenäiset Kauppiaat Oy, R-kioski Oy, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK, Suomen Palvelutukkurit Oy, Tokmanni-konserni ja Wihuri Oy.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päivittäistavarakauppa ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme