Keskuskauppakamari

Pakkanen voi tehdä hallaa putkille vanhoissa taloissa – vältä putkirikot tavarantarkastajan vinkeillä  

14.1.2021 07:00:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

Jaa
Pakkaskeleillä on hyvä muistaa, että jo kymmenen asteen pakkaset voivat aiheuttaa ongelmia putkistoille vanhoissa taloissa ja pientaloissa. Jäätymiset alkavat kuitenkin useammin silloin, kun pakkasta on parikymmentä astetta. LVI-alaan erikoistunut, Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) Arto Krootila kertoo vinkit putkirikkojen ehkäisemiseen.
Kuvituskuva: Pixhill.
Kuvituskuva: Pixhill.

Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju ennakoi, että pakkaspiikin aiheuttamat putkirikot lisäävät myös tarvetta puolueettomalle tavarantarkastukselle, kun vaurioiden syytä ja aiheuttajaa aletaan selvitellä. Harju muistuttaa, että sopimuksiin liittyviä juridisia epäselvyyksiä tavarantarkastuksella ei kuitenkaan voida selvittää.

Varsinkin vanhoissa pientaloissa putket jäätyvät yllättävänkin usein ja ongelmat voivat alkaa jo kymmenen asteen pakkasella, jos talovesijohto on liian lähellä maanpintaa, routarajan yläpuolella, ja huonosti eristetty. Vesijohtoputket ovat usein alttiita kylmälle, sillä vesijohtoputkien reititys voi kulkea liian pinnassa eikä lämpöeristys ole aina riittävä. 

”Kun pakkanen pääsee johonkin kohtaan vesijohtoa, siihen muodostuu jäätulppa. Lämpötilan edelleen laskiessa tulppa aluksi supistuu ja lisää vettä tihkuu jäätulpan ja putken väliin. Sään lämmetessä jäätulppa laajenee metallia nopeammin ennen kuin sulaa ja laajetessaan murtaa putken. Kun jää sitten sulaa, vesivuoto paljastuu. Vaaravyöhykkeessä ovat metalliputket, jotka eivät jousta jäätulpan paisuessa”, sanoo Krootila. 

Jos vesijohto on liian pinnassa, sen voi kaivaa jo kesällä esiin ja lämpöeristää paremmin, jolloin putkirikkoa voi ehkäistä. Tarpeeksi paksuun putkeen voi myös asennuttaa sisäpuolelle kaapelin, joka pitää putken sulana.  

”Jos talvi yllättää, voi jäätymisalttiin putken kohdalle kasata lunta, koska tallaamaton lumi eristää myös jonkin verran lämpöä. Hanasta voi myös juoksuttaa vettä, jotta talovesijohdossa vesi liikkuu. Veden juoksutus on kuitenkin vihoviimeinen, äärimmäinen ja tilapäinen hätäkeino”, Krootila muistuttaa. 

Jos vesijohto on kuitenkin jo päässyt jäätymään, tulisi sen sulatus tehdä erityisen varovaisesti. 

”Sulatusvaihe tulisi tehdä varovaisesti, ettei vahingossa halkaise ehjänä pysynyttä putkea. Halvemmaksi tulee usein palkata putkiliike sulatuskoneineen apuun kuin korjauttaa sulatusyrityksen seurauksena haljennut vesijohto maan sisältä”, Krootila sanoo. 

Pakkasesta ja lämpötilojen sahaamisesta haittaa ja vikatilanteita LVI-järjestelmille 

Krootilan mukaan lämmityksen säätöautomatiikka voi reagoida lämpötilan vaihteluihin liian hitaasti, jolloin sisällä on välillä liian kylmä, välillä taas kuuma. Kerrostaloissa lämmitysjärjestelmän väärä tai puutteellinen tasapainotus voi aiheuttaa sen, että alimmissa kerroksissa on ylettömän kuuma, kun samaan aikaan ylimmässä kerroksessa palellaan.  

”Kovilla pakkasilla myös esimerkiksi alimitoitettu maalämpökaivo saattaa jopa jäätyä. Lämpöpumppulaitteistoissakin voi ilmetä virheitä, jos ne on virheellisesti käyttöönotettu ja säädetty”, Krootila kertoo. 

“Tavarantarkastuksella voi kaikissa mainituissa vikatilanteissa selvittää, onko rakenteissa tai laitteistoissa jokin virheellinen tai puuttuva työsuoritus. Se voi olla esimerkiksi väärä talojohdon asennussyvyys tai puuttuva eristys, väärin säädetty tai säätämätön lämmitysjärjestelmä tai väärin mitoitettu lämpöpumppulaitteisto tai lämpökaivo”, Harju sanoo. 

Sopivan tavarantarkastajan löydät asiantuntijahausta: 
https://kauppakamari.fi/asiantuntijahaku/hae-htt-tavarantarkastajia/ 

Lue lisää tavarantarkastuksesta: https://kauppakamari.fi/palvelut/tavarantarkastus/

HTT-tavarantarkastajat ovat puolueettomia ja ammattitaitoisia asiantuntijoita, jotka suorittavat palveluiden ja tavaroiden teknisiä tarkastuksia eri asiantuntemusalueilla. HTT-tarkastuksia teetetään esimerkiksi kun tarvitaan puolueetonta arviota siitä, onko auton maalaus asianmukainen, onko kylpyhuoneen vesieristykset tehty normien mukaisesti tai vastaako tuotantolinjan toiminta sovittua. Suomessa toimii noin 170 tarkastajaa, jotka tekevät vuosittain noin 700 tavarantarkastusta ympäri Suomea. HTT-nimikkeen edellytyksenä on alan koulutus ja pitkä työkokemus sekä HTT-kokeen hyväksytty suorittaminen. HTT-kokeen järjestää ja toimintaa valvoo Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvituskuva: Pixhill.
Kuvituskuva: Pixhill.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Räjähtävä startti vuodelle – bruttokansantuotteen ennakollinen luku ylitti odotukset30.4.2026 08:46:30 EEST | Tiedote

Tilastokeskus julkisti tänään Suomen kokonaistuotannon suhdannekuvaajan maaliskuulta. Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kiinnostavampaa on kuitenkin se, että samalla saatiin ennakollinen arvio vuoden 2026 ensimmäisen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä. ”Näyttää siltä, että viime vuosi oli vasta alkusoittoa, ja kasvu on vauhdittunut tämän vuoden puolella enemmän kuin kukaan uskalsi unelmoida”, sanoo Appelqvist.

Keskuskauppakamari: Perusopetuksen kehittämisessä painotettava korkeaa vaatimustasoa29.4.2026 14:58:33 EEST | Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän tänään julkaisemat esitykset perusopetuksen kehittämiseksi sisältävät oikeansuuntaisia elementtejä. Keskuskauppakamari huomauttaa silti, että jos lasten ja nuorten osaamistasoa halutaan aidosti vahvistaa, perusopetuksen vaatimustasoa on nostettava, ei ainoastaan ylläpidettävä tai kavennettava, kuten esityksessä ehdotetaan. Koulun on annettava jokaiselle oppilaalle valmiudet pärjätä opinnoissa, työelämässä ja elämässä, ja tämä edellyttää selkeitä ja kunnianhimoisia vaatimuksia.

Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia28.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote

Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.

Keskuskauppakamari: Yhteisöverokannan alentaminen hyödyttää erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä – verokannan alennus voi aloittaa hyvän kierteen23.4.2026 08:59:25 EEST | Tiedote

Opposition kritisoiman yhteisöveron alentaminen hyödyttää ennen kaikkea pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Vaikka yhteisöverokannan alennus hyödyttää myös suuryrityksiä, on verokannan alentamisen suhteellinen vaikutus suurempi pienille ja keskisuurille yrityksille. ”Yhteisöveron alentaminen tukee nimenomaan pk-yritysten kasvumahdollisuuksia ja kauan odotettu hyvän kierre voi alkaa verokannan alennuksen myötä”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye