Palosalmen maatila ja sadat muut avaavat ovensa Lähiruokapäivänä 10. syyskuuta!
1.9.2022 06:00:00 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Lähiruokapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua erilaisten tuottajien toimintaan sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tekijöiltä ympäri Suomen. Eri kohteissa kävijöillä on mahdollisuus tutustua muun muassa paikan eläimiin, koneisiin, tuotannon prosesseihin, pihapiiriin, lähiruokaan, makujen maailmaan sekä maaseudun elämyksiin.
- Odotamme innolla, että pääsemme tutustuttamaan ihmisiä maatalouteen ja maaseudun elämään sekä saisimme ihmisiä vierailemaan tilallamme. Odotan myös, että pääsen kertomaan työstäni ja maataloudesta vierailijoille, Mirka Peltokangas kertoo.
Tapahtumapäivänä on myynnissä tilan ylämaankarja- ja lampaanlihatuotteita mm. grillimakkaraa, pihviä, säilykettä sekä kebabia. Myynnissä on myös tilan lampaiden ja alpakoiden villasta kehrättyä villalankaa sekä tilan perunoita ja kananmunia. Tilan lampaisiin, kanoihin ja alpakoihin pääset tutustumaan tilan pihapiirissä ja voit myös tervehtiä ylämaankarjaa laitumen lähistöltä. Tapahtumapäivänä voit nauttia tilan pihapiirissä myös kahvista, mehusta sekä pienestä purtavasta. Esillä on myös tilan maatalouskoneita, tervetuloa tutustumaan maatilan elämään!
- Ehdottomasti kannattaa lähteä tutustumaan suomalaiseen maaseutuun ja kiertää useampikin tila samalla kerralla, koska kaikki maatilat ovat erilaisia. Tilat ovat panostaneet tähän tapahtumapäivään ja toivovat kovasti vieraita sekä uusia asiakkaita tutustumaan omaan työhönsä, Peltokangas kannustaa.
Valtakunnallinen Lähiruokapäivä järjestetään jo seitsemättä kertaa ja osallistuvia toimijoita riittää ympäri Suomen. Lähiruokapäivä on oikea maku- ja elämysmatka suomalaisen lähiruuan pariin: päivän aikana pääsee tutustumaan lähialueen ruoantuottajien monipuoliseen kirjoon, aina perinteisistä maatiloista riistayhdistyksiin, pienpanimoihin ja jatkojalostajiin. Mukaan ovensa avaamaan kutsutaan ruoantuottajien ohella erilaisia maaseudun toimijoita ja yrityksiä aina matkailu- ja elämyspalveluista erilaisiin yhdistyksiin ja ruoka-alan ammattilaisiin.
Osallistuvien tilojen, muiden kohteiden hakutoiminto sekä lisätietoa Lähiruokapäivästä löytyy osoitteesta www.lähiruokapäivä.fi. Lähiruokapäivän järjestäjäksi taas voi ilmoittautua tapahtumapäivään 10.9.2022 mennessä osoitteessa www.ostatilalta.fi/ryhdy-jarjestajaksi/.
Palosalmen maatila antaa mielellään lisätietoja oman tilansa osalta!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Kohtala, Maaseutuverkostopalvelut
050 5240318, heidi.kohtala@ruokavirasto.fi
Mirka Peltokangas, Palosalmen maatila
0400 413779, palosalmi@outlook.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Komission esitys ei ratkaise lannoitemarkkinoiden kriisiä - ruoantuotannon turvaaminen vaatii kansallisia päätöksiä19.5.2026 19:07:07 EEST | Tiedote
Euroopan komissio julkisti tiistaina lannoitteita koskevan toimintasuunnitelmansa. Komissio esittää suunnitelmassaan ratkaisuja lannoitesektorin Iranin sodasta johtuvan kriisitilanteen helpottamiseksi. MTK pitää komission avausta tärkeänä, mutta korostaa, että esitettyjen toimien on oltava mittaluokaltaan riittäviä vastaamaan tilanteen vakavuuteen.
Uusi hanke tukee metsänomistajia ilmastoviisaissa valinnoissa19.5.2026 13:43:31 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry on saanut Juuret tiedossa -hankekokonaisuudesta merkittävän rahoituksen Ilmastoviisas metsänomistaja: tieto, toiminta ja omistajuus (ILMO) -hankkeelle. Juuret tiedossa -kokonaisuuden tavoitteena on edistää ilmastokestäviä metsänhoidon käytäntöjä, vahvistaa talousmetsien kasvukykyä ja kasvattaa hiilinieluja nyt ja pitkällä aikavälillä.
MTK:n Hemmilä: Droonit voivat mullistaa viljelyn tarkkuuden – sääntely ei saa hidastaa käyttöönottoa19.5.2026 09:29:38 EEST | Tiedote
Raskailla maatalousdrooneilla voidaan saada suomalaisille maatiloille lisää tehokkuutta, tarkkuutta ja säästöjä viljelyyn sekä vahvistaa satovarmuutta muuttuvissa oloissa. Suomen on tärkeää pysyä mukana nopeasti etenevässä maatalousteknologian kehityksessä. Uusien ratkaisujen käyttöönottoa ei saa hidastaa pitkillä lupaprosesseilla.
Yhden varaan ei voi enää rakentaa – monialaisuus tekee maatilasta kestävän6.5.2026 15:31:45 EEST | Artikkeli
Maatalous on murroksessa. Yhteen tuotantosuuntaan nojaava tila on yhä useammin haavoittuva taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti. Tulevaisuuden menestys syntyy monipuolistamisesta, monialaisuudesta sekä yhteistyöstä ja jatkuvasta uudistumisesta.
Maanomistajan omaisuudensuoja ei toteudu riittävästi – lakiin tarvitaan korjauksia5.5.2026 12:33:05 EEST | Tiedote
MTK kritisoi uutta yhdyskuntakehittämislain lakiluonnosta, joka jättää maanomistajan omaisuudensuojan liian heikoksi. MTK:n mukaan esitys ylläpitää nykytilaa, jossa pakkolunastusta voidaan käyttää liian kevyin perustein ja maanomistajan asema jää turvattomaksi. Lainsäädäntöä on muutettava.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



