Hyvinvointiala HALI ry

Palvelusetelin hintakatto kaventaa valinnanmahdollisuuksia päivähoidossa

Jaa
Äkkiseltään voi tuntua hyvältä ajatukselta, että kunta rajoittaa palvelusetelillä palveluita tuottavien yritysten hintoja asettamalla palvelusetelille kattohinnan. Tällainen ajattelu on yleistynyt viime vuosina. Karhunpalvelus tehdään siinä, että samalla rajataan esimerkiksi erityistä pedagogiikkaa tarjoavat tai luontopainotteiset päiväkodit pois tarjonnasta. Myös yritysrakenne muuttuu kattohinnoittelun myötä isoja yrityksiä suosivaksi.
-Vanhemmat arvostavat tulotasostaan riippumatta sitä, että he voivat valita lapselleen heidän tarpeitaan vastaavan päiväkodin. Usein päiväkoti halutaan valita myös läheltä kotia tai työpaikkaa. Palvelusetelin hintakatto toimii tätä ajattelua vastaan. Kenen etua se palvelee, jos päivähoito yksipuolistetaan yhteen muottiin niin, että tilaa yksilölliselle palvelulle ja innovaatioille jää vähemmän? Ei ainakaan palveluita käyttävien perheiden, sanoo Pilke Päiväkotien toimitusjohtaja Minna Martikainen.
 
Hyvinvointiala HALI ry:n asiantuntijan mukaan yksityisesti tuotettu päivähoito säästää merkittävästi tavallisten veronmaksajien euroja. 
 
- Erityisesti kasvukeskuksissa palvelusetelin hintakaton käyttö on epätarkoituksenmukaista, sillä niissä on runsaasti erilaista tarjontaa perheiden käytettäväksi ja hintakilpailu on kova. Hintakatolla on enemmän negatiivisia kuin positiivisia vaikutuksia, sanoo Aino Närkki, johtava elinkeinoasiantuntija HALIsta.
 
Useimmat suurimmat kaupungit Suomessa ovat ottaneet tai ottamassa käyttöön palvelusetelin päivähoitopalveluiden järjestämiseksi. Palvelusetelistä hyötyvät sekä perheet että kunnat. Myös Helsinki miettii parhaillaan palvelusetelin käyttöönottoa.
 

Yksityisen päivähoidon laatu on korkealla tasolla Suomessa

 
Helsinki on selvittänyt varhaiskasvatuksen laatua kattavalla asiakastyytyväisyyskyselyllä. Asiakkaat arvioivat pääkaupungin varhaiskasvatuspalveluiden laadun korkeaksi.  Suomenkielisen yksityisen päivähoidon kokonaistyytyväisyys sai arvosanan 6,5 ja kunnallisen 6,3 asteikon korkeimman luvun ollessa 7. Myönteisinä asioina perheet näkevät henkilökunnan ammattimaisuuden ja lapsen yksilöllisen tukemisen.
 
Kehitettävää on esimerkiksi tiedonsaannin parantamisessa lapsen tutustumisjaksolla ja työvoiman vaihtuvuuden vähentämisessä.  
 
- Helsingin tulos heijastelee tilannetta myös muilla alueilla. Perheet arvostavat yksityisen päivähoidon laatua ja joustavuutta koko maassa, Närkki sanoo.
 
Lisätiedot:   
 
Minna Martikainen, toimitusjohtaja, Pilke Päiväkodit, p. 044 5212159
Aino Närkki, johtava asiantuntija, Hyvinvointiala HALI ry, p. 0400 436438

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hyvinvointiala HALI ry
Hyvinvointiala HALI ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://www.hyvinvointiala.fi

Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye