Pajtim Statovcin Tiranan sydän noussut poikkeukselliseksi arvostelumenestykseksi maailmalla
16.5.2019 09:54:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

”Statovci kirjoittaa erittäin taidokkaasti”, arvioi The Guardian.
"Voimaa pursuava, hämmästyttävän kaunis ja vangitseva romaani tarinankerronnasta ja identiteetistä", kirjoittaa puolestaan The Monocle.
Pajtim Statovcin toinen romaani Tiranan sydän ilmestyi hiljattain englanniksi nimellä Crossing ja on saanut arvostetuilta amerikkalais- ja brittimedioilta ennennäkemättömällä tavalla huomiota ja kiitosta. Statovci on saanut kehuja erityisesti kielenkäytöstään sekä ainutlaatuisesta tavastaan käsitellä ulkopuolisuutta. Maailman merkittävimpiin aikakauslehtiin lukeutuva The New Yorker julkaisi teoksesta pitkän, syvällisen esseen, joka julkaistiin myös painetussa lehdessä.
Statovci, joka on parhaillaan Yhdysvalloissa markkinoimassa romaaniaan, kommentoi saamaansa huomiota:
– Olen todella otettu ja kiitollinen kirjan saamista, väliin epätodellisilta tuntuvista arvioista. Iso kiitos kuuluu David Hackstonille, joka teoksen käänsi.
Pajtim Statovcin uusi romaani Bolla ilmestyy elokuun lopussa. Se on kiihkeä ja lumoava romaani kahden miehen välisestä rakkaudesta Kosovon sodan kynnyksellä, kodittomuudesta, perheestä ja avioliitosta.
Statovcin esikoisromaani Kissani Jugoslavia ilmestyi vuonna 2014 ja voitti samana vuonna Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. Myös Kissani Jugoslavia nousi arvostelumenestykseksi Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa ilmestyessään englanniksi vuonna 2017. Kirjasta on tehty näytelmä, jonka esitykset jatkuvat Kansallisteatterissa vuoden loppuun saakka. Statovcin kirjojen käännösoikeuksia on myyty yli 15 kielialueelle.
Pajtim Statovci:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiedustelut ja haastattelupyynnöt: Jenni Heiti, jenni.heiti@otava.fi, p. 044-3585 060
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Fanni- ja Miu-sarjoista tuttujen tekijöiden uusi sarja alkaa: Nyt on opetellaan tunnetaitoja Junon kanssa!19.3.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Fanni Emotionsin Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston ovat psykologi-kirjailijoita supersuosittujen lasten tunnetaitosarjojen takaa. Heidän uusi pienille koululaisille suunnattu Juno-sarjansa haluaa opettaa lapsille tunne- ja kaveritaitoja sekä innostaa lukemaan.
Kaksinkertainen August-voittaja Lina Wolff saapuu Helsinkiin toukokuussa18.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Kriitikoiden ja raatien ylistämä ruotsalaiskirjailija osallistuu Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaaleille. Hänen viimeisin romaaninsa, palkittu Ruumiit jotka hautasimme, ilmestyy suomeksi vierailun alla.
Vaihtovuosi Australiassa – surffausta, rakkautta ja itsensä etsimistä17.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Emmin vaihto-oppilasvuosi käynnistyy kurjasti, mutta kotiin ei kesken lähdetä. Janette Backin esikoisromaani ammentaa tekijänsä omista vaihto-oppilaskokemuksista Australiassa ja surffauksen opettamasta elämänfilosofiasta.
Viralliset KPop Demon Hunters -kirjat nyt Suomessa!16.3.2026 09:10:18 EET | Tiedote
Massiiviseksi kansainväliseksi ilmiöksi kasvanut ja Oscar-gaalassa kahdesti palkittu KPop Demon Hunters hurmaa nyt myös kirjoina. Luvassa on puuhaa, julisteita ja tarinakirjoja kaikenikäisille kpop-faneille.
Palkitun tietokirjailijan elämäkerta Tekla Hultinista12.3.2026 11:38:40 EET | Tiedote
Uusi elämäkerta luo kiehtovan kuvan Tekla Hultinista, Suomen ensimmäisestä naistoimittajasta ja merkittävästä kansanedustajasta. Teos avaa Hultinin elämää, joka kietoutui osaksi Suomen kohtalonvuosia, ja antaa kuvan edistyksellisestä mutta vanhemmiten oikeistolaiseksi jyrkkenevästä vaikuttajanaisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




