Kustannusosakeyhtiö Otava

Palkitun fantasiakirjailijan uutuus on kauhukertomus surusta – Sarvijumalassa 17-vuotias Lauri käy kauppaa kuoleman kanssa

8.2.2023 08:30:00 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Jaa
Magdalena Hain Sarvijumala on nuorille suunnattua hyytävää kauhua teinipojasta, jonka elämä muuttuu auto-onnettomuuden myötä. Hai uskoo, että kauhun lukeminen ja kuluttaminen on terapeuttista etenkin silloin, kun tosielämässä on turbulenssia.

Lauri herää sairaalasta kohtalokkaan auto-onnettomuuden jälkeen, eikä muista edeltävistä tapahtumista paljoakaan. Äiti on kuitenkin kuollut, isä lääkekoomassa ja koko elämä nuljahtanut uomistaan.

Poika muuttaa toipumaan tätinsä luokse pienelle varsinaissuomalaiselle paikkakunnalle, jossa elämä on varsin toisenlaista kuin kotona pääkaupunkiseudulla. Uusiin ympyröihinsä tutustuva Lauri ihastuu täysillä Vilja-Maariaan, joka kamppailee omien ongelmiensa kanssa.

Lauri alkaa nähdä aaveita sekä yliluonnollista Sarvijumala-hahmoa, joka seuraa häntä valveilla ja unissa. Unimaailmassa Laurin ja Vilja-Maarian välille kehittyy eroottinen yhteys, mutta unet eivät ole pelkästään kiihdyttäviä vaan myös kammottavia ja aivan liian todentuntuisia.

Varsinkin fantasiakirjoistaan tunnettu Magdalena Hai halusi kirjoittaa varttuneemmille nuorille suunnatun kauhuteoksen sekä poikapäähenkilön, joka on harvinaisempi YA-kirjallisuudessa. Luodakseen mahdollisimman uskottavan kuvauksen 17-vuotiaan Laurin elämästä, kirjailija on käyttänyt lähipiiriinsä kuuluvia nuoria miehiä Sarvijumalan esilukijoina.

Päätös kirjoittaa kauhua syntyi Hain omasta suhteesta genreen: hän on itse ollut jo nuoresta pitäen kova kauhufani. Hän näkee kauhun kuluttamisessa myös laajemmalla tasolla paljon hyvää.

”Kauhun terapeuttisuus on hyvä ymmärtää. Se on viihdettä, mutta se auttaa myös käsittelemään vaikeita asioita, jos omassa elämässä on turbulenssia”, Hai sanoo.

Sarvijumala kertoo kaupankäynnistä kuoleman kanssa. Siitä, kuinka läheisen kuoleman jälkeen päätyy helposti vellomaan ajatuksissa, kuinka jotain olisi pitänyt sanoa tai tehdä toisin. Hai ajattelee, että hautajaiset riittinä katkaisee kaupankäynnin kehän ja auttaa pääsemään surussa eteenpäin.

Laurin tarina tapahtuu kokonaisuudessaan kaupankäyntivaiheessa, ennen vanhemman kuoleman hyväksymistä, ennen hautajaisia. Hän on jumissa elämän ja kuoleman välissä.

Synkästä ytimestään huolimatta Sarvijumala on samalla myös tarina tavallisen nuoren miehen elämästä, johon kuuluvat niin kotibileet, ihastumiset kuin seksikin.

Magdalena Hai (s. 1978) on maskulainen fantasiakirjailija, jonka teoksia on käännetty 24 kielelle. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden lisäksi Hai on kirjoittanut lyhytproosaa aikuisille. Vuonna 2018 hän oli Finlandia-ehdokkaana Royaumen aikakirjat -sarjan fantasiaromaanillaan Kolmas sisar. Saman sarjan uusin osa, Isetin solmu, palkittiin viime vuonna parhaan fantasiakirjan Kuvastaja-palkinnolla. Tämän lisäksi Hai on palkittu esimerkiksi Kaarina Helakisa- ja Tulenkantaja-palkinnoilla.

Sarvijumala ilmestyy 16. maaliskuuta, ja se ilmestyy myös sähkö- ja äänikirjana. Äänikirjan lukee Miiko Toiviainen.

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Lataa
Kuva: Toni Härkönen.
Kuva: Toni Härkönen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan kaunokirjallisuuden kustantaminen vahvistuu: Johanna Voipio kustannustoimittajaksi18.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

FM Johanna Voipio on nimitetty kustannustoimittajaksi Otava-kustantamoperheen kaunokirjallisuuden osastolle 10.8.2026 alkaen. Hän siirtyy Otavalle Sanoma Prolta, missä hän on työskennellyt kustannustoimittajana vuodesta 2019. Hän on aiemmin toimittanut kaunokirjallisuutta freelancerina sekä Otavalle että Storytelille. Nimitys tukee Otava-kustantamoiden kaunokirjallisuuden kustantamisen pitkäjänteistä markkinalähtöistä kehittämistä, jossa yhdistyvät kirjallinen näkemys ja kaupallinen tavoitteellisuus. ”Otavalla on pitkä ja vaikuttava historia kaunokirjallisuuden kustantajana, ja olen valtavan iloinen päästessäni osaksi taloa, jossa kohtaavat vahva kirjallinen perinne ja rohkea katse kirjallisuuden tulevaisuuteen. Odotan innolla yhteistyötä Otavan huippuammattilaisten kanssa ja mahdollisuutta tukea hienojen käsikirjoitusten matkaa valmiiksi, lukijoita puhutteleviksi teoksiksi", sanoo Johanna Voipio. ”Johanna on monialainen, kokenut ja arvostettu kustannustoimittaja, jolla on juuri sellai

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye