Palkkausjärjestelmien kehittämisohjelmalla vahvistetaan paikallista sopimista
10.6.2022 13:33:41 EEST | Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT | Tiedote
Kehittämisohjelman tavoitteena on parantaa kunta- ja hyvinvointialojen työpaikkojen kilpailukykyä, henkilöstön saatavuutta, työelämän laatua ja palvelutuotannon tuloksellisuutta uudistamalla palkkausjärjestelmiä.
Kehittämisohjelma toteutetaan pääosin paikallisen sopimisen ja paikallisten järjestelyerien kautta.
– Kehittämisohjelma laajentaa merkittävästi paikallista sopimista kunta- ja hyvinvointialalla verrattuna esimerkiksi yksityiseen sektoriin. Työnantajat päättävät viime kädessä paikallisten palkankorotusten kohdentamisesta palkkausjärjestelmien uudistamiseen. Korotuksia voidaan käyttää tukemaan henkilöstön saatavuutta työnantajakohtaisesti, kertoo toimitusjohtaja Markku Jalonen.
Muuten kunta- ja hyvinvointialan palkankorotusten taso on sidottu virka- ja työehtosopimuksilla ensimmäisen kerran vientiteollisuuden määrittämään yleiseen linjaan. Kunta- ja hyvinvointialalla työrauhan pituus on kolme vuotta. Yksityisellä sektorilla työrauha on vuoden mittainen ja alan sopimukset ovat katkolla jo ensi syksynä.
– Kevät on haettu ratkaisua historiallisen vaikeaan työriitaan sekä
valtakunnansovittelijan että sovittelulautakunnan johdolla. Saimme aikaan neuvotteluratkaisun sovittelulautakunnan sovintoehdotukseen perustuvalla sopimuksella JUKOn ja JAUn kanssa. Tässä tilanteessa oli tärkeää saada kunta- ja hyvinvointialalle kolmivuotinen työrauha, joka turvaa kansalaisten hyvinvointipalveluja, painottaa Jalonen.
KT, JUKO ja JAU sopivat keskinäisiä ehtoja
Osana ratkaisua KT, JAU ja JUKO sopivat myös keskinäisiä pelisääntöjä siihen tilanteeseen, kun Sote ry:n kanssa saavutetaan ratkaisu kunta- ja hyvinvointialan sopimuksista.
– Sopijaosapuolet haluavat pitää kiinni nyt tehdystä sopimuksesta, korostaa neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas.
Pöytäkirjan mukaan Sote ry:tä koskeva ratkaisu aiheuttaa neuvotteluvelvoitteen myös suhteessa toisiin sopijaosapuoliin. Mikäli osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen, asiaa ratkotaan valtakunnansovittelijan johdolla välityslautakunnassa. Jos lautakunta ei saa ratkaisua aikaan, työ- ja virkaehtosopimukset voidaan irtisanoa, mutta irtisanominen tulee voimaan vasta 12 kuukauden kuluttua irtisanomisesta.
Sopijaosapuolten keskinäinen pöytäkirja liitteenä.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710
Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, puh. 050 357 4233
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Markku Jalonen, puh. 040 547 7710
Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas, puh. 050 357 4233
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on työnantajajärjestö, joka ajaa kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden etuja työmarkkinoilla, sekä työmarkkinakeskusjärjestö, joka edustaa kunta- ja hyvinvointialuetyönantajia valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa sekä kolmikantayhteistyössä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
Hyvinvointialueilla on täyttämättä noin 700 lääkärintehtävää11.3.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon lääkäripula jatkuu sote-alan säästöistä huolimatta. Pulaa on myös lähihoitajista ja sairaanhoitajista sekä psykologeista.
Kunta- ja hyvinvointiala tarjoaa nuorille tänä vuonna 63 000 kesätyöpaikkaa27.2.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Kunta- ja hyvinvointialalla on ensi kesänä tarjolla yhteensä noin 63 000 kesätyöpaikkaa. Tiukasta taloustilanteesta huolimatta kesätyöpaikkojen kokonaismäärä on noussut viime vuoteen verrattuna.
Hyvinvointialueet irtisanoivat viime vuonna lähes 1300 henkilöä, kunnat 34010.2.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Irtisanomisia oli kaksinkertaisesti suhteessa vuosi sitten arvioituun. Lomautuksia oli ennakoitua vähemmän.
Muistutuskutsu: Mediainfo KT:n ajankohtaiskyselyn tuloksista tiistaina 10.2.20266.2.2026 07:55:00 EET | Kutsu
Kuinka paljon irtisanomisia ja muita säästötoimenpiteitä kunnat ja hyvinvointialueet ennakoivat vuodelle 2026? Mitä henkilöstösäästöjä tehtiin vuonna 2025? Tervetuloa tiistaina 10.2.2026 klo 10.30–12 Kuntatalolla järjestettävään mediainfoon kuulemaan KT:n tuoreen ajankohtaiskyselyn tulokset.
Kutsu mediainfoon: Millaisia henkilöstösäästöjä kunnat ja hyvinvointialueet suunnittelevat vuodelle 2026?3.2.2026 08:00:00 EET | Kutsu
Kuinka paljon irtisanomisia ja muita säästötoimenpiteitä kunnat ja hyvinvointialueet ennakoivat vuodelle 2026? Mitä henkilöstösäästöjä tehtiin vuonna 2025? Tervetuloa tiistaina 10.2.2026 klo 10.30–12 Kuntatalolla järjestettävään mediainfoon kuulemaan KT:n tuoreen ajankohtaiskyselyn tulokset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
