Aatos.app

Palkittu nettilakipalvelu Aatos.app keräsi 1,2 miljoonan euron rahoituskierroksen

Jaa
Aatoksen palvelussa yksityishenkilöt voivat hoitaa lakiasiansa heti valmiiksi netissä. Automatisoidun palvelun avulla esimerkiksi avioehdon, testamentin tai perunkirjoituksen saa tehtyä suoraan kotisohvalta.
Aatoksen tiimi 02/2021: Sakari Pesonen (vas.), Sophie Suvanto, Aku Pöllänen, Tatu Mäenpää ja Severi Haverila. Kuvasta puuttuvat Lasse Saari ja Saara Järvelä.
Aatoksen tiimi 02/2021: Sakari Pesonen (vas.), Sophie Suvanto, Aku Pöllänen, Tatu Mäenpää ja Severi Haverila. Kuvasta puuttuvat Lasse Saari ja Saara Järvelä.

Suomalainen lakipalveluita verkossa tarjoava startup Aatos Legal Technology Oy on kerännyt 1,2 miljoonan euron rahoituskierroksen nopeuttaakseen kansainvälistä kasvuaan. Pääsijoittajana toimii Innovestor Ventures. Uusien sijoittajien lisäksi myös yhtiön aiemmat sijoittajat kuten Aikainen Oy osallistuivat kierrokselle.

Aatoksen palvelussa yksityishenkilöt voivat lakimiehen tapaamisen sijaan hoitaa lakiasiansa heti valmiiksi netissä. Automatisoidun palvelun avulla esimerkiksi avioehdon, testamentin tai perunkirjoituksen saa hoidettua suoraan kotisohvalta.

“Aatos on kasvanut nopeasti palvelun julkistamisesta vuonna 2020. Lyhyessä ajassa meistä on tullut merkittävä kuluttajalakipalveluiden tarjoaja Suomessa. Helppokäyttöisen palvelun ansiosta olemme onnistuneet saamaan käyttäjiä kaikista ikäryhmistä parikymppisistä aina 90-vuotiaisiin saakka.” kommentoi Aatoksen toimitusjohtaja Aku Pöllänen.

Lakiala on pysynyt pääosin muuttumattomana viimeisten vuosikymmenten aikana. Suurin osa lakipalveluista perustuu edelleen manuaaliseen työhön, ja digitalisoituminen on edennyt hitaasti. Aatos pyrkii muuttamaan alan hankalaksi ja kalliiksi koettua imagoa kehittämällä helpommin saavutettavaa palvelua verkkoon.

"Erinomainen tekninen osaaminen yhdistettynä skaalautuvaan liiketoimintamalliin ja toteutettuihin asiakaspilotteihin vakuuttivat meidät tiimin potentiaalista. Olemme innoissamme Aatoksen liittymisestä portfolioomme ja tuemme heitä alan uudistamisessa, joka todella on sen tarpeessa”, toteaa Innovestorin toimitusjohtaja Wilhelm Lindholm.

Uusi rahoitus antaa yhtiölle mahdollisuuden nopeuttaa kasvusuunnitelmien toteuttamista. Seuraavaksi Aatos laajenee Pohjoismaissa, rekrytoi lisää työntekijöitä ja panostaa markkinointiin.

“Aatos-palvelu on kehitetty yksilön tarpeisiin, mutta se on skaalattavissa miljoonille. Kaikki tekemisemme tapahtuu käyttäjäystävällisyyden ja skaalautuvuuden ehdoilla”, Pöllänen tiivistää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Aatoksen tiimi 02/2021: Sakari Pesonen (vas.), Sophie Suvanto, Aku Pöllänen, Tatu Mäenpää ja Severi Haverila. Kuvasta puuttuvat Lasse Saari ja Saara Järvelä.
Aatoksen tiimi 02/2021: Sakari Pesonen (vas.), Sophie Suvanto, Aku Pöllänen, Tatu Mäenpää ja Severi Haverila. Kuvasta puuttuvat Lasse Saari ja Saara Järvelä.
Lataa
Aatos.app-palvelulla on ollut alle vuodessa yli 16 000 käyttäjää.
Aatos.app-palvelulla on ollut alle vuodessa yli 16 000 käyttäjää.
Lataa
Aatoksen perunkirjoituspalvelu on kasvanut Suomen suosituimmaksi tavaksi tehdä perunkirjoitus.
Aatoksen perunkirjoituspalvelu on kasvanut Suomen suosituimmaksi tavaksi tehdä perunkirjoitus.
Lataa
Henkilö luomassa testamenttia Aatos.app -verkkopalvelussa.
Henkilö luomassa testamenttia Aatos.app -verkkopalvelussa.
Lataa
Aatos text logo
Aatos text logo
Lataa
Aatos icon logo
Aatos icon logo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aatos.app
Lapinlahdenkatu 16
00180 Helsinki

https://aatos.app/

Aatos.app 

Aatoksen palvelulla lakiasiat voi hoitaa heti netissä, ilman ajanvarausta lakimiehelle.

Vuonna 2020 perustettu Aatos toimii tällä hetkellä Suomessa ja Ruotsissa. Yrityksen automatisoituihin verkkopalveluihin kuuluvat mm. avioehto, edunvalvontavaltuutus, testamentti ja perunkirjoitus.

Aatos palkittiin Paras verkkopalvelu -kunniamaininnalla digitaalisen median Grand One -gaalassa 29.4.2021.

Aatos.app


Innovestor

Innovestor Oy on Pohjoismainen aikaisen vaiheen pääomasijoittaja. Sijoittajille Innovestor tarjoaa houkuttelevia mahdollisuuksia sijoittaa huolellisesti valittuihin kasvuyhtiöihin. Kasvuyhtiöille Innovestor puolestaan mahdollistaa rahoitusta kilpailukykyisin ehdoin ja arvokasta neuvonantoa kokeneiden ammattilaisten ja toimiala-asiantuntijoiden avulla. Innovestor-konserni käsittää Innovestor Oy:n emoyhtiönä, jolla on Suomen Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa sekä sen tytäryhtiöt Innovestor Finance Oy:n ja Innovestor Ventures Oy:n.

Aikainen Oy

Otso Laakkosen perustama Aikainen Oy sijoittaa tiimeihin, jotka uskovat voivansa muuttaa maailmaa paremmaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye