Pakohuone kouluttaa vastuullisuutta Veikkauksen henkilökunnalle

Pelaa maltilla -pakohuone vie pelaajat sisään mielikuvitukselliseen pelimaailmaan, jossa tutut Veikkauksen peliautomaatit toimivat tavoilla, joihin emme ole tottuneet.
– Pakohuoneessa vastuullisuus on integroitu luontevasti peliympäristöön, aivan kuten oikeassakin elämässä. Pelin aikana koetaan konkreettisesti veikkaus.fi:n pelaamisen hallinnan työkalut, kuten esimerkiksi aikamuistuttaja ja pelirajat, kertoo Veikkauksen yhteiskuntavastuupäällikkö Jaana Korkiakoski.
Veikkauksen pääkonttoriin kiinteästi rakennettu pakohuone on suunniteltu niin, että kuka tahansa voi vetää pelin omalle tiimilleen tai vaikkapa yhteistyökumppaneilleen. Jokainen veikkauslainen voi varata pelihuoneen käyttöönsä kuten minkä tahansa neuvottelutilan.
– On ollut upea mahdollisuus luoda Suomen ensimmäinen pysyvä pakopeli toimistorakennukseen. Vastuullisen pelaamisen työkalujen ympärille suunniteltu peli edustaa uuden sukupolven pakohuonepelejä, joissa hyödynnetään teknologisia sovelluksia perinteisten lukkojen sijaan, sanoo projektipäällikkö ja konseptisuunnittelija Inna Huttunen InsideOut Escape Gamesilta.
Tarjolla omakohtainen kokemus vastuullisuudesta
Maaliskuussa avatun pakohuoneen on ehtinyt kokea jo kymmenet veikkauslaiset. Pakohuone sisällytetään myös uusien veikkauslaisten perehdytysohjelmaan.
– Vastuullisuuden opiskelun pitää olla hauskaa ja innostavaa, ja henkilöstön pitää päästä tutustumaan vastuullisuuteen omakohtaisesti. Tähän mennessä pakohuonepelistä on tullut ulos iloisia ja innostuneita veikkauslaisia. Palaute on ollut palkitsevaa! Korkiakoski iloitsee.
– Rakennusprosessi on ollut erittäin mielenkiintoinen, ja olemme todella tyytyväisiä yhteistyössä Veikkauksen kanssa saavutettuun upeaan lopputulokseen, kertoo Huttunen.
– Suunnittelun lähtökohtana oli, että peli on ihan oikea pakohuonepeli. Siksi kumppaniksi valikoitui omia pakohuonepelejä pyörittävä InsideOut, jonka peleihin kävimme etukäteen tutustumassa, Korkiakoski sanoo.
Pakohuoneiden koulutuskäyttö yleistymässä
Ensimmäiset pakopelit avattiin Unkarissa kymmenisen vuotta sitten. Unkarilainen Agnes Kaszas avasi Suomen ensimmäisen pakopelin vuonna 2014 Helsingin Sörnäisiin. Tämän jälkeen pakopelit ovat nousseet suursuosioon, ja nykyään lähes jokaisesta Suomen kaupungista löytyy pakopelejä.
– Maailmalla pakopelejä on käytetty muutamien vuosien ajan koulutus- ja yrityskäytössä, ja nyt tämä aalto on saapumassa Suomeen. Veikkaus onkin ensimmäinen yritys, jonka tiloissa toimii pysyvä pakopeliratkaisu, jota käytetään sisäiseen koulutukseen, Inna Huttunen sanoo.
InsideOut Escape Gamesille pakopelit ovat alusta lähtien olleet paljon enemmän kuin vain viihdetuote, ja yhtiö on jatkuvasti luonut uusia sovellutuksia pakopelien elementtien ympärille.
– Pakopelien elementit ja immersiiviset toteutukset tarjoavat insipiroivia ja tehokkaita alustoja yrityksille niin kouluttamiseen kuin muun muassa showcase-tarkoituksiinkin, sillä pakopeleissä keskiössä ovat hauskanpidon lisäksi luova ongelmanratkaisu, tiedon etsiminen ja soveltaminen uusilla tavoilla sekä yhteistyö, Inna Huttunen sanoo.
InsideOut Escape Games on suomalaisten pakopelien pioneeri, joka avasi Suomen ensimmäisen pakohuoneen vuonna 2014 ja on sittemmin toteuttanut useita uniikkeja konsepteja, joissa tiede, taide ja teknologia yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Kansainvälisesti uraauurtava yritys hyödyntää pelillistämisen tekniikoita niin koulutuspalveluissa kuin esittävien taiteiden ympärille kietoutuvissa konsepteissa, kuten tehtiin mm. VR:n kanssa yhteistyössä toteutetussa Escape Train -projektissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000 (kello 8-22), www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Veikkaus on kotimainen peliyhtiö, ja meillä on erityinen tehtävä. Haluamme, että pelejämme pelataan turvallisesti ja maltilla. Rahapelejämme pelaavat lähes kaikki aikuiset suomalaiset, ja meillä on yli kaksi miljoonaa etuasiakasta. Pelaajien ansiosta yhteiseen hyvään kertyy yli miljardi euroa vuodessa. Pelien tuotoilla tarjotaan mahdollisuuksia parempaan elämään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan euroon - Viiden osuuden porukkapeliin 122 000 euron voitto25.10.2025 22:55:46 EEST | Tiedote
Loton kierroksen 43/2025 arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti kohoaa kolmeen miljoonaan euroon.
Eurojackpotin potti kohoaa noin 24 miljoonaan euroon24.10.2025 22:33:28 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Tiistain Eurojackpotin potti kohoaa noin 24 miljoonaan euroon.
750 000 euron suurvoitto Kenosta Muhokselle24.10.2025 16:45:22 EEST | Tiedote
Muhoksella pelattiin vuoden viidenneksi suurin Keno-voitto. Nettipelaaja voitti sillä 750 000 euron suurvoiton.
Ruotsin Toto85-peli avattu pelattavaksi digikanavassa – Suomen Toto75-peli on Veikkauksen Toto-pelien päätuote23.10.2025 15:26:00 EEST | Tiedote
Veikkaus on päässyt sopimukseen ruotsalaisen peliyhtiön ATG:n kanssa siitä, että Veikkauksen suomalaiset asiakkaat voivat pelata Ruotsin Toto85-kierroksille. Uusi pelimuoto alkaa viikonloppuna, ja lauantain 25.10. Ruotsin Toto85-peli on nyt pelattavissa veikkaus.fi:ssä ja Veikkauksen sovelluksessa.
Eurojackpotin potti kohoaa noin 17 miljoonaan euroon - Jokerista 20 000 euroa Pieksämäelle21.10.2025 22:28:45 EEST | Tiedote
Eurojackpotin illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin 17 miljoonaan euroon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme